Monet yhdistävät ahman tuntureihin ja poroihin, mutta lajia esiintyy nykyään laajasti kaikkialla Pohjanmaalla. Ahmakanta on kymmenkertaistunut 1980-luvulta lähtien, ja tänä päivänä Suomessa elää noin 400 yksilöä. Lisääntyminen on tapahtunut täysin Lapin poronhoitoalueesta etelään sijaitsevassa Metsä-Suomessa, jossa on viime vuosina jopa ammuttu pari ahmaa vuodessa lajin poroelinkeinolle aiheuttamien suurten tappioiden pienentämiseksi.
Ahman nahka oli entisaikoina himoittu ylellisyys ja ahman ansastaminen suhteellisen helppoa. Sen takia laji muuttui jo 1750-luvun paikkeilla Pohjanmaalla hyvin harvinaiseksi, ellei peräti täysin hävinnyt. En ole löytänyt mistään paikallishistoriallisista lähteistä mainintaa ahmasta, kun taas sudesta, karhusta ja ilveksestä on 1700–1800-luvuilta useita tekstejä.
Ahman lähihistoria Pohjanmaalla alkaa joka tapauksessa 1980-luvulta, jolloin Perhoon ja Ähtäriin istutettiin muutama ahma samalle alueelle tuotujen metsäpeurojen menestyksekkään istutuksen yhteydessä. Lestijärvelle ja Kivijärvelle siirrettiin vuosina 1996–1998 yhteensä kahdeksan ahmaa, mikä käynnisti kannan todellisen kasvun Pohjanmaalla.
Huomasin ensimmäiset ahman jäljet kotiseudullani 2000-luvun alussa, ja alueella on jo muutaman vuoden ajan liikkunut välillä useita ahmoja samanaikaisesti.
Yllätyin silti suuresti, kun tein helmikuun 2023 lopussa lumijälki-inventointia Ähtävällä ja törmäsin hiihtoretkellä ahman kivikoloon rakentamaan pesään! Ahmanaaras, joka oli todennäköisesti asustellut seudulla koko vuoden, oli synnyttänyt pennut jo helmikuun lopussa. Se oli varmaankin seudun ensimmäinen pentue yli 300 vuoteen.
Ahma ei ollut kohtaamisesta iloinen, vaan siirsi pentueensa muutaman sadan metrin päähän. Uusi pesä sijaitsi suuren, koivutukeista tehdyn kasan alla lähellä aika vilkkaasti liikennöityä metsätietä ja moottorikelkkareittiä. Ahmanaaras sai varmaankin pian häiriöistä tarpeekseen ja siirsi pentueen toistamiseen. En tiedä, minne ne päätyivät.
Riistantutkimuksen mukaan kyseessä oli vasta toinen kerta, kun Pohjanmaalta löydettiin ahman pesä. Ensimmäinen löytyi muutama vuosi sitten tukkikasan alta Kälviältä, kun tukkiautonkuljettaja ryhtyi lastaamaan puita täysin tietämättömänä kasan asukeista.
Kuten tavallista, ”uuden” lajin myötä oppii paljon. Monien lähteiden mukaan ahma – niin kutsuttu ”arktinen hyeena” – on ensisijaisesti raadonsyöjä ja aika kömpelö ja huono saalistaja. Olen kuitenkin talven jäljestysten ja havaintojen myötä huomannut, että ahma on saalistajana pikemminkin sekä taitava että armoton.
Olen lukenut, kuinka ahma voi tunturin suotuisissa lumiolosuhteissa kaataa samanaikaisesti useita poroja, mutta minulle oli silti suuri yllätys, että ahma onnistui Pohjanmaan olosuhteissa tappamaan täysikasvuisen valkohäntäpeuran. Erään metsästäjän riistakamera vangitsi talvella 2023 juuri tällaisen kamppailun, jossa ahma kymmenen minuuttia pitkän taistelun jälkeen onnistui selättämään peuran puremalla sitä selkärangasta.
Näin myös viime talven jäljestysten aikana, että ahma oli pyydystänyt rusakkoja ja onnistunut jopa yllättämään naarasteeren tien ojassa. On myös todisteita siitä, että ahma on kaatanut varsin suuria hirvenvasoja.
Pitää kuitenkin paikkansa, että ahma on uskomattoman hyvän hajuaistinsa myötä raadonsyöjä, joka löytää raatoja, syöttejä ja ruokintapaikkoja monen sadan metrin päästä. Sen takia ahmasta on helppo saada riistakameroilla kuvia. Olen kuluneen talven aikana nähnyt kymmeniä kuvia ahmoista kotiseudullani, ja olen myös itse saanut lajista onnistuneita otoksia.
Ahma, suurin näätäeläimemme, on todellinen erakko ja väsymätön vaeltaja. Se liikkuu suurella alueella ravinnon perässä, eivätkä 20–50 kilometrin yölliset vaellukset ole epätavallisia. Sen takia ahman jälkien löytäminen hyvissä lumiolosuhteissa ei ole harvinaista.
Epäsuhtaisen suuressa jäljessä, joka voi olla 10–14 cm leveä ja 12–16 cm pitkä, näkyy viiden varpaan painallukset. Ahman jäljet sekoitetaan helposti karhun jälkiin, mutta ahma liikkuu pääasiassa hyppien ja laukaten, minkä takia sen jäljet näyttävät näätäeläimille tyypillisiltä parijäljiltä.
Lisäksi karhu nukkuu talviunta, joten sekaannusriski on mahdollinen ainoastaan varhain syksyllä tai myöhään kevättalvella.
Suurista jäljistä huolimatta täysikasvuinen ahma painaa vain 15–25 kg. Se näyttää tosin huomattavasti suuremmalta paksun ja pitkän turkin takia. Ja olemme tänä talvena Ähtävällä todellakin nähneet, että ahma on varsinainen kovanaama.
Ahma on rauhoitettu poronhoitoalueen eteläpuolella, ja hitaasta lisääntymisestä huolimatta kanta jatkaa hyvin todennäköisesti kasvuaan, sillä lajille riittää runsaasti ravintoa Pohjanmaan metsäkauriista ja valkohäntäpeuroista.
Myös susikannan lisääntyminen hyödyttää ahmaa, sillä sudet jättävät luontoon aterioidensa tähteitä, joita ahmat ilolla ahmivat. Voimme siis odottaa, että Suomen ja Pohjanmaan luonto jatkaa villiintymistään suurten petoeläinten myötä.
