Alavetelin vastavalmistuneen kirkon juurella virtaava joki sopii erinomaisesti vene-esittelylle. Nuori pappi on innoissaan, ja seurakuntalaiset ihmettelevät, mitä hän nyt on keksinyt. Heti virkaanastujaispäivästä lähtien hän on esitellyt ideoitaan, joita väki ei oikein ymmärrä, mutta tämä on tähänastisista kummallisin.
Anders Chydenius on rakentanut tuohesta veneen. Sellaisia käytetään Amerikassa, ja se on ylivertainen kaikkiin muihin veneisiin verrattuna, hän väittää. Nyt hän todistaisi sen, joten tietenkin kaikki ovat uteliaita.
Tiedotusvälineitä ei valitettavasti ollut paikalla. Mutta toki tästä Suomen ensimmäisen tuohiveneen esittelystä puhuttiin ympäri pitäjiä. Tiedämme, että Anders Chydeniusta alettiin tämän jälkeen kutsua Tuohi-Antiksi. Tiedämme myös, ettei hänen innovaationsa saanut vastakaikua pohjalaistalonpojista.
Anders Chydeniuksen kehittyminen nörtiksi ei ole sattumaa. Hänen veljensä, kaksi vuotta vanhempi Samuel ja kolme vuotta nuorempi Jacob, olivat hekin nörtteja, ja Jacob-isä rohkaisi poikiaan nörttiyteen. Isä opetti heille väsymättä heti varhaislapsuudesta niin käytännöllisiä kuin teoreettisiakin tietoja ja taitoja.
”Hän ei valinnut sitä yleistä tapaa, että opetuksella rasitetaan vain lasten muistia. Hän opetti heidät ajattelemaan…”, kuten Anders Chydenius itse vanhoilla päivillään totesi.
Anders omaksui Samuelin seurassa tiedonhitusia mm. mekaniikasta, tärkeästä nörttiaineesta, kyhäämällä väkkäröitä, vesirattaita ja muuta sellaista. Jacob-isä innostutti poikiaan tällaisiin leikkeihin, sillä ”hän halusi ikään kuin leikin ohessa mieluummin lietsoa lapsessa huomaamaansa kipinää kuin tukahduttaa viriävän liekin varomattomasti käsitellen”.
Perhe asui Andersin viisi ensimmäistä elinvuotta Sotkamossa, jonne isä oli nimitetty kappalaiseksi v. 1727. Muuttomatka Turun saaristosta isän ja äidin lapsuus- ja nuoruusmaisemista oli pitkä ja vaivalloinen. Muuttokuorma suuntasi v. 1734 Sotkamosta Kuusamoon, kun Jacob Chydenius oli nimitetty Kemin Lapin kirkkoherraksi. Se oli Suomen pohjoisin seurakunta, ja kirkkoherra teki joka vuosi pitkiä retkiä aina Inarin pohjoisille asuinalueille.
Kuusamo oli köyhää ja syrjäistä seutua, ja se heijastui pappilan elämään. Arkipäivän ongelmat oli kekseliäisyydellä ja ahkeruudella ratkaistava itse, ja seuraelämässä oli tyytyminen kaskenpolttajien ja kalamiesten tuttavuuteen.
Koulunkäyntiä ja opintoja ei silti voinut jättää huomiotta. Suunnilleen kymmenvuotiaana Anders lähti Samuel-veljensä kanssa Oulun triviaalikouluun ja näki silloin kaupungin ensi kerran. Vuosien 1741–1743 sotatapahtumat keskeyttivät opinnot, mutta niiden jälkeen veljekset jatkoivat koulunkäyntiä Tornion pedagogiossa. Sen rehtorina toimi uuttera ja kyvykäs Johan Wegelius, joka oli avustanut Pierre-Louis de Maupertuis’n kuuluisaa, Tornionlaaksoon suuntautunutta astemittausretkikuntaa pari vuotta aiemmin.
Wegelius näki heti Chydeniuksen veljesten lahjakkuuden ja antoi heille vajaan vuoden opintojen jälkeen ”kunniaa tuottavat todistukset”, joissa sanottiin heidän olevan kypsät siirtymään yliopistoon. Niinpä 17-vuotias Jacob ja 15-vuotias Anders lähtivät pitkälle rekimatkalle Turkuun ja kirjoittautuivat akatemiaan joulukuussa 1744.
Jacob Chydenius haki poikiensa lähdettyä opiskelemaan siirtoa etelämmäs Kuusamon raskaiden virkavuosien jälkeen. Kokkola oli ollut pitkään ilman kirkkoherraa, mutta v. 1746 Jacob Chydenius nimitettiin virkaan ja sitä kautta hänen elantonsa varmistui, sillä pitäjä oli laaja ja kuului Suomen vauraimpiin.
Pohjalaisympäristö sopi demokraattismieliselle Chydeniuksen perheelle ilmeisen hyvin. Täällä ei juurikaan ollut yläluokkaa; yleensä ahkeruudella ja omilla taidoilla selvisi pitkälle, ja oma mielipide ilmaistiin rohkeasti, jos esivalta aiheutti ongelmia.
Andersin nuorempi veli Jacob kuvasi pohjalaisia väitöskirjassaan v. 1754 näin:
”Asukkaiden talot ja vaatetus ovat enimmäkseen siistit ja puhtaat. He ovat raittiita, hilpeitä ja eloisia, ahkeria ja hyvin käteviä varsinkin puusepän töissä, alttiita noudattamaan etenkin sellaisia ehdotuksia, joista he arvelevat hyötyvänsä, älykkäitä ja kohteliaita, niin taitavia käyttäytymään kuin talonpojalta voi vaatia ja osaksi joltisenkin hyvinvoipia.”
Tällaiseen ympäristöön Anders ja hänen veljensä siis palasivat käydessään kotonaan Åbo Akademin opintojensa lomassa. Maria-sisko (jonka pojasta Jacob Tengströmistä tuli sittemmin Suomen ensimmäinen arkkipiispa) kertoo isoveljiensä opettaneen nuoremmille siskoilleen sekä Euklideen geometriaa että kasvioppia. Maria muun muassa keräsi Kokkolan seudun kasveja kokoelmaansa.
Akatemiassa Andersia kiinnostivat hänen omien sanojensa mukaan ”matematiikka, varsinkin geometria, tähtitiede, gnomoniikka [oppi aurinkokelloista], mekaniikka ja jossain määrin algebra”.
Sekä Samuel että Anders suorittivat osan opinnoistaan Uppsalassa, kuten tapana oli, mutta pro gradu -väitöstään Anders puolusti Turussa akatemian talousopin professorin Pehr Kalmin ollessa esimiehenä. Pehr Kalm oli Linnén kuuluisa oppilas ja palannut hiljattain kolmivuotiselta tutkimusmatkaltaan Pohjois-Amerikasta.
Kalm oli varmasti vaikuttanut Anders Chydeniuksen väitöskirjan aihevalintaan, Americanska näfwerbåtar (Amerikkalaiset tuohiveneet), nörtin arvolle sopiva tutkimuskohde. Anders kuvaa yksityiskohtaisesti itäkanadalaistyyppisen intiaaniveneen valmistusta, ylistää sen ominaisuuksia ja pitää sitä keveytensä ansiosta erittäin sopivana Suomen sisävesille.
Kuten yllä todettiin, Anders oli niin innostunut intiaanikanooteista, että hän Alavetelin pappina yritti saada seurakuntalaisiaan rakentamaan tuohiveneitä.
Pentti Virrankoski, joka on kirjoittanut tärkeimmän elämänkerran Anders Chydeniuksesta, pitää kuitenkin Samuel-veljeä Andersin ehkä tärkeimpänä opettajana. Samuel oli ilmeisen etevä tutkija, joka 26-vuotiaana nimitettiin kemian ja mineralogian dosentiksi ja jolla oli oma kemian laboratorio Åbo Akademissa.
”Samuel teki kaiken tarmokkaasti, nopeasti ja älykkäästi, joten häntä pidettiin suorastaan nerokkaana tiedemiehenä ja insinöörinä”, Virrankoski toteaa. Samuel Chydenius menehtyi traagisesti 30-vuotiaana v. 1757, kun hän putosi koskenperkaustöissä Kokemäenjokeen Niskakosken yläjuoksulla veneen heilahdettua ankkurikiveä heitettäessä. Samuel jaksoi taitavana ja vahvana uimarina taistella jonkin aikaa voimakasta virtaa vastaan, mutta lopulta koski nielaisi hänet ja hän hukkui.
Anders Chydenius oli erityisen taitava sanankäyttäjä. ”Kirjalliset harrastukset ovat huvittaneet minua ylioppilasvuosista alkaen, ja olen aina lukenut tarkkaavaisesti kaikenlaisia kaunokirjallisia teoksia”, hän itse kertoi. Kokkolan johtomiehet suostuttelivat 21-vuotiaan Andersin puhujaksi juhlaan, joka pidettiin kruununprinssi Aadolf Fredrikin kolmannen pojan Fredrik Aadolfin syntymän kunniaksi koulutalon synodaalisalissa, puhe sujui ”kuulijoiden täydeksi tyydytykseksi”.
Anders Chydeniuksella oli tavallisin mitoin mitattuna hyvät edellytykset edetä professoriksi tai piispaksi, mikä kuitenkin olisi vaatinut uran luomista Turussa. Hän kuitenkin valitsi toisin ja lähti 24-vuotiaana v. 1753 pappisvihkimyksensä jälkeen saarnaajaksi Alavetelin kappeliin.
Se oli hyvin pieni seurakunta, johon kuului viitisenkymmentä taloa uudistiloineen, mutta väki kuitenkin tiesi, mitä halusi. Alaveteliläiset olivat rakentaneet omin päin, ilman kenenkään lupaa kirkon v. 1751 ja saivat seuraavana vuonna luvan kappeliseurakunnan perustamiseen. Anders Chydenius vietti koko sen vuoden läheisessä Kokkolassa, ja alaveteliläiset tiesivät haluavansa juuri hänet seurakuntaansa.
Pentti Virrankoski kuvaa Alaveteliä miellyttäväksi seuduksi, ja Chydeniuksen perhe oli tässä vaiheessa asettunut jo tukevasti alueelle. Hedvig-äiti kuoli v. 1754, isä solmi seuraavana vuonna uuden avioliiton pastorinlesken Katarina Nyholmin kanssa. Tästä avioliitosta syntyi kaksi lasta. Jacob-veli vihittiin papiksi vuoden 1754 lopussa ja määrättiin isänsä apulaiseksi Kokkolaan. Maria-sisko solmi v. 1755 avioliiton pedagogi Johan Tengströmin kanssa Kokkolassa, ja Anders vihittiin avioliittoon 19-vuotiaan Beata Magdalena Mellbergin, varakkaan pietarsaarelaisen kauppiaantyttären kanssa.
Virrankoski arvelee Beatan olleen harvinaisen pystyvä taloudenhoidossa:”… rehellisesti sanoen on kysyttävä, olisiko kätevä ja taloudellinen Anders Chydenius oikeastaan pystynyt vakavasti rakastumaan taloustöissä taitamattomaan neitoseen”.
Seurakunnan rakentaminen nollasta rajallisin resurssein ensin saarnaajana ja sittemmin kappalaisena vaati ideoita ja ahkeruutta, mutta niitä Anders Chydeniuksella oli. Elantonsa vuoksi hänen oli saatava oma maanviljelys vauhtiin, minkä vuoksi hän nopeasti ojitutti kaksi suota viljan ja vihannesten; valkokaalin, lantun, porkkanan, palsternakan, persiljan, sellerin ja punasipulin kasvattamiseen. Hän hankki isänsä kanssa Ruotsista merinolampaita ja myi pian siitoseläimiä.
Kun sotamies Juho Virberg toi palatessaan Pommerin sodasta Kaustiselle v. 1762 mukanaan pitäjän ensimmäiset perunat, Anders Chydenius tietenkin kiinnostui uudesta juureksesta. Anders perusti yhtiön tupakanviljelyä varten kahden talonpojan kanssa; ensimmäinen sato kahden tynnyrinalan niityltä v. 1763 oli erinomainen.
Virrankoski toteaa, että kun Anders Chydenius sittemmin usein ruoski erilaisia paheita, himoja ja epäterveellisiä tapoja, hän ei koskaan maininnut tupakanpolttoa.
Andersin nörttiys tuli ehkä kaikista selvimmin esille hänen lääkintätoimissaan. Lähin välskäri toimi Kokkolassa, mutta oli Andersin mielestä taitamaton. Lähin apteekki oli Vaasassa. Anders alkoi valmistaa omia lääkkeitä uusimman kirjallisuuden ja kemiantaitojensa pohjalta.
Hän tilasi välineet ja raaka-aineet ja perusti pienen kemian laboratorion, jossa hän valmisti kalomelia, salpietarihappoa, suolahappoa, ammoniakkia ja muuta lääkkeisiin sopivaa. Hän koetti myös hankkia oopiumia imeyttämällä unikon nupuista valuvaa mehua sokeripaloihin.
Anders Chydenius kehitti silmäveden, joka oli erinomaista heikkojen ja vuotavien silmien lääkkeenä. Hän uskaltautui ryhtymään myös kirurgiksi, leikkaamalla ”syöpäkyhmyjä ja muita kasvannaisia, usein hyvin vaarallisista paikoista, sekä varsinkin operoimalla silmiä ja leikkaamalla silmäluomia haavasilmäisiltä, ja menestyin lähes uskomattoman hyvin”, näin hänen oman kertomansa mukaan.
Huhu Anders Chydeniuksen lääkärintaidoista levisi laajalle, ja potilaita saapui hänen luokseen matkojen päästä.
Vuodesta 1761 tuli lääkärintoimen kannalta merkittävä vuosi, koska silloin Vaasan piirilääkäri Barthold Rudolf Hast tuli rokotusmatkalle Kokkolaan ja esitteli siellä variolaatio-rokotuksen, oman aikamme rokotusmenetelmän edeltäjän. Isorokko oli vitsaus, mutta uusi menetelmä tarjosi mahdollisuuden kehittää immuniteetin tautia vastaan.
Rokottaminen vaati kuitenkin ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta. Isorokkoa sairastavan ihorakkuloista otettiin märkää, terveen rokotettavan ihoa raaputettiin rikki ja märkä vietiin ihon alle.
Suunnilleen kaksi prosenttia rokotetuista sairastui isorokkoon kuolettavasti, mutta muut tervehtyivät nopeasti ja olivat loppuikänsä immuuneja tartunnalle.
Anders Chydenius puhui aktiivisesti menetelmän puolesta. Vastustus oli suurta, rokotusta pidettiin ”puuttumisena meidän Herramme hallitukseen”. Anders vetosi vanhempien omaantuntoon, mutta kesti jonkin aikaa ennen kuin hän keksi perustelun, joka tehosi: lapsen hautaaminen oli 5–6 kertaa kalliimpaa kuin rokottaminen.
Hän sai viimein luvan 23 lapsen rokottamiseen, iältään 2–11-vuotiaita, Alavetelissä. Itse rokottamisen teki piirilääkäri Hast. Kaikki rokotetut tervehtyivät nopeasti. Pian sen jälkeen seudulle levinnyt isorokkoepidemia vei 27 rokottamattoman lapsen hengen. Se oli läpimurto. Chydeniuksen rokotustoimien maine saavutti myös Tukholman, ja Kuninkaallinen Majesteetti esitti hänelle armollisen tyytyväisyytensä osoitetusta uranuurtajuudesta.
Anders Chydeniuksen tärkein nörttiteko oli kuitenkin toisenluonteinen. Kuten aiemmin on käynyt ilmi, hän ajatteli, että kaikki oli mahdollista – ainakin jos hän teki sen itse. Mikäli hän jotain kunnioitti, se ei koskenut vaikeuksia. Hän oli omana aikanaan äärimmäisen demokraattinen, uskoi avoimuuden voimaan ja oli papin poikana varmasti oppinut kohteliaan käytöksen, mikä ei kuitenkaan estänyt häntä sanomasta mielipidettään.
Anders oli siinä itse asiassa harvinaisen lahjakas: mitä häneltä kirjallisesta sivistyksestä puuttui, sen hän korvasi nopealla älyllään ja puhetaidollaan. Siinä hän kehittyi nörttinä suurmestariksi. Anders Chydeniusta ei argumentoinnilla saanut kumoon, ei millään.
Tämä kävi kaikille selväksi helmikuussa 1763, kun Kokkolassa pidettiin lääninkokous jatkotoimien valmistelemiseksi asiassa, joka oli jo pitkään ollut pohjalaiskaupunkien poliittisena päätavoitteena, nimittäin Pohjanlahden kauppapakon purkaminen. Kauppapakko tarkoitti, että Pohjanmaan kaupungit eivät saaneet itse harjoittaa ulkomaankauppaa, vaan sen sijaan kaiken kaupankäynnin oli tapahduttava epäsuoraan Tukholman ja Turun kanssa.
Etenkin Oulu, Kokkola ja Vaasa olivat jo pitkään yrittäneet saada pian 150 vuotta täyttävää kauppapakkoa purettua valtiopäivien päätöksellä, mutta ilman menestystä, vaikka poliitikoille ja virkamiehille oli maksettu huomattavat lahjukset.
Nyt asiaan tartuttiin uudelleen, ja Anders Chydeniusta pyydettiin laatimaan kirjoitus, jossa esitettäisiin perustelut kauppapakkoa vastaan. Hänen maineensa kaunopuheisena saarnaajana houkutteli kävijöitä kirkkoon myös muista seurakunnista, mutta kelpaisivatko hänen lahjansa myös poliitikoksi? Anders luki lääninkokouksessa muistionsa, ja sen vastaanotto oli suoranainen menestys. Hänestä tuli yhdellä iskulla koko maakunnan tuntema hahmo; nasevasanainen mies, joka tiesi, miten väittely voitettaisiin.
Kun Tukholman valtiopäivät kokoontui kaksi vuotta myöhemmin v. 1765, Anders Chydenius valittiin niille Pohjanmaan kappalaisten edustajana. Hän kuului papiston 57 edustajan joukossa nuorimpiin, tuntematon kappalainen pienestä metsäseurakunnasta ja arvoasteikon alimpana kunnianarvoisten rovastien ja piispojen seurassa. Mutta ennen valtiopäivien päättymistä hän oli pelätty poliitikko ja oli muuttanut Ruotsin perustuslakia peruuttamattomasti.
Tila ei tässä salli tarkempaa selontekoa Anders Chydeniuksen teoista politiikan saralla. Mutta muutama esimerkki hänen puhetaidostaan on paikallaan. Näin hän puolusti maaseudun rahvasta ja antoi äänen työn riuduttamille:
”Nämä työn sankarit tuntee sisäänpäin kääntyneistä jalkateristä, vapisevista polvista, koukkuselästä, karkeista käsistä, jäykistä sormista, laihoista jäsenistä, kumarasta päästä ja ryppyisistä kasvoista, jotka kaikki osoittavat, ovatko he hankkineet laakereita leikiten tai virka-ansioita nukkumalla.”
Miten kukaan voisi keksiä kauppapakkoa puolustavia väitteitä, kun pakkoa kuvataan näin:
”Kaupankäynti on aivan kuin virta: vesi juoksee aina alaspäin eikä kauppaa ohjaa mikään muu kuin voitonhimo. Jos muut kaupungit eivät voi purjehtia ulkomaille suuremmalla voitolla kuin Tukholmaan, sen kieltäminen näyttää yhtä turhalta kuin vahdin asettaminen joen varteen, jotta se ei lähtisi virtaamaan ylöspäin…”
Niiden 18 kuukauden aikana, jotka Anders Chydenius vietti valtiopäivillä ennen kuin hänen vastustajansa onnistuivat erottamaan hänet, hän ehti käyttää suunnilleen 90 puheenvuoroa ja kirjoittaa puolisen tusinaa pamflettia. Kansallinen voitto (Den Nationnale Winsten) on jälkimaailman silmissä klassikko esittäessään liberalismin ja markkinatalouden perusperiaatteet, myös kauppa- ja elinkeinovapauden, vuosikymmentä aiemmin kuin Adam Smithin kansantalouden teos Kansojen varallisuus v. 1776:
”Mitä enemmän yhteiskunnassa toisilla on tilaisuus elää toisten työstä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia vaivansa hedelmiä, sitä enemmän ahkeruus lamautuu. Edelliset tulevat ylpeiksi, jälkimmäiset toivottomiksi, ja molemmat haluttomiksi […]
Työteliäisyys ja uutteruus vaativat reipasta mieltä ja herkeämätöntä kilpailua, jotteivät piankin laimenisi. Ne eivät koskaan antaudu ikeen alle, mutta kun vapaus, pikainen menekki ja oma voitto niitä elähdyttävät, niin voitetaan luontainen hitaus, jota iskuilla ja lyönneillä ei koskaan ajanpitkään voida karkottaa.”
Anders Chydeniuksen suurin poliittinen aikaansaannos oli kuitenkin sensuurin lakkauttaminen ja julkisuusperiaatteen puolustaminen Ruotsissa. Hän kirjoittaa muistelmissaan, että hän oli alusta saakka ”lujasti sillä kannalla, että poliittisia kirjoituksia koskeva sensuuri oli poistettava kokonaan”
Se edellytti pitkää ja monimutkaista parlamentaarista prosessia, jossa piti sekä esittää vakuuttavat perustelut että osoittaa taktista oveluutta. Asia siirrettin varta vasten muodostetun ”Kolmannen valiokunnan” valmisteltavaksi. Chydenius oli valiokunnan viidestätoista jäsenestä se, joka vei keskustelua eteenpäin ja muotoili lopullisen mietinnön.
Kun painovapausasetus ja sen julkisuusperiaate lopulta hyväksyttiin 2. joulukuuta 1766, se oli ensimmäinen laatuaan maailmassa. Anders Chydeniuksen mielestä oli itsestään selvää, että vapaa kilpailu edistää talouskehitystä, ja aivan yhtä itsestään selvää hänestä oli, että paras perustelu voittaa, jos mielipiteet saavat vapaasti kilpailla keskenään.
Anders Chydenius uskoi nörttiydestään huolimatta oman aikansa arvoihin – se käy ilmi eräästä tapahtumasta 12. huhtikuuta 1786 Kruunupyyssä. Chydenius oli silloin 57-vuotias, häntä kuvattiin vanhaksi miehestä ja hän oli jo pitkään toiminut Kokkolan kirkkoherrana isänsä jälkeen. Kruunupyyn matkan syynä oli kolmen kuolemaantuomitun mestaus. Andersin oli virkansa puolesta seurattava tuomittuja mestauspölkylle ja pidettävä ruumissaarna.
Vaasan hovioikeuden tuomio koski sotamiehiä Mathins Hjelt, Abraham Frod ja Petter Lindström, jotka olivat Teerijärvellä ryöstäneet, murhanneet ja murhapolttaneet lasten-opettaja Johannes Matinpojan ja tämän vaimon.
Kruunupyyn mestauspaikalle oli kerääntynyt suuri väkijoukko, joka uteliaana seurasi, miten pyöveli katkaisi tuomituilta yksi kerrallaan oikean käden ja kaulan. Sen jälkeen väkijoukossa kävi kohahdus, kun ”mestauspölkylle tuli 60-vuotias harmaatukkainen pappi, joka alkoi puhua mielenliikutuksesta vapisevalla mutta selkeällä äänellä”.
Puhuja oli Anders Chydenius, joka aloitti näin:
”Nyt on näiden kolmen murhamiestn weri wuotanut. Se höyryää vielä waikittaksens murhatuiden weren kosto, huutoa: Maan, joka wiattomalla werellä on saastutettu, pitää lainehtiman Murhaitten werta, että se kirouresta puhdistettaisiin.”
Sitten seurasi murhateon tarkka kuvaus. Murha oli ollut hyvin kylmäverinen. Ensin oli murhattu opettaja, joka oli yrittänyt paeta tuvasta. Vaimo oli anellut armoa, mutta Hjelt, joka ”oli lumonnut korvansa ja paaduttanut sydämensä, pisti häntä hirviämmällä asehella: bajunetillä, joka oli tehty waltakunnan wihollisia wastaan”.
Ryöstettyään rahat, sormukset ja kellot surmaajat sytyttivät tuvan palamaan ja pakenivat. Mutta ”Herran suuri nimi olkohon ijankaikkisesti kiitetty ja kunnoitettu! joka pienten asian haarain kautta ilmi saatti nämät kauhistawat pahantegot, ja valmisti pahantekiöille ansaitun rangaistuksen”.
Erään kertomuksen mukaan ”vanhus vapisi ajatellessaan, mitä kaikkea murha sisälsi. Se sisälsi monen kalliin liiton ja monen kalliin valan rikkomisen”, kuten kasteliiton, ripin ja uskollisuusvalan.
”Niinkuin Sotamiehet owat he awatun fanun alla walalla wannoneet: niin totta kuin heitä Jumala auttakoon sielun ja rumihin puolesta; niin tahdoit he myös olla Kuningaalle ja Isänmaalle uskolliset ja warjella heitä wijmmeiseen weripisaraan saakka. Mutta o! hirviätä walanpattoisuutta! nämät rauhan ja wapauden wartiat, he itse pistäwät puukon heidän syyttömän kanssaweljensä sydämehen.”
Anders Chydenius viittasi useisiin raamatunkohtiin, joissa määrättiin murhasta kuolemanrangaistus: ”Maa ei taida puhdistua werestä joka siihen wuodatettu on, muutoin kuin sen weren kautta joka sen wuodattanut on.” Hän nosti kätensä ja osoitti mestattujen jäännöksiä, jotka höyrysivät varhaiskevään ilmassa:
”Nämät poikki hakatut kädet ja päät pitä nytt naulittaman steilin nenään ja heidän rumihinsa pitä runkorattahille asetettaman, että heidän werta janowat silmänsä korppeilta ulos kaiwetaisihin ja heidän rungonsa tulis kotkille ruaksi. Kauhittawa paikka matkamiehille!”
Tämä mestauspaikka, kuten kaikki muutkin, sijaitsi yleisen maantien varrella ohikulkevien näkösällä.
Saarna piteni pidentymistään. Seurasi tarkka kuvaus siitä, miten Jumalan sana oli näissä murhaajissa käynyt toteen: He olivat näpistelleet lapsina, juopotelleet nuorukaisina, olleet holtittomia ja laiskoja. Kuritta kasvaneista nuorukaisista tulee vähä vähältä pahantekijöitä ja murhaajia.
Anders Chydenius kääntyi vanhempien puoleen:
”Teitä manaan minä: älkät pitäkö teidän lastenna ja käskyläistenne ensimmäisiä rikoksia halpana ja tyhjän werosa, ehkä kuinga wähäiset ne itsesäns olis. Nuria niska pitä piennä sujutettamaan. Ei ikään sulku tulwille tulleita wesiä sulje, eikä hengi torehisintulleita enä auta läkityret.”
Viesti seurakunnan nuorille miehille:
”O, te nuorukaiset! Oleskelkat hywäin tapaisten ihmisten parisa; wältäkät synnin seuroja ja kirotkat joka askeleen jonga te astutte juomareitten, korttinpokoin ja pilkaitten seurasa.”
Vanhemmille talonpojille:
”Mitäs taidaisin minä tänäpäiwänä sanoa teille waroitukseksi? Minä epäilen teidän parannuksestanne, koska minä näin teidän mennehellä wijkolla seisowan Kokkolan kaupungin torilla ja te ilman wähindäkän sydämmen liikutusta kuuldelewan näiden kurjain hutoa: ja mikä wielä hirwiämpi on, teidän paatumuksenne oli nijn suuri, että te juuri samoina päiwänä mieletöinnä juowuksisa ajelitta kaupungin kaduilla.”
Loppusanat koko väkijoukolle:
”Tutki tätä hirwiätä weren wuodatusta ja kuinga julma syndi on ja sen surkiata loppua. Puhukat tästä hirwiästä tapauksesta kotona olewille: Kertokaat siellä sitä usiasti teidän lapsillenne ja lastenna lapsille, että hekin ymmärräisit mikä onnettomuus noudatta kaikkia laiskoja, tottelemattomia ja pahanilkisiä. Wältäkäät nijtä pieniä rikoksia joista suuremmat tulewat nijnkuin itte helwettiä, ja ne wähemmätkin synnit olkohon aina nijn kauhittawat teidän tunnoisanne kuin pöwelin kirwes!”
Lopuksi Anders Chydenius aloitti virren ja pyöveli alkoi käsitellä ruumiita ohjeidensa mukaisesti.
Perustuu Georg Schaumanin v. 1908 laatimaan Anders Chydeniuksen elämänkertaan ja Kansan Kuvalehdessä v. 1929 julkaistuun artikkeliin. Kiitokset Elof Granholmille, joka palautti kertomuksen unohduksista.
Suomenkieliset puhekatkelmat ovat peräisin vuonna 1786 tehdystä suomennoksesta ”Pyhän Ramatun doctorin : prowastin ja kirkkoherran Kokkolasta, Andreas Chydeniuxen puhet. Julkaisija: Fondicer, Georg Wilhelm (kirjapaino Vaasa 1776-1804).
