Tervaa odottamassa. Toistuvat tervanpolttonäytökset pitävät yllä perinnetietoa ja -kulttuuria seudulla. Kesällä 2016 oli Purmon vuoro, ja ensi vuonna Ylimarkku saa tehtäväkseen herättää perinteen eloon Suupohjassa.
Karolina Isaksson

Terva pisti Pohjan maahan vauhtia

Pohjanmaalta laivattiin miljoonia tervatynnyreitä kansainvälisille markkinoille vuosisatoja ennen nykypäivän vientivaltteja. Terva oli tärkeä luonnonvara, jonka valmistustekniikan paikalliset kehittivät.

Pohjanmaan vientikaupalla on pitkät perinteet, mutta mikään ajanjakso ei päihitä tervakaupan kultakautta, joka alkoi 1500-luvulla ja jatkui 1800-luvun loppuun.

”Olen vakuuttunut siitä, että seudullamme edelleen kukoistava yrittäjyys on saanut alkunsa tervanpoltosta. Sen sijaan, että ihmiset odottavat pääsevänsä jonkun toisen palkkalistoille, he luovat omat tulonlähteensä”, kertoo Henry Nygård, historian dosentti ja useiden paikallishistoriallisten teosten kirjoittaja.

Konkreettinen osoitus tervan merkityksestä seudun taloudelle on vieläkin nähtävissä sekä Kokkolan että Uudenkaarlepyyn kaupunginvaakunoissa. Tervatynnyri oli itsestäänselvä valinta näille v. 1620 perustetuille kaupungeille, sillä tervan kysyntä maailmanmarkkinoilla kasvoi tuolloin voimakkaasti. Laivaliikenne oli lisääntynyt valtamerillä räjähdysmäisesti, ja tervaa tarvittiin puulaivojen tiivistämiseen.

Yhteistyön tärkeys

Samaan aikaan Ruotsin kruunu alkoi vaatia yhä enemmän veroja, ja pohjalaistalonpojat saivat tervanpoltosta lisätulolähteen. Ajallisesti tervanpoltto oli helppo yhdistää maanviljelyyn. Tervahaudat sijaitsivat usein vain muutaman kivenheiton päässä toisistaan, jolloin niitä saattoi vahtia yhteistuumin.

”Useat tilat tekivät yhteistyötä ja hakkasivat puita yhteismetsistä. Tervanpoltossa onnistuminen vaati tietoa ja paljon työtä”, kertoo Nygård, joka on kartoittanut seudun tervahautoja. Hän on myös Yli-Purmon kotiseutuyhdistyksen tervanpolttoperinteen aktiivinen ylläpitäjä. Yhdistys on v. 1976 lähtien järjestänyt tervanpolttotapahtuman joka kymmenes vuosi, viimeksi heinäkuussa.

Tervanpolton 1700-luvun tekniikasta on olemassa asiakirjoja, mutta niiden laatijat jättivät yleensä kertomatta asioita, jotka pidettiin tuolloin itsestäänselvinä. Talonpojat oppivat tervanpolton toimimalla hautarenkeinä tai -miehinä.

”Siihen aikaan talonpojat eivät yleensä osanneet lukea. He oppivat suullisen perinteen kautta.”

webb_duvi_160709-1_0461

Kulttuuripääoma. Historioitsija ja kirjailija Henry Nygård on paneutunut Pohjanmaan tervanpolttoon niin teoriassa kuin käytännössäkin. Heinäkuussa hän osallistui Yli-Purmon kotiseutuyhdistyksen tervanpolttoviikolle, jossa paikallista perinnettä esiteltiin yleisölle.
Kuva: Karolina Isaksson

Oman tekniikan kehittäminen

Pohjalaistervan lisääntynyt kysyntä 1600-luvulla liittyi vahvasti tervapulaan Preussissa, joka oli aiemmin ollut suurimpia tervantuottajia.

”Joidenkin teosten mukaan tervanpolttotekniikka tuotiin Pohjanmaalle Preussista, mutta minä väitän, että täkäläinen tekniikka on paikallisten kehittämä”, historian professori Nils Erik Villstrand sanoi populaaritieteellisessä seminaarissa, joka järjestettiin kesällä tervanpolton yhteydessä Purmossa. Henry Nygård on samaa mieltä.

”Tervanpolton periaate tunnettiin jo viikinkiajalla, mutta Preussissa ja myös Gotlannissa käytetty menetelmä oli erilainen.”

Tervanpoltto ei ole helppoa hommaa. Jotta tervahautaan käytettävistä männyistä tulee riittävän pihkaisia, ne pitää kuoria tietyn kaavan mukaan kolmena peräkkäisenä vuotena ennen niiden kaatoa. Tervaspuut täytyy latoa tietyllä tavalla, ja palavan tervahaudan lämpötilan on oltava vähintään 140 °C. Jos tervahauta lämpenee liikaa, osa pihkasta palaa ja tervaa syntyy vähemmän. Myös sää, tuuli, tervaspuiden ominaisuudet ja erilaiset maantieteelliset tekijät vaikuttavat prosessiin.

”On tärkeää, että lämpötila ja hapensyöttö säilyvät tietyllä tasolla. Mikään ei ole itsestäänselvää − ei edes tervan valuminen, sen olemme huomanneet vuosien varrella”, Nygård toteaa.

Metsien raivaus

Pietarsaaren satamasta laivattiin vielä 1870-luvulla vuosittain 20 000 tervatynnyriä eli 2,5 miljoonaa litraa tervaa, vaikka lähialueen mäntymetsät oli aikoja sitten kaadettu. Yhden tynnyrin täyttämiseen eli 125 tervalitran valmistamiseen tarvittiin 60−100 mäntyä.

”Tervanpoltto alkoi rannikolta ja levisi mäntymetsien raivaamisen myötä koilliseen. Sisämaahan syntyi uusia kyliä, ja suuri osa 1800-luvun tervanpoltosta tapahtui Kainuussa.”

Tervakaupan kultakausi ja vienti tuottivat runsaasti pääomaa, joka sijoitettiin uusiin liiketoimiin − erityisesti Pietarsaaressa, joka kasvoi ja kukoisti.

”Kauppahuoneet ja varustamot ansaitsivat viennistä eniten. Malmin kauppahuone oli tervan suurimpia vientiyrityksiä. Tervaa polttaneet talonpojat saivat rahoista pienemmän osan.”

Tervanpolton pitkän aikavälin perintönä paikallisille kehittyi myönteinen asenne yrittäjyyteen ja rohkeus oman liiketoiminnan käynnistämiseen kotikylissään.

henry_nyga%cc%8ards_swot_fi

Henry Nygårdin mini-SWOT Pohjanmaasta.
TEKSTI: Johan Svenlin