Kekkonen taisi arvostaa reportaasia: Patrice ja Carita saivat kumpikin oman puukon
Pian Carita päätyi legendaarisen ranskalaisen muotisuunnittelijan Coco Chanelin luo. Carita kertoo, miltä tuntui kävellä leveitä portaita ensimmäistä kertaa Chanelin ateljeehen Pariisissa. Coco istui hiljaa, huulet täydellisesti punattuina, savuke kädessä ja katsoi Caritaa tummin ja läpitunkevin silmin.
Carita läpäisi neulansilmän. Mutta Coco Chanel oli ankara ja kova työnantaja. Mallien täytyi omistautua täysin Chanelille. Kauden lopussa malli sai valita palkkioksi Chanelin design-puvun.
”Minä päätin olla solmimatta sopimusta Cocon kanssa. Yksinolo ahdisti Cocoa ja hän saattoi vaatia, että joku tulisi hänen seurakseen myös yöaikaan. Sitä paitsi tajusin, että pystyin ansaitsemaan mallikuvauksilla yhtä paljon päivässä kuin koko kautena Chanelilla, ja niillä rahoilla voisin hyvin ostaa haluamani Chanel-puvut.”
Carita oppi tuntemaan toisenkin muotialan suuruuden, Yves Saint Laurentin, joka alkoi rakentaa omaa muoti-imperiumiaan 1960-luvun alussa. YSL oli monin tavoin Coco Chanelin vastakohta. Hän suosi yksinkertaisia klassisia vaatteita, esim. housupukuja, jotka heijastivat uutta ja vapaampaa naiskäsitystä.
”Coco antoi naiselle vapauden, Yves antoi naiselle vallan”, Carita analysoi näiden kahden muotisuunnittelijan filosofiaa. ”Yves oli hyvin ujo, hänestä oli mahdoton olla pitämättä”, Carita lisää.
Kuten arvata saattaa, miehet piirittivät Caritaa. Mutta hän ei ollut helppo saalis. Eräänä päivänä häntä kosi viehättävä ranskalaismies, Patrice Habans, joka toimi tähtivalokuvaajana Paris Matchissa, johtavassa fotojournalistiikkaan painottuneessa viikkolehdessä.
”Mitä voin tehdä voittaakseni rakkautesi ja kunnioituksesi”, Partice kysyi.
”Tee jotain maani hyväksi”, Carita vastasi.
Jonkin ajan kuluttua Patrice palasi. Hän toi Caritalle Paris Matchissa julkaistun suurreportaasin Suomesta, upeita kuvia mm. presidentti Urho Kekkosesta tämän hiihdellessä Lapissa. Reportaasia on sittemmin tulkittu valtiotieteellisissä ulkopoliittisissa analyyseissa monin tavoin, mutta yksinkertainen totuus on, että se oli Patricen kosinta.
”Koska Patrice oli täyttänyt vaatimuksen, minun oli pidettävä lupaukseni”, Carita toteaa. Niinpä Pariisista tuli periaatteessa hänen kotipaikkansa, vaikka hän matkusti mallintehtäviin eri puolille maailmaa yhtä paljon kuin ennenkin.
Urho Kekkonen arvosti reportaasia, näin voidaan olettaa, sillä hän lähetti Pariisiin kaksi lahjaa, Patricelle ja Caritalle kummallekin oman puukon. Ja kyllä, Patrice ja Carita ovat edelleen aviossa.
Muotitalojen kautta Caritasta tuli osa kansainvälistä yhteisöä, johon kuului monia tunnettuja artisteja. Paris Matchin piireissä hän pääsi näkemään erityisesti Ranskan kulttuurielämää.
Marisa Berensonista tuli läheinen kollega. Pariisin tuttavapiirin muita kuuluisuuksia olivat Catherine Deneuve, Brigitte Bardot ja Francoise Sagan. Jean-Paul Sartre ja Simone de Beauvoir istuivat aina Café de Floressa ihailijat ympärillään. Carita ei kuulunut heihin. “He elivät niin kuin opettivatkin, moraalittomasti”, hän sanoo.
Régine Zylberbergillä, ”yön kuningattarella”, on erityisen asema Caritan ystäväpiirissä. Régine rakensi useisiin metropoleihin yökerhoketjun, jonne kuuluisuudet mielellään hakeutuivat. Réginen yökerhossa Pariisissa Carita esimerkiksi oppi twistaamaan yhdessä Windsorin herttuan ja tämän puolison kanssa, siis Ison-Britannian entisen kuninkaan Edvard VIII:n, joka luopui kruunusta voidakseen avioitua eronneen Wallis Simpsonin kanssa.
New Yorkissa tärkeäksi ystäväksi tuli Jerry Schatzberg, joka oli saanut maailmanmainetta valokuvaajana ja elokuvaohjaajana (Variksenpelätin on hänen ohjaamansa kuuluisa elokuva). Schatzberg on kuvannut usein mm. Rolling Stonesia ja Bob Dylania (esim. Dylanin Blonde on Blonde -albumin kuuluisan kansikuvan).
Tuon ajan johtavat artistit ja kulttuurihenkilöt kokoontuivat Schatzbergin New Yorkin studioon, ja Carita kuului luonnollisesti joukkoon. ”En miettinyt mitenkään erityisesti sitä, että kuljin kuuluisuuksien parissa, pohjimmiltaan olemme kaikki tavallisia ihmisiä”, hän sanoo.