Aseellisen vastarinnan lähtölaukaus oli aiemmin mainitun venäläistämisohjelman julkistaminen v. 1914 lopussa. Se kirvoitti 20. marraskuuta kokouksen Helsingin Pohjalaisten osakuntien taloon, jossa päätettiin valmistautua aseelliseen vastarintataisteluun ulkomaisella tuella.
Ulkomaista tukea pidettiin välttämättömänä koulutetun asevoiman luomiselle. Monet aktivisteista olivat korkeasti koulutettuja akateemikkoja, jotka saivat ulkomaisten kontaktiensa kautta pian selville, etteivät Ruotsi tai Tanska auttaisi. Sen sijaan Saksa, joka halusi luoda Venäjällä levottomuutta, oli valmis antamaan nuorille suomalaisille sotilaskoulutusta. Ensimmäiselle 200 suomalaisen joukolle näytettiin vihreää valoa tammikuussa 1915.
Pian alkoi värväys salaisen, niin kutsutun Aktiivisen komitean johdolla sotilaskoulutukseen, jonka jäsenet muodostaisivat jääkäriliikkeen.
Vasabladetin päätoimittaja Edvin Sundquist kuuli asiasta Vaasassa helmikuussa 1915. Kun myöhemmin diplomaattina ja ulkoministerinä toiminut Hjalmar J. Procopé saapui Vaasaan Aktiivisen komitean lähettämänä ja otti yhteyttä Edviniin, Edvin kutsui koolle joitain uskottujaan: Harald Bouchtin, Fredrik Wikmanin, Viktor (”Väinö”) Granlundin ja Herbert Mannsin. Boucht oli hovioikeuden asessori, Wikman insinööri, Granlund rakennusmestarin poika, Manns liikemies.
Procopé kertoi heille, että Saksan keisari oli antanut käskyn Preussin Jääkäripataljoona 27:n vahvistamisesta suomalaisvapaaehtoisten kouluttamiseksi. Nimekäs professori Edvard Westermarck oli yksi tietoketjun osapuolista. Edvin Sundquist päätti ryhtyä värvääjäksi ja toimia etappina Saksaan lähtijöille.
Vasabladetin toimituksessa vieraili tavallisesti paljon väkeä. Siksi Edvin Sundquist ajatteli, ettei kukaan varmaankaan kiinnittäisi huomiota muutamaan toimituksessa piipahtavaan nuorukaiseen. Syksyyn 1915 mennessä Sundquist oli vakiinnuttanut Vaasan etapiksi, jonka kautta vapaaehtoiset matkasivat Ruotsiin.
Viktor Granlund ilmoittautui heti koulutusleirille Holsteiniin, Lockstedter Lageriin. Granlund määrättiin huhtikuussa 1916 Suomeen värväys- ja asekuljetustoimiin, mutta hän jäi kiinni 19. toukokuuta ja joutui Špalernajan vankilaan.
Herbert Manns, joka tunsi saariston hyvin ennestään, ryhtyi johtamaan riskialttiita kuljetuksia Merenkurkun yli. Hän hankki nopean, katetun moottoriveneen ja värväsi mukaan luotsi-navigaattori Skati-Jonin (Jonas Nabb). He kuljettivat kahden vaarallisen ylityksen aikana 14 vastarintamiestä.
Nämä kaksi operaatiota synnyttivät hurjan huhumyllyn. Mannsin mukaan oli ”äärettömän paljon maanmiehiä, jotka toimittivat ryssien asioita”. Hän mainitsi itse neljä pelkäämäänsä henkilöä: komisario Sola, etsivä Sjöblad, konstaapeli Vainio ja eräs naispuolinen vakooja, joka seurasi häntä (tunnetun vaasalaispoliisin vaimo).
Venäläiset olivat Vaasassa varpaillaan loppusyksyn 1915, joten Ruotsiin täytyi löytää uusia reittejä. Manns käytti tämän ajan värväysmatkoihin ja vakoiluun, kunnes hänetkin vangittiin 28. joulukuuta kolmen pidätysmääräyksen turvin ja vietiin Vaasan lääninvankilaan.
Mannsin pidätyksestä huolimatta Merenkurkun reitti otettiin uudelleen käyttöön heti jäiden kestäessä. Reitti oli vilkkaimmillaan v. 1916 helmi-maaliskuussa. Vaasasta matkasi tätä kautta Ruotsiin noin 350 vapaaehtoista.
