Maailman energiajärjestelmiin tarvitaan radikaaleja muutoksia. IPCC:n viime vuonna julkaiseman raportin valossa Euroopan pitäisi päästä nopeasti kokonaan eroon fossiilisista polttoaineista, jos se haluaa tehdä oman osansa maapallon lämpenemisen pysäyttämisessä 1,5 asteeseen.
Mitkä toimet olisivat tehokkaita? Voiko Eurooppa pian saada energiansa tuulesta ja auringosta ja hoitaa tasapainottamisen akuilla? Esimerkiksi EU:n suurin saastuttaja Saksa kipuilee ydinvoimasta luopumisen seurausten kanssa: päästöjä ei ole saatu tavoitteiden mukaiseen laskuun huolimatta erittäin suurista taloudellisista panostuksista aurinko- ja tuulivoimaan.
Euroopassa on energiajärjestelmien suuressa muutoksessa keskitytty liikaa vain sähkön vihertämiseen ja esimerkiksi lämmityksen suuri osuus on päässyt unohtumaan. Lämmityssektori tarjoaa myös helppoja ja halpoja vaihtoehtoja sähkön vaihtelevaan tarjontaan. Esimerkiksi lämpöpumppujen avulla voidaan sähkön ylitarjontahetkinä luoda lämpöä kaukolämpöverkkoihin, ja lämpövarastot ovat halpaa ja toimivaksi tunnettua tekniikkaa.
Monet suomalaiset kaukolämpöyhtiöt ovat jo nyt toteuttamassa tätä muutosta. Sama mekanismi on käyttökelpoinen myös rakennustason mittakaavassa: omaa aurinkosähköä tai halpaa verkkosähköä kannattaa ohjata omaksi hyödyksi esimerkiksi maalämpöpumpun tai käyttöveden lämmityksen älyohjauksen avulla.
Sähköakkujen mahdollisuuksista on tieteellisessäkin kirjallisuudessa julkaistu suuren mittakaavan visioita osana vain tuulella ja auringolla toimivaa energiajärjestelmää. Akut soveltuvat ominaisuuksiltaan kuitenkin vain nopeaan lyhyen hetken säätötarpeeseen, ja olemme kaukana tilanteesta, jossa ne tarjoaisivat kustannustehokasta terawattituntien varastointia.
Euroopan olisi tärkeä vähentää pirstaloitunutta energiasektorin ohjausta ja keskittymistä yksittäisten teknologioiden tukemiseen. Ajatus siitä, että kansalliset poliitikot voisivat ”käsityönä” löytää juuri oikeat tukitasot erilaisille teknologioille, on erikoinen. Kuitenkin juuri sitä on vuosikymmenen ajan painotettu EU-maiden energiapolitiikassa.
Loogisemmalta kuulostava ajatus olisi tasakustannus saastuttamisesta eli jo olemassa oleva hiilidioksidin päästökauppa. Laman aikana päästöoikeuksien hinnat laskivat niin matalalle, että mekanismi ohjasikin kohti saastuttavampia polttoaineita. Nyt hinnat ovat onneksi nousseet niin, että hiilidioksiditonni maksaa jo yli 20 euroa.
Jatkossa on tärkeää, että päästökaupasta tulee uskottava mekanismi. Saastuttamisesta pitää tehdä kallista – pysyvästi. Silloin toimijat uskaltavat tehdä investointeja ja vähemmän saastuttavien vaihtoehtojen kilpailukyky paranee. Tämä tapahtuisi markkinalähtöisesti, ilman tukiaisia, jotka tutkimusryhmäni analyysien valossa vain pirstaloivat markkinoita.
Ohjaustoimenpiteiden pitäisikin olla paitsi voimakkaita, myös maantieteellisesti riittävän laajoja. Keski- ja Etelä-Eurooppa ovat hyvin riippuvaisia fossiilisista polttoaineista sähkön- ja lämmöntuotannossaan. Jos haluamme koko Euroopassa tavoitella tehokkaasti nollapäästöjä, meidän on lisättävä paitsi aurinkosähköä ja tuulivoimaa, toivottavasti myös ydinvoimaa sekä hiilidioksidin talteenottoa teollisuudessa ja voimalaitoksissa.
Päästöttömän sähkön tehokas lisääminen auttaisi myös muiden sektorien päästöjen vähentämisessä muun muassa lämpöpumppujen ja sähköautojen yleistyessä.
