Karl Henrik Lindgren saapuu Ähtävälle v. 1863. Hän on 28-vuotias, varttunut Lopella ja aiemmin tuskin käynyt Ähtävällä. Hänet on vihitty papiksi vuotta aiemmin ja nyt asetettu virkaa toimittavana huolehtimaan aivan hiljattain itsenäisen aseman saavuttaneesta seurakunnasta.
Uusi pappi palkkaa taloudenhoitajakseen Anna Elisabeth Dahlgrenin. Anna asuu naapurustossa, on neljä vuotta vanhempi, tyttönimeltään Raj ja jäänyt leskeksi, kun hänen aviomiehensä Johan Peter ja heidän kolme pientä lastaan olivat kaikki kuolleet keuhkotautiin kahdeksan vuotta aiemmin.
Nyt Karl Henrikistä tulee hänen aviomiehensä, häät pidetään joulukuussa 1864. Syntyy neljä lasta viidessä vuodessa, Oiva, Helma, Väinö ja Kauno. Kuten nimet kertovat, Karl Henrik on suomenmielinen.
Ehkäpä tämä on syynä, kun hän ei yllä edes vaalikelpoiseksi vakinaisen kirkkoherran vaalissa v. 1870. Sen sijaan Karl Henrik saa vakinaisen viran Halsuan kappelista, joka tuolloin kuului Vetelin seurakuntaan. Siellä puolisoille syntyy vielä kaksi lasta, Aina Wiriä sekä Hilja Amanda, tämän tarinan päähenkilö, joka syntyi v. 1876.
Pappisperheenkin elämä oli Halsualla kaukana ylellisestä. Karl Henrik oli tarmokas, rakennutti vanhasta Harjubackan sotilastorpasta oikean pappilan, laajensi viljelyksiä, perusti lainakirjaston, kuoron ja koulun – viimeksi mainitun omalla johdollaan kuntakokouksen kieltäydyttyä koulun perustamisesta.
Hilja oppi vanhemmiltaan ruotsia, vaikka ympäristö oli suomenkielinen. Hän sai kotoa vahvan kiinnostuksen kirjoihin ja alkoi jo 11-vuotiaana julkaista omaa käsinkirjoitettua pilalehteä. Seuraavana vuonna isä kuoli, Hilja muutti 13-vuotiaana yksin Ouluun käydäkseen suomalaista tyttökoulua.
Sitten äitikin kuoli, ja sisaruskatras hajaantui. Kauno jäi Halsualle, Oiva asettautui Kaustiselle, Helma Ylivieskaan – ja Helman kodista tuli Hiljan kiintopiste koulun lomien ajaksi. Aina-siskokin muutti Ouluun Hiljan 3. kouluvuoden aluksi.
Tyttökoulun oppilailla oli kova kuri, mikä ei kuitenkaan estänyt Hiljaa liittymästä laulua ja runoutta harrastaneeseen Saloenses-salaseuraan. Siellä Hilja sai ystäväkseen lyseolaisen Kyösti Kallion, joka oli rakastunut Hiljan parhaaseen ystävään Aina Tolvaseen. Hilja solmi salakihlat toisen lyseolaisen, Fredrik ”Frekke” Liljebladin kanssa.
Sitten Hilja lähti Sortavalan opettajaseminaariin. Hän oli sääntöjen mukaan liian nuori mutta hänet otettiin erivapaudella ulkojäseneksi. Hän valmistui jo alle 20-vuotiaana opettajattareksi, pelkin kiitettävin numeroin.
Nyt Hilja vaihtoi sukunimekseen Liinamaa, ”siinä on pehmeä sointu, se on vaatimaton ja sopii hyvin etunimeeni”. Hilja Liinamaan nimellä hän sittemmin julkaisi 10 runokokoelmaa.
Hiljan itsenäinen elämä alkoi tosissaan opettajantutkinnon jälkeen. Hän sai ensimmäisen virkansa v. 1896 Helsingin pitäjän, nykyisen Vantaan, uudesta kansakoulusta. Häntä kuohutti kasvavan teollisuusyhteiskunnan epäkohdat ja alkoholin aiheuttama kurjuus. Hilja löysi Jaakko Pärssisestä samanhenkisen opettajan, joka oli hänen tavoin raittiusaatteen kannattaja. He avioituivat v. 1899, ja Hiljan sukunimi jälleen muuttui.
Jaakko oli syntynyt Kuolemajärvellä, ja puolisot muuttivat v. 1900 sen lähistölle Viipurin maalaiskuntaan tultuaan valituiksi paikkakunnan tiiliruukin uuden kansakoulun opettajiksi. Koulun hökkelimäisessä ympäristössä köyhyys tunki iholle, ja opettajapariskunta työskenteli vuorokauden ympäri pyrkiessään eri tavoin kohentamaan oppilaiden elinoloja.
Hilja piti taitavana puhujana joukoittain esitelmiä ja kirjoitti useisiin lehtiin. Hän järjesti opintopiirejä naisille. Hän liittyi sosialidemokraattiseen puolueeseen ja tuli 25-vuotiaana valituksi sen naistenliiton puheenjohtajaksi. Hän vastusti venäläistämispolitiikkaa ja sai kotiinsa santarmit nuuskimaan.
Vuoden 1905 suurlakon jälkeen Suomi sai yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden valtiopäivävaaleihin. Hilja alkoi opettaa puolueensa järjestämillä agitaatiokursseilla, ja hän tuli valituksi yhtenä yhdeksästä sosialidemokraattisesta naisesta ensimmäisissä eduskuntavaaleissa v. 1907. Hänet valittiin aina uudelleen seuraavissakin vaaleissa.
Hiljaa voidaan kielitaitonsa ja ammattikirjailijan asemansa vuoksi pitää tärkeimpänä 1900-luvun alun suomalaisena naispuolisena mielipidevaikuttajana. Työnväenliikkeen edustajana tekemillään Euroopan matkoilla hän oppi tuntemaan esim. Clara Zetkinin, August Bebelin, Mary Bridges Adamsin ja Aleksandra Kollontain. Saksassa Hilja raportoi Suomesta Die Gleichheit -lehteen, kansainvälisen työväenliikkeen äänenkannattajaan.
Hilja ja Jaakko eivät saaneet lapsia, mitä molemmat surivat. Puolisoiden keskinäinen suhde ei ollut aivan mutkaton, poliittinen kanta heillä oli sama mutta henkilökohtaisia tavoitteita oli usein vaikea yhdistää. Hiljan kansanedustajuuden myötä puolisot muuttivat Helsinkiin, ja Jaakko syventyi yliopisto-opintoihin, valmistui maisteriksi v. 1907 ja sai v. 1910 painoluvan väitöskirjalleen, Suomen koulu-uudistukset v. 1801–1843, kaikkiaan 663 sivua.
Väitöstilaisuutta ei kuitenkaan tullut. Kirjapainon työntekijät olivat lakossa kolme kuukautta. Teksti ladottiin toisten voimin mutta sisälsi niin paljon painovirheitä, ettei väitöskirjaa voinut esittää. Jaakko väitteli vasta 16 vuoden kuluttua, muokatulla saksankielisellä versiolla Jenassa v. 1925.
Hilja oli aina puoltanut rauhanomaista vallankumousta mutta tammikuussa 1918 hän hyväksyi ensin kansanvaltuuskunnan lainvalmisteluryhmän jäsenyyden ja 8. maaliskuuta nimityksen kouluasiain kansankomissaariksi, siis punahallituksen kouluministeriksi. Hän oli tiettävästi maailman ensimmäinen nainen tällä poliittisella tasolla, yhdessä ystävänsä Hanna Karhisen kanssa, joka oli sisäasiain kansankomissaari.
Tarkastusmatka sotarintamalle sai Hiljan toisiin ajatuksiin. Hän ja Jaakko lähtivät 27. maaliskuuta pakoon Venäjälle. Seurasi 18 kuukautta kestänyt painajaismainen harhailu, tavoitteena päästä Siperian ja Tyynen valtameren poikki Sveitsiin ja aloittaa siellä maalaiselämä. Lokakuussa 1919 he pääsivät rajan yli Viroon ja sieltä heidät lähetettiin Suomeen.
Hilja tuomittiin valtiopetoksesta elinkautiseen kuritushuoneeseen, mutta tuomio muutettiin 12 vuoden vankeudeksi. Hämeenlinnan naisvankilassa kärsityn kolmen vuoden jälkeen Hilja vapautettiin tammikuussa 1923 ja sai kansalaisluottamuksensa takaisin kuuden vuoden kuluttua. Jaakko tuomittiin samasta rikoksesta 10 vuodeksi kuritushuoneeseen, ja hänet siirrettiin Tammisaaren vankileirille kunnes hänet vapautettiin kesäkuussa 1921.
Tästä alkaa jälleen uusi tapahtumarikas vaihe Hiljan ja Jaakon elämässä. He viljelivät maata Terijoella v. 1923–1929. Hämeenlinnan vankilassa yksi vangeista, Hanna Sopo, oli tarjonnut yhtä tytärtään kasvattilapseksi, ja Hilja ja Jaakko tarttuivat ilolla tarjoukseen. Puolisot perustivat v. 1926 oman, menestyvän koulun Viipuriin.
Hilja valittiin vuoden 1929 eduskuntavaaleissa suurella äänimäärällä ja hänet valittiin myöhemmin myös uudelleen. Hän osallistui taas innolla politiikkaan ja teki uusia ulkomaanmatkoja. Vuonna 1933 hän sai rintasyövän, hänet leikattiin ja hän pystyi palaamaan työhön. Kaksi vuotta myöhemmin syövän todettiin levinneen kriittisesti.
Juuri v. 1935 kieliriidan raivotessa hurjimmillaan Hilja otti voimakkaasti kantaa kaksikielisen Suomen puolesta ja läksytti osaa puoluetovereitaan epäproletaarisesta suhtautumisesta asiaan.
Hiljan viimeinen elinvuosi oli katkera. Hän sai tietää, että Jaakolla oli 42 vuotta nuorempi rakastajatar, jonka kanssa tämä sitten avioitui. Avioero ei ehtinyt voimaan ennen Hiljan kuolemaa. Hän oli toivonut tapaavansa vielä miehensä, mutta omaiset pitivät tämän poissa. Eduskunnan seppeleen laski hautajaisissa Hiljan lapsuudenystävä, puhemies Kyösti Kallio.
Hilja tunnettiin koulun uskonnonopetuksen vastustajana, ja hän oli eronnut kirkosta. Kuolinvuoteellaan hän sanoi Halsuan papintyttären lähtevän pian tapaamaan isäänsä. Hautajaisseremonian päätteeksi Hiljan hyvä ystävä Saara Pirttilahti luki Hiljan ohjeiden mukaan psalmin ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu”.
Muutamia Hilja Pärssisen sukulaisia:
- Anna-Maja Henriksson, puoluejohtaja ja entinen oikeusministeri, jonka isänisä on Hiljan pikkuserkku.
- Sonja Biskop, muusikko, jonka äidinisän äidinäiti on Hiljan pikkuserkku.
- Clas-Håkan Nygård, yöterveyden professori, jonka äidinäidin isänisä on Hiljan serkku 4. polvessa.
- Malin Brännkärr, Kruunupyyn kunnanjohtaja, jonka äidinisän äidinisän isä on Hiljan serkku 4. polvessa.
- Jan Nygård, kirkkoherra, jonka isänisän isä on Hiljan serkku 5. polvessa.
- Viljami Kalliokoski, kansanedustaja ja ministeri, jonka äiti on Hiljan serkku 6. polvessa.
- Leif Wikar, yritysjohtaja, jonka isänisän äiti on Hiljan serkku 6. polvessa.
- Liisa Veiskola, Vetelin entinen kunnanjohtaja, jonka isänisän äiti on Hiljan serkku 6. polvessa.
- Mika Lintilä, elinkeinoministeri, jonka äidinisän äidinäiti on Hiljan serkku 6. polvessa.
- Boris Salo, kirkkoherra, jonka äidinisän isä on Hiljan serkku 7. polvessa.
Artikkelin päälähteenä on elämänkerta Uuden ajan ihminen. Hilja Pärssisen elämä (Siltala 2018), jonka ovat kirjoittaneet Marjaliisa Hentilä, Matti Kalliokoski ja Armi Viita; viimeksi mainittu on Hilja Pärssisen veljen Oiva Lindgrenin (Loimion) lapsenlapsi.
