”Olen aina halunnut tietää lisää valtavan monenlaisista asioista”, sanoo Jim Sandbacka, joka suoritti insinööriopintojen lisäksi myös taloustieteen kursseja.
Kasper Dalkarl

Kruunupyy matkalla tulevaisuuteen – Jim Sandbacka palasi kotiseudulleen ja ryhtyi sähkölaitoksen toimitusjohtajaksi

Kruunupyyn sähkölaitos siirtyy 100-vuotiaiden joukkoon kaikkien aikojen nuorimman toimitusjohtajansa johdolla. Muutaman maailmalla vietetyn oppivuoden jälkeen Jim Sandbacka on palannut kotiseudulleen valmiina viemään kruunupyyläiset kohti tulevaisuutta.

Jim Sandbacka aloitti vuoden ensimmäisenä maanantaina työn Kruunupyyn sähkölaitoksen toimitusjohtajana. Työpaikka oli ennestään tuttu, sillä hän oli ollut yhtiössä kesätöissä neljä kuukautta v. 2012 opiskellessaan insinööriksi Novian ammattikorkeakoulussa Vaasassa.

”Pidin yhtiötä jo silloin hyvänä työpaikkana, jossa rutiinit toimivat ja yhteishenki oli hyvä,” hän sanoo.

Kesä päättyi ja opinnot jatkuivat. Ammattikorkeakoulun viimeisenä vuonna Sandbacka haki diplomi-insinööriopintoihin Aalto-yliopistoon, pääaineenaan sähköjärjestelmät. Hän monipuolisti osaamistaan sivuaineilla, joihin lukeutuivat sähkömarkkinat ja taloustieteet, mikä sittemmin osoittautui hyödylliseksi.

”Olen aina ollut innostunut oppimaan uutta, myös insinööriopintojen ulkopuolella. Yliopiston ’Verotuksen perusteet’ -kurssillakin kiinnostuin aiheesta, vaikka en osaakaan sanoa, mitä välitöntä hyötyä kurssista on minulle ollut,” hän nauraa.

 

Opintojen loppuvaiheessa Sandbacka työskenteli ABB Marine & Ports -yksikössä Vuosaaressa, Helsingissä. Valmistumisensa jälkeen hän eteni urallaan konsernin sisäisessä rekrytoinnissa. Hän sai tarjouksen projektinjohtajan paikasta ABB:n Norrköpingin toimipisteessä ja muutti länteen syksyllä 2016.

”Se oli houkutteleva työpaikka ja Elin, silloinen avopuolisoni ja nykyinen vaimoni, piti Ruotsissa asumista kiinnostavana. Asuimme aluksi eri maissa, mutta pian hänkin muutti Norrköpingiin.”

Vanhassa tekstiiliteollisuuskaupungissa on edelleen vahvaa teollisuutta, ja nuorelle vastavalmistuneelle suomalaisdiplomi-insinöörille riitti kaupungissa runsaasti mielenkiintoisia työmahdollisuuksia. Kolmen ABB:llä vietetyn vuoden jälkeen Sandbacka siirtyi ensin ÅF:ään ja sitten OMT:hen, josta hänet vuokrattiin Siemensille Norrköpingiin.

”Projektit olivat keskenään aika erilaisia, mutta teollisuusautomaatio oli niiden punaisena lankana.”

 

Norrköpingissä oli myös aikaa harrastuksille, sekä vanhoille että uusille. Idrottsklubben Myranissa 1990-luvulla alkanut jalkapalloura jatkui Korpen-kuntosarjassa, mutta pelissä saatu jalkavamma pakotti Sandbackan tauolle. Pian hän löysi kiipeilyn ja ajautui myöhemmin toisenkin uuden lajin, miekkailun, pariin.

”Se on uskomattoman hauska laji! Treenasin ryhmässä, jossa jatkuvasti kannustimme toisiamme eteenpäin. Niinpä uskalsin hetken päästä osallistua kilpailuun sillä henkilökohtaisella tavoitteella, etten ole viimeinen.”

Juuri kun kilpaura alkoi saada tuulta alleen, Sandbacka sai kuulla Kruunupyyn sähkölaitoksen etsivän uutta toimitusjohtajaa.

”Luin ilmoituksen ja epäröin aluksi. Hetken harkittuani kuitenkin huomasin, että osaamiseni sopisi työhön erittäin hyvin.”

Elin-vaimon kanssa piti käydä uusi keskustelu, sillä hän oli jo ehtinyt asettua aloilleen Norrköpingiin opettajana. Pari oli aiemmin puhunut Suomeen palaamisesta jossain vaiheessa, ja nyt kun heille tarjoutui mahdollisuus palata kotiseudulleen, he päättivät yhteistuumin tarttua tilaisuuteen.

Jim Sandbacka on nyt asettunut vanhalle kotipaikkakunnalleen Alaveteliin rivitaloasuntoon, kun taas alkujaan Kruunupyystä kotoisin oleva Elin asuu vielä Norrköpingissä.

”Hän on opettaja ja haluaa viedä luokkansa lukuvuoden loppuun. Suunnitelmissa on, että hän muuttaa tänne kesällä lukuvuoden päätyttyä. Pääsemme varmasti asuinpaikan suhteen kompromissiin,” Sandbacka uskoo.

 

Palattuaan Kruunupyyn sähkölaitokseen Jim Sandbacka saattoi ilokseen todeta, että yhtiössä rutiinit toimivat edelleen hyvin ja yhteishenki on hienoa.

Lisäksi vuosi 2021 on Kruunupyyn sähkölaitokselle erityinen: yhtiö perustettiin tammikuussa 1921 ja täyttää siis sata vuotta. Suuret juhlallisuudet täytyy kuitenkin sopeuttaa vallitsevaan pandemiaan.

Sandbacka näkee yhtiön toisella vuosisadalla monia, koko sähköalaa koskevia haasteita.

”Sääolot vaihtelevat entistä enemmän, ja niitä on vaikeampi ennustaa, ja se lyö leimansa myös sähkömarkkinoihin ja sähköverkkoihin.”
Sähköyhtiöiden on myös otettava huomioon kulutuskäyttäytymisen muuttuminen.

”Jotkin muutokset tapahtuvat nopeasti. Ruotsissa näin esimerkiksi sähköautojen suosion nopean kasvun. Jos suuri osuus polttomoottoriautoista korvataan sähköautoilla, kuormittaa muutos merkittävästi tiettyjä sähköverkon osia. Tämä on jälleen yksi syy sähköverkon jatkuvalle kehitystarpeelle.”

Vaikka Sandbackalla on vankka sähköalan osaaminen, hänellä on vielä opittavaa talouspäällikkö Åsa Hagnäsiltä ja edeltäjältään Glen Ahlskogilta, joka jää eläkkeelle 22. helmikuuta.

”Totuttelen vielä uusiin tehtäviini. On asioita, joita minun täytyy vielä tarkistaa ja tutkia”, Jim Sandbacka sanoo.

Jim Sandbacka

Kuva: Karolina Isaksson

Jim Sandbacka

Syntynyt Alavetelissä v. 1989.
Opinnot: Elektroniikan ja sähkötekniikan insinööri v. 2014, sähköjärjestelmien diplomi-insinööri v. 2016
Työura: ABB v. 2016–2019, ÅF Pöyry 2019, OMT v. 2019–2020
Perhe: vaimo Elin Bäck Sandbacka
Harrastukset: monenlaiset urheilulajit, mieluiten miekkailu.
TEKSTI: Johan Svenlin