Svenolof Karlsson tunnetaan energia-alan toimittajana Suomessa ja Ruotsissa, ja hän on julkaissut monia energia-alan artikkeleita Dagens industrissa, ruotsalaisessa elinkeinoelämän sanomalehdessä, ja Second Opinionissa, energia-alan omalla uutissivustolla.
Hän on kirjoittanut Katternö-lehteen vuodesta 2005, heti ensimmäisestä numerosta, ja ollut minulle tärkeä keskustelukumppani toimituksellisissa asioissa. Tässä roolimme kääntyvät nyt päälaelleen niin, että minä haastettelen häntä eikä hän minua. Miten hän ammattitoimittajana näkee Katternölehteen kohdistetun arvostelun siitä, että lehti on antanut ilmastoasiassa palstatilaa kriittisille äänille?
– Stefan Storholm
Stefan: Muistanko oikein, minäkö sain sinut tutkimaan ilmastoasiaa kysyessäni v. 2007, voitko esitellä tuolloin ajankohtaista IPCC:n neljättä ilmastoraporttia Katternö-lehdessä? Sanoit silloin ei ja väitit, ettet tiedä ilmastoasiasta tarpeeksi.
Aivan, mutta pyyntösi toimi lähtölaukauksena ja aloin lukea ja opiskella aihepiiriä. Olin jo aiemmin ihmetellyt, kuinka jotkut tahot halusivat niin kuumeisesti vakuuttaa science is settled, että keskustelua ei tarvita. Se ei ole terve suhtautumistapa, ja pari vuotta myöhemmin Climategate osoitti koko maailmalle ilmastontutkijayhteisössä havaitut vilppikulttuurin piirteet ja voimakkaan politisoitumisen.
Samalla Climategate osoitti monien tiedotusvälineiden luovuttaneen kriittisen tarkastelijan roolinsa. Jos kyseessä olisi ollut jokin muu aihe, otsikot olisivat olleet kissankorkuisia ja päitä olisi vaadittu vadille. Media jätti Climategaten huomiotta etenkin Suomessa ja Ruotsissa, ilmeisesti koska täällä on vaikea uskoa, että myös ”hyvikset” voivat olla turmeltuneita.
Stefan: Onko medialla mielestäsi erityinen vastuu?
On. On ymmärrettävää, että ihmiset tarttuvat tarjoutuviin tilaisuuksiin, että tutkijat haluavat huomiota saadakseen apurahoja, että poliitikot hakevat seikkoja, joilla he saavat ääniä. Siksi on tärkeää, että heidän sanomisiaan tutkitaan, ilman ennakko-odotuksia, ja erityisesti silloin, kun he väittävät omistavansa yksinoikeuden totuuteen.
Stefan: Miksi media on pettänyt yleisön?
Äärimmäisen harvoilla toimittajilla on luonnontieteellistä koulutusta, siinä on varmasti yksi vastaus. Toinen on toimittajakunnan taipumus laumasieluisuuteen. Etenkin nuorempien toimittajien tuntuu olevan vaikea nähdä ”vihreän” kehyskertomuksen läpi (”narratiivin”, hienoa sanaa käyttääkseni); se on ilmeisesti lyönyt leimansa moniin heistä.
En ole nähnyt vastaavia Suomen lukuja, mutta Ruotsissa journalismiprofessori Kent Aspin uusin tutkimus paljasti 65 % politiikasta/yhteiskunnasta kirjoittavista toimittajista joko Ympäristöpuolueen tai Vasemmiston kannattajiksi. Radion ja tv:n osalta luku oli tätäkin suurempi. Tietenkin tämä suhtautuminen heijastuu journalistien tekemisiin heidän päättäessään, mikä on uutinen, mikä ei.
Lisäksi väitän, oman kokemukseni pohjalta, että aktivismiin suuntautuneet toimittajat hakeutuvat usein asemaan, jossa he voivat vaikuttaa ympäristö- ja ilmastoasioiden uutisointiin. Toimittajat eivät mielellään häiritse kollegoja arvostelulla, joten se joka on paaluttanut jonkin alueen itselleen, voi usein toimia sen sisäisenä tiedotuspoliisina.
Mediakin toimii opportunistisesti. Kun uutinen esitetään hätäsignaalina, uhkana ja katastrofina, lukemiskynnys madaltuu. Samaa juttua toistetaan kerta kerran jälkeen, uhkan ja sen esittäjän nimet vain vaihtuvat. Mutta kaikkein vakavinta on, että media sulkee portit kyseenalaistajilta – ja näin rikkoo räikeästi omia eettisiä sääntöjään.
Stefan: Olemmeko me Katternö-lehdessäkin olleet yksipuolisia?’
Kyllä, vähitellen niin on käynyt. Olemme kyllä kutsuneet lehteen vihreitä poliitikkoja, mutta keskustelun vältteleminen tuntuu olevan sillä puolella taktiikkana. Jos kieltäytyy kohtaamasta eri mieltä olevia, minusta saa sitten vastata seurauksista.
Näen Suomen Kuvalehden äskettäisen artikkelin puhtaasti pahantahtoisena hyökkäyksenä. Suurkaupunkilaisella ylimielisyydellä yritetään pelotella maalaispoliitikkoja pysäyttämään kaikki, mikä ei tue ”vihreää” maailmankuvaa.
Stefan: Miksi ilmasto yhdistetään energiaan?
Ilmasto- ja energiapolitiikasta on vähitellen tullut saman kolikon eri puolia. Lähes kaikkea energiapolitiikkaa perustellaan ilmastolla, joten energia-alan on pakko yrittää tulkita omaa todellisuuttaan siitä lähtökohdasta.
Stefan: Olet toimittajana oppinut tuntemaan energia-alan hyvin. Millaisena ilmastopolitiikka koetaan energia-alalla?
Saamani kuvan mukaan energia-ala on lähinnä alistunut. Ei siksi, että ilmastouhkaa kyseenalaistettaisiin, vaan siksi, että ilmasto- ja energiapolitiikan logiikka ei täsmää. Politiikkaa harjoitetaan esimerkiksi tukiaisilla, jotka eivät ole rationaalisia tai ennakoitavia ja rikkovat toimivia rakenteita. Energia-alan jokapäiväisenä, hyvin konkreettisena haasteena on saada energiajärjestelmä toimimaan tehokkaasti joka päivä, tunti ja minuutti, mutta politiikka tekee siitä usein mahdotonta.
Stefan: Voitko antaa esimerkin?
No vaikka tuulivoima. Sillä on ehdottomasti etunsa tietyissä tilanteissa, mutta sen kiistattomana haittana on, että se tuottaa sähköä sattumanvaraisesti. Muuta tuotantokapasiteettia on toisin sanoen oltava koko ajan valmiina käyttöön silloin kun ei tuule. Tuulivoimalle maksetaan kalliit tuet, ja kuitenkin vanhat tuotantolaitokset on pidettävä varalla. Missä se hyöty on?
Selkein esimerkki on Saksa, jonka energiamuutosta kiiteltiin pitkään suurena vihreänä edistysaskeleena. Mitä on saatu? Valtava sähkön ylituotanto tuulisella säällä, tähtitieteellisin kustannuksin, ja joukkio hiilivoimaloita tyhjäkäynnillä odottamassa tuulen tyyntymistä, jolloin energiantuotanto jää niiden harteille. Ja Saksan hiilidioksidipäästö – niin, se ei ole laskenut vuoden 2009 jälkeen.
Tätä yksinkertaista tosiasiaa, siis että tuulivoima toimii vain joskus, yritetään piilottaa sanomalla esim. että ”tuulivoima tuottaa sähköä niin ja niin moneen kotiin” – mutta välttämätön sivulause ”silloin kun tuulee” jätetään sanomatta. Ihmisten tietämättömyyttä käytetään hyväksi.
Stefan: Mitä ajattelet fossiilisista polttoaineista?
Hyvä jos ne voidaan korvata, mutta siihen liittyvät vaikeudet on tunnustettava. Fossiiliset polttoaineet vastaavat nykyään yli 80 %:sta maailman energiankäytöstä, myös Saksassa, ja täysin fossiilittoman energiajärjestelmän rakentaminen vaatii useita sukupolvia. Panostakaa tutkimukseen, esim. energian varastointiin. Tätä ei ratkaista mielipiteillä vaan uudella, riittävän edullisella tekniikalla.
Stefan: Miten suuri ilmastouhka on?
Se riippuu siitä, mitä siihen käsitteeseen luetaan. Maailma on täynnä uhkia, mutta ne on asetettava asteikolle. Minun maailmassani reaalisimpia uhkia ovat esim. pandemiat ja ydinsota. Kun ihmisten käsityksiä tutkitaan maailmanlaajuisesti, ei vain Suomessa ja Ruotsissa, ilmastoasia on asteikossa aika alhaalla. Katso YK:n globaali tutkimus tästä vierestä.
n. 2 400 suomalaista.
Kokemukseni on, että uhkakuvat haalistuvat tiedon karttuessa. Ilmastosta on nykyään saatavilla empiiristä faktaa, joka tarjoaa kohtuullista osviittaa. Teollisuusyhteiskunnan aikana ilmakehän kasvihuonekaasut ovat lisääntyneet kokonaishiilidioksidiekvivalenttina (kun siis kaikkien kasvihuonekaasujen vaikutus muutetaan hiilidioksidivaikutukseksi) 80 %. Siitä huolimatta globaali lämpötila on noussut vain 0,8–1 astetta, ja tällöin lämpöä kohottavina tekijöinä on laskettava mukaan myös luonnollinen vaihtelu (”pikkujääkauden” jälkeinen lämpösysäys). Se ei viittaa suureen ilmastoherkkyyteen eikä perustele tiukkaa alarmistista sävyä.
Stefan: Miksi TV:n ilmastoasiantuntijat eivät sano niin?
Siksi että nämä ”ekspertit” eivät edusta tieteellistä keskustelua. Olen seurannut keskustelua riittävän tarkkaan tietääkseni, että konsensusta ei ole muualla kuin poliittisia agendoja ajavien sanastossa. Päinvastoin, ilmastontutkijat käyvät tiukkaa keskinäistä keskustelua ja keskeisistä ilmastoasioista ollaan erittäin epävarmoja suunnattomista tutkimuspanoksista huolimatta. Jos tiedemaailma on yksimielinen, IPCC ei tarvitse 1535 sivua tieteellisessä raportissaan siihen epävarmaan lopputulokseen, että ilmastoherkkyys on luultavasti jossain 1,5:n ja 4,5 asteen välillä.
Stefan: Journalistisen kokemuksesi rinnalla olet hankkinut kokemusta myös politiikan kentällä…
Työskentelin liki seitsemän vuotta Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston sihteeristön virkamiehenä; työsopimukseni allekirjoitti Norjan entinen pääministeri Jan P. Syse. Luin työssäni kaikki, mitä poliitikot sanoivat puhujanpöntössä, ja toimitin heidän tekstejään. Kirjoitin myös pohjatekstejä poliitikkojen puheisiin. Opin kunnioittamaan poliitikon työtä, se on vaikeaa. Mutta opin myös, että politiikka edellyttää opportunismia jossa faktat ovat joskus toissijaisia. Näine kokemuksine minua ei kovin helposti hämätä kauniilla poliittisella sanahelinällä.
Svenolof Karlsson
Kirjoittanut tai toimittanut noin 50 kirjaa, joiden aiheina ovat erityisesti olleet elinkeinoelämän historia, televiestintä, johtajuus sekä seikkailut vuorilla ja merillä. 13 kirjaa käsittelee Pohjanmaan historiaa.
Sukkuloi jatkuvasti Suomen ja Ruotsin välillä, tavataan usein Friskis & Svettis -liikuntaseuran harjoituksissa.
Tukholman Finska Akademienin perustava jäsen, akatemian ensimmäinen puheenjohtaja. Toimi 7 vuotta Ruotsin kirjailijaliiton hallituksen jäsenenä.
