Ikkunan edessä kohoaa Kreml ja keisarillisen kotkan koristamat torninhuiput
Åbo Akademin opiskelija Eric Gustaf Ehrström saa helmikuussa 1812 kutsun Turun piispan Jacob Tengströmin puheille. Piispan kanssa käyty keskustelu leimaa Eric Gustafin loppuelämän. Kiinnostaisiko Eric Gustafia lähteä stipendin turvin opiskelemaan venäjää Moskovan yliopistoon?
Piispa tietää hyvin, kuka Eric Gustaf on. Jacob Tengström, sittemmin Suomen ensimmäinen arkkipiispa, on syntynyt ja varttunut Kokkolassa ja varmasti tuntee Eric Gustafin isän, Anders Ehrströmin, joka toimi vuosina 1785–1805 Luodon seurakunnan kappalaisena ja sitten vastaavassa virassa Kruunupyyssä.
Ratkaisevaa valinnan kannalta on kuitenkin, että Eric Gustaf on osoittanut kykynsä lahjakkaana ja kunnianhimoisena nuorukaisena. Hän on muun muassa aloittanut venäjän opinnot, mikä oli tuolloin poikkeuksellista.
Katternö-lehteä lukeneet tietävät, että Eric Gustaf oli siviilitehtävissä Ruotsin armeijassa Suomen sodassa 1808–1809 ja kuvaili päiväkirjassaan Pohjanmaan sotatapahtumia.
Palattuaan sodan jälkeen yliopistoon Eric Gustaf oli suunnitellut muutamien opiskelutovereidensa kanssa tutkimusmatkaa Venäjän halki. Matka ei toteutunut, mutta sen sijaan piispa siis esittää nyt tarjouksen ja lupaa viedä asiaa eteenpäin poliittisille päättäjille. Matkatoveriksi on valittu vuotta nuorempi opiskelija Carl Gustaf Ottelin, joka on lähtöisin elimäkeläisestä maanmittariperheestä.
Ruotsin valtakunnan itäinen osa on 600 vuoden yhteiselon jälkeen nyt tsaarin alainen suuriruhtinaskunta, ja Jacob Tengström kuuluu muuttuneen tilanteen aiheuttaman suomalaisen identiteettihankkeen kenraaleihin. Tengström toimii tiiviissä yhteisymmärryksessä raskaan sarjan politiikkojen kanssa, esimerkkeinä Suomen kenraalikuvernööri Gustaf Mauritz Armfelt ja tsaari Aleksanteri I:n vaikutusvaltainen ministeri Mihail Speranski.
Tengström kehuu Armfeltille lähettämässään kirjeessä ”poikien” lahjakkuutta ja hyviä tapoja ja kuvailee heidän matkaansa ”ensimmäisenä lenkkinä siinä yhdyssiteessä, joka on myös kirjallisessa mielessä johtava venäläiset ja suomalaiset yhdeksi kansaksi”. Speranskille huomautetaan poikien olevan köyhiä ja tarvitsevan sen vuoksi kipeästi apua voidakseen toteuttaa suunnitelman.
Monet suorituskirjeet matkassaan Eric Gustaf ja Ottelin (Eric Gustaf kutsuu Carl Ottelinia johdonmukaisesti vain ”Otteliniksi”) saapuvat Pietariin 30. maaliskuuta 1812. Matkantekoa on helpottanut se, että Armfelt laittoi heidät matkaan hallituskonseljin lähetteinä, mutta perille saavuttuaan he saavat kuulla Aleksanterin antaneen Speranskille potkut edellisenä päivänä. Historioitsijoiden mukaan tsaari oli epäsuosiostaan tietoisena tehnyt Speranskista politiikkansa syntipukin.
Eric Gustaf ja Ottelin eivät näin ollen saaneetkaan odottamaansa tukea Speranskilta. Armfeltin puututtua tilanteeseen he saavat kuitenkin 900 ruplan matkakassan. Yliopistoa kehotetaan kirjaamaan nuorukaiset opiskelijoiksi ja tarjoamaan heille kruunun kustannuksella majoituksen, mikä tapahtuukin heti poikien saapuessa Moskovaan 18. huhtikuuta.
Menkäämme päiväkirjaan, jota Eric Gustaf alkoi kirjoittaa Venäjän-seikkailustaan. Hän piti päiväkirjaa sekä itsensä että omaistensa vuoksi, mutta kunnianhimoisena tavoitteena oli myös kuvata elämää ja yhteiskunnallisia oloja Venäjällä. Koska Eric Gustaf oli taitava kertomaan isoja ja pieniä asioita, myös toistamaan kuulemiaan sananvaihtoja, päiväkirja antaa elävän vaikutelman ja tuo asioita lähelle.
Ensimmäisessä merkinnässä on kaksinkertainen päiväys, 11./23. huhtikuuta 1812, koska Venäjällä noudatettiin vanhaa juliaanista kalenteria eikä meidän gregoriaanista kalenteriamme. Niiden ero oli 1800-luvun alussa 12 päivää. Artikkelissa käytetään jatkossa gregoriaanista päiväystä.
Eric Gustaf ja Ottelin tapaavat aluksi yliopiston rehtorin Heymin. Tämä, itsekin Saksasta Venäjälle muuttanut, ottaa tulokkaat lämpimästi vastaan.
Kannattaa muistaa, että yliopisto oli v. 1812 pieni: 28 opettajaa ja 215 opiskelijaa. Monet heistä asuivat yliopistorakennuksessa Moskovan keskustassa. Kaupungin kulttuuripiiri ei ehkä ollut kovin suuri, siitä saa viitteen heti päiväkirjan ensisivulla:
”Kun aioin Baatsilla maksaa laskumme, pääsin sattumoisin puheille erään miehen kanssa, joka kiinnosti minua kovasti. Puhuimme Suomesta, Venäjästä ja Ruotsista, sekä tilastollisessa että kirjallisessa mielessä, ja olisin mielelläni jatkanut pidempäänkin, ellei eräs tapahtuma olisi keskeyttänyt meitä. Kyselin sitten toisilta, kukahan mies oli ollut, ja minulle kerrottiin – Karamzin. Ei tarvinne kertoa, että hätkähdin. Olinko tosiaan puhellut suurenmoisen Karamzinin kanssa?” 1
Nikolai Karamzin oli Venäjän valtionhistorian kirjoittaja ja maan kuuluisimpia henkilöitä, häntä kuvaillaan toisiaan ”Venäjän Topeliukseksi”. Hänellä oli tapana joskus juoda teetä ja lukea lehtiä inkognito, tuntemattomana, juuri Baatsilla.
Seuraavana päivänä, 24. huhtikuuta, Eric Gustaf kuvailee majapaikkaansa. Hän jakaa kolmen muun opiskelijan kanssa huoneen yliopiston toisessa kerroksessa. Talojen ylle kohoaa Kreml ja Arsenal sekä 12 torninhuippua, joista osaa koristaa keisarillinen kotka, osaa risti. Ottelin saa jakaa huoneen kandidaatti Kaminetskin kanssa.
Eric Gustafin huonetovereina ovat Davidov, Andrejev ja Raschetski – kaksi viimeksi mainittua ovat matemaatikkoja, kun taas Davidovia kuvataan ”mukavana poikana”, joka hallitsee hyvin latinan ja kreikan, pääaineensa, sekä puhuu ranskaa varsin hyvin ja osaa myös hiukan saksaa ja englantia.
Huolta aiheuttaa Ottelinin kunto, hän sai matkalla pahan flunssan ja kärsii vilunväristyksistä. Ottelin otetaan yliopisto-sairaalaan, häntä hoidetaan hellästi ja hän tervehtyy. Toverukset tutustuvat tämän myötä lääketieteen professori Mudroviin.
1 Eric Gustaf Ehrströmin päiväkirjasuomennoksessa on käytetty nykysuomea.
