”Vain koska olemme muukalaisia, tämä kunnon mies kutsui meidät luokseen. Olen itse matkustellut ulkomailla, hän sanoi, ja tiedän, miltä tuntuu olla jossain muukalaisena. Hänen appensa, vanha emeritusprofessori Tjebotarev on kunnian mies. Voimme kaikin puolin onnitella itseämme tästä ensimmäisestä tuttavuudesta. Kaikki puhuvat saksaa ja ranskaa ja kumpikin professori lisäksi latinaa, he kutsuvat meitä ’Schwedische Brüder’ [ruotsalaisveljiksi].”
Vähitellen Eric Gustaf ja Ottelin tapaavat useita henkilöitä, joilla on jokin kytkös Ruotsiin, mukaan lukien Suomen autonomiseen suuriruhtinaskuntaan. Eräs maanmies esitellään heille 10. toukokuuta:
”Etteköhän hämmästy, kun sanon, että se on – herra auditööri Winster, jonka te kaikki epäilemättä tunnette, ainakin nimeltä. Näin hänet toissailtana bulevardilla enkä ollut uskoa silmiäni; en kuitenkaan halunnut enkä voinut erota seurueestani mennäkseni hänen luokseen. Eilisestä lehdestä näin, että hänen veljensä maisteri Winster aikoo pitää urkukonsertin; siitä sain heidän osoitteensa ja olen tänään vieraillut molempien veljien luona; Winster tunnisti minut heti ja hänen veljeensä tutustuin siinä samassa.”
Paljastuu, että yksi veljistä, Christian (synt. 1774), käyttää nyt sukunimeä Wenster (joka itse asiassa on suvun alkuperäinen nimi, esi-isä saapui aikoinaan Hollannista Lundiin), kun taas toinen veljistä, Emanuel (synt. 1785), pitää kiinni Winster-nimestä. Christian suoritti lakimiestutkinnon v. 1793 ja toimi sen jälkeen auditöörinä (juridisena virkamiehenä) Jägerhornin rykmentissä Viaporissa. Vuonna 1810 hänet palkataan Åbo Akademin miekkailunopettajaksi.
Joka tapauksessa Christian ja Emanuel pitävät nyt urkukonsertteja ja ovat kiertäneet kaikissa Liivinmaan ja Puolan suurissa kaupungeissa. Eric Gustaf kirjoittaa, että Vilnassa
”…Winster oli tuonut Turun Yliopistolle suurta kunniaa, kun hän oli Turun miekkailumestarina täysin riisunut aseista Vilnan vastaavan mestarin. Vilnan mestari on ranskalainen, ja häntä pidetään aivan ylivoimaisena. Muutoin he eivät ole missään olleet täysin tyytyväisiä; kaikkialla he ovat löytäneet jonkin syyn haukkua asukkaita; mutta ei missään kuitenkaan enemmän kuin Turussa. Ja minä lisään, vaikka he eivät sitä itse sanoneet, ettei kummankaan veljen sanaa voine punnita kultavaa’alla.”
Eric Gustaf kertoo asuinoloista, että valtio kustantaa vuoteen ja vuodevaatteet, pöydän, tuolin, pienen kirjakaapin, kirjoituspulpetin, ruoka-astiat ja pöytäliinan. Hän on ostanut omin varoin kaapin ja kaksi lisätuolia. Vanhat sotilaat toimivat vahtimestareina, heidän vaimonsa valmistavat opiskelijoille kaksi ateriaa päivässä, kuukausimaksuna on 10 ruplaa.
Ruoanhaku, tarjoilu ja saappaiden kiillotus maksaa kolme ruplaa kuukaudessa, pyykinpesu samoin. Vahtimestarit lakaisevat lattiat ja sijaavat vuoteet, ja heidän kuuluu juosta asioilla, ”ja heille on sen takia annettava ylimääräistä na vodka (viinaan), se on selvää”.
Huonetoveri Davidov alkaa tuntua yhä mukavammalta. Eric Gustaf kuvailee Andrejevia iloiseksi ja mukavaksi, ”hän ei riemuitse eikä sure mitään; jos hänelle lukee naurettavan satiirin tai traagisen elegian, kumpikaan ei saa häntä iloiseksi tai surulliseksi”. Hän nukkuu joka päivä ½ 10:een aamulla ja menee nukkumaan ½ 10 illalla, häntä kutsutaan ”Puu-ukoksi”.
Ottelinin huonetoveri Kaminetski sen sijaan on ”itserakkaimpia, kateellisimpia ja oudoimpia ihmisiä, joita olen nähnyt. Vahinko vain, että hän on korealla ulkokuorellaan voittanut Heymin kiintymyksen.”
