Lapsena maaseudulla 1980-luvulla leikimme usein metsässä kavereitteni kanssa. Pyöräilimme kauas asumattomille tienoille ilman, että vanhemmat tiesivät meidän olinpaikkaamme. Sain viettää lapsuuden upeassa vapaudessa ja turvallisessa maailmassa, joka oli yhtä suurta seikkailua.
Olen kuluneena vuonna tehnyt useita retkiä lapsuuden poluille, nostalgiasta tai ehkä jonkinlaisesta 40-vuotiskriisistä johtuen. Paljon on muuttunut, ja toisinaan tuskin tunnistan tienoota. Metsiä on kaadettu ja taimikot ovat kasvaneet hurjaa vauhtia.
Suurin muutos on silti tapahtunut eläinkunnassa. Jos meillä oli oikein onnea, saatoimme lapsuudessa nähdä joskus hirven tai sen jälkiä. Samoilta poluilta löydän nyt metsäkauriin ja valkohäntäpeuran jälkiä, kesällä kolme karhua pysytteli pitkään alueella ja nyt talvella näin kahden suden jälkiä ristiin rastiin polkujen poikki. Lisäksi olemme saaneet kylään metsäpeuroja, ahma on jokavuotinen vieras ja nyt talvella myös alueen ilveskanta on nuortunut.
Jos asuu laajentuvassa suurkaupungissa, esim. Vaasassa tai Helsingissä, on helppo erehtyä luulemaan Suomen luonnon kehittyvän ikävään suuntaan. Ihminen rakentaa viimeisetkin koskemattomat metsät ja luonto joutuu kärsimään. Se ei kuitenkaan pidä ollenkaan paikkansa valtaosassa Suomea. Täällä luonto ja eläimet valtaavat alaa ja ihmiset katoavat.
Matkustan työssäni paljon eri puolilla Suomea ja valitsen matkareitikseni usein syrjäisiä pikkuteitä vaihtelun vuoksi ja nähdäkseni enemmän luontoa. Kohtaamani näkymä on usein synkkä, autiotaloja ja hylättyjä, umpeen kasvavia peltoja. Enää ei ole kyse yksittäisistä autiotaloista vaan kokonaiset pikkukylät ja taloryhmät ovat tyhjentyneet väestä. Jos jossain ränsistyneessä talossa loistaa valo, rappusilla nököttää usein rollaattori.
Toki poikkeuksiakin on, mutta tilastot puhuvat selkeää kieltään. Valtaosa Suomesta autioituu, ja tämä kehitys etenee kolmella tasolla. Ensiksi väki muuttaa syrjäkylien taloista kyläkeskuksiin. Sitten muutto suuntautuu lähimpään kaupunkiin ja lopuksi Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin tai ulkomaille.
Ihmisen maaltapako kaupunkeihin lisää epäilemättä elintilaa suurille nisäkkäille ja linnuille. Suomi villiytyy hurjaa vauhtia, ja meillä, jotka haluamme itsepäisesti asua maaseudulla, on nykyään kaikki neljä suurpetolajia kotinurkillamme. Minä koen sen henkilökohtaisesti jännittävänä asiana, mutta se tarkoittaa myös, ettei maaseutu pysty enää tarjoamaan lapsille samaa vapaata ja turvallista kasvuympäristöä, joka minulla oli.
Aikana, jolloin on vaikeaa saada lapsia ulos tietokoneiden äärestä, petoeläinten läsnäolo on ratkaiseva perustelu lasten pitämiseksi sisätiloissa. Näen luonto-oppaan työssäni päivittäin siitä aiheutuvan kielteisen vaikutuksen lasten luonto-osaamiseen. Uudet tutkimukset ovat vahvistaneet jo aiemmin ymmärtämämme asian, nimittäin miten uskomattoman tärkeää luonnossa liikkuminen on ihmisen henkiselle ja fyysiselle terveydelle.
Pyrin yrittäjyydessäni saamaan ihmisiä ulos luontoon ja edistämään heidän myönteistä luontokokemustaan. Tavoitteenani on myös vielä 40 vuoden kuluttua pystyä kulkemaan lapsuuteni polkuja. Luonto on luultavasti muuttunut silloin yhtä paljon kuin 40 viime vuotena. Mutta ei ole ollenkaan varmaa, että voin tai edes saan tulevaisuudessa asua maaseudulla lähellä luontoa, jos kaupunkilaiseliitti saa jatkaa maamme ympäristöpolitiikan sanelua.
