Kuten tiedetään tämä itsenäistymisyritys ei päässyt tavoitteeseensa. Eduskunnan käydessä loppukeskusteluaan valtalaista Petrogradissa oli menossa mellakoita (”heinäkuun päivät”), jotka nostivat valtaan Aleksandr Kerenskin väliaikaisen hallituksen. Suomessa valtalain vastustajiin kuului ministerivaltiosihteeri Carl Enckell, joka vetosi henkilökohtaisesti Kerenskiin, että tämä estäisi suomalaisten hankkeen.
Väliaikainen hallitus vastasi 31. heinäkuuta manifestilla, jossa se ilmoitti olevansa keisarilta periytyneen vallan haltija Suomessa. Valtalaki oli manifestin mukaan ”juuriaan myöten” loukannut Suomen voimassa olevaa hallitusmuotoa, ja manifesti hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit pidettäviksi lokakuun alussa.
Käytännössä tästä seurasi Tokoin hallituksen kaatuminen. Hänen linjanaan oli, ettei Venäjän manifestia julkaistaisi, jotta sitä ei tunnustettaisi lainmukaiseksi. Senaatin kokoontuessa 2. elokuuta istuntoon osallistui kuitenkin venäläinen kenraalikuvernööri, jonka ääni ratkaisi asian. Tämän jälkeen sosiaalidemokraattiset senaattorit lähtivät hallituksesta yksi toisensa jälkeen, Oskari Tokoi 8. syyskuuta. Jäljelle jäi tynkätoimitusministeriö, ns. Setälän senaatti, saman Setälän, joka oli agitoinut Kolpissa v. 1902.
Nyt Tokoi sai toisen kuolemantuomionsa, tällä kertaa maailmanvallankumouksen pettämisestä
Oskari Tokoi oli 44-vuotias erotessaan Suomen pääministerin tehtävästä. Hänen poliittinen uransa oli ollut nopea ja vakuuttava ja hän olisi normaalioloissa varmasti kuulunut maan poliittiseen johtoon vielä pitkään. Mutta olot eivät olleet normaalit.
Lokakuun 1917 eduskuntavaalien alla Oskari Tokoi oleskeli Kannuksessa ja kaikella todennäköisyydellä kävi myös Pietarsaaressa, jossa monet hänen kannattajistaan asuivat. Hänet valittiin eduskuntaan 4 990 äänellä sosiaalidemokraattien saadessa 8 478 ääntä Vaasan läänissä. Vaaleja pidettiin kohtalonvaaleina, äänestysprosentti oli korkea, ja sosiaalidemokraattien paikkamäärä supistui 92:een.
Bolševikkien ja Leninin toteuttaman lokakuun vallankumouksen (7.–12. marraskuuta) aikana senaattia johti vielä J.E. Setälä. Hän joutui huolehtimaan Suomen yleislakosta, joka seurasi Venäjän vallankumousta 14. marraskuuta ja joka sai eduskunnan nopeasti päättämään, äänin 127–68, että korkein valta Suomessa kuului eduskunnalle ilman mitään ulko- ja puolustuspolitiikkaa koskeneita varauksia.
Seuraavana yönä eduskunnassa tehtiin vielä kaksi nopeaa päätöstä: Uusi kuntalaki hyväksyttiin, ja se tulisi Oskari Tokoin ponnen ansiosta voimaan jo seuraavassa vuodenvaihteessa. Laki kahdeksan tunnin työpäivästä hyväksyttiin sen jälkeen suuremmitta keskusteluitta.
Porvarillisten puolueiden muodostama senaatti aloitti työnsä 27. marraskuuta Pehr Evind Svinhufvudin johdolla, 4. joulukuuta se jätti eduskunnalle esityksen Suomen julistamisesta itsenäiseksi ja 6. joulukuuta niin tapahtuikin. Äänet menivät 100–88, sosiaalidemokraatit vähemmistönä. Hekin puhuivat itsenäisyyden puolesta mutta halusivat, että itsenäisyys julistettaisiin yhteisymmärryksessä Neuvosto-Venäjän, bolševikkien uuden valtiomuodon, kanssa.
Suunnilleen tästä alkaa uusi vaihe Oskari Tokoin tarinassa. Vallankumousmielinen siipi otti vallan sosiaalidemokraattisessa puolueessa. Oskari halusi Suomelle demokraattisen ja parlamentaarisen hallitusmuodon, mutta kun sisällissota oli totta 27. tammikuuta 1918, hän hyväksyi punaisen kansanvaltuuskunnan elintarvikeasiainvaltuutetun tehtävän.
Kun punaiset kansankomissaarit pakenivat valkoisia Viipurista Petrogradiin huhtikuun lopussa, Oskari ja hänen perheensä olivat heidän joukossaan. Kesäkuussa Oskari oli Arkangelissa perustamassa siirtokuntaa Suomesta paenneille punakaartilaisille. Britit muodostivat samaan aikaan, osana vielä jatkunutta maailmansotaa, Muurmanskin alueelle legioonan taistelemaan Itä-Karjalassa toimineita saksalaisia ja heidän kanssaan liittoutuneita ”valkoisia” vastaan. Legioonaan liittyi satakunta suomalaista punakaartilaista, ja heidän joukossaan everstiluutnantin arvolla Oskari Tokoi.
Juuri tätä ennen kanssakäymisen sävy oli tiukentunut Oskarin ja suomalaisten punaisten kovan ytimen kesken, koska he olivat Petrogradissa perustamassa Suomen kommunistista puoluetta. Kun Oskari oli kolme kertaa ilmoittanut julkisesti, ettei hän uskonut bolševismin tiehen, puolue julisti kuolemantuomion Oskari Tokoille maailmanvallankumouksen pettämisestä.
Hänellä oli jo entuudestaan niskassaan valkoisen Suomen langettama kuolemantuomio. Tokoin perhe oli nyt hajallaan. Hanna asui viiden lapsen kanssa Petrogradissa vuoteen 1921, jolloin hän pääsi kolmen nuorimman kanssa Helsinkiin. Kaksi vanhinta päättivät jäädä Neuvosto-Venäjälle, jossa he sittemmin katosivat Stalinin puhdistuksissa.
Oskarin seuraavana pysähdyspaikka oli Englanti, josta hän Kanadan kautta saapui USA:han ja asettui asumaan Fitchburgiin Massachusettsiin. Hänet pidätettiin maaliskuussa 1922 syytettynä kansainvälisestä anarkismista mutta todettiin syyttömäksi. Passiin Suomen entisen pääministerin titteliksi oli merkitty senaattori.Oskari Tokoi työskenteli 27 vuoden ajan suomenkielisen Raivaaja-lehden toimittajana. Hanna ja kolme nuorinta lasta saapuivat Fitchburgiin v. 1924.
Maaliskuussa 1944 Oskari Tokoi sai kirjeen hyvältä ystävältään Hjalmar Procopéltä, Suomen Washingtonin lähettiläältä. Suomen eduskunta oli hyväksynyt Suomen perustuslakiin lisäyksen. Sen nojalla Tokoi vapautettiin syytteistä, joilla valkoiset olivat langettaneet hänelle kuolemantuomion. Hän oli näin ollen tervetullut takaisin Suomeen. Hän vieraili kotimaassa kahdesti, v. 1949 ja 1957, ja hän sai valtiomiehen vastaanoton. Eduskunnan 50-vuotisjuhlassa v. 1957 juhlapuheen piti Oskari Tokoi, sillä hänethän oli valittu Suomen ensimmäiseen eduskuntaan v. 1907.
Oskari Tokoi kuoli Fitchburgissa 90-vuotiaana v. 1963.
Oskari Tokoista ei ole julkaistu seikkaperäistä elämänkertaa. Tämän artikkelin tärkeimpänä lähteenä on käsikirjoitus, Oskari Tokoi – Suomen tunnetuin maanpakolainen, jonka on laatinut filosofian tohtori Rainer Smedman. Hän on myös avustanut kuvien valinnassa.
