Metsäpeura oli esi-isiemme tärkeimpiä saaliseläimiä. Lajia metsästettiin niin voimakkaasti, että se hävisi suurista osista Pohjanmaata jo 1700-luvun lopulla. Metsäpeura lienee hävinnyt koko Suomesta v. 1921.
Laji vaelsi sittemmin spontaanisti Itä-Suomeen Venäjän Karjalasta. Metsäpeuroja alettiin pitää aitauksessa Salamajärven kansallispuistossa Perhossa 1980-luvun alussa, mistä niitä myöhemmin vapautettiin luontoon. Pohjanmaan metsäpeurakanta on sittemmin kasvanut tasaisesti. Kanta käsittää viimetalvisen lentolaskennan mukaan arviolta 2000 yksilöä.
Laji on vaeltanut länteen päin kannan kasvaessa. Ensimmäinen paikallinen metsäpeuralauma havaittiin Pedersöressä talvella 2015, vaikka alueella onkin aiemmin vieraillut yksittäisiä metsäpeuroja. Metsäpeurat ovat nyt vuosittain palaavia talvivieraita kotikonnuillani, ja viime vuosina ne ovat jääneet alueelle kesäksikin.
Metsäpeuran ensimmäinen poikiminen Pedersöressä lienee tapahtunut viime vuonna. Lajia ollaan palauttamassa nyt myös Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistoihin Etelä-Pohjanmaalle suuren EU-rahoitteisen hankkeen myötä.
Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus) eli suomenpeura on peuran alalaji, joka muistuttaa suuresti Lapin kesyä poroa. Metsäpeuralla on kuitenkin korkeampi säkäkorkeus ja pidempi turpa kuin porolla, mutta erot ovat niin pienet, että lajeja on vaikea erottaa toisistaan, jos niitä ei näe yhdessä.
Metsäpeura ja poro voivat myös risteytyä keskenään. Tästä syystä Itä-Suomeen on rakennettu aitauksia, jotta lajit voidaan maantieteellisesti erottaa toisistaan.
Metsäpeuran (kuin myös poron) erikoispiirre on, että myös naaraalla (vaatimella) on sarvet. Uroksen (hirvaan) sarvet ovat kuitenkin paljon suuremmat. Metsäpeuran sarvet ovat poron sarvia kapeammat, mikä helpottaa metsässä liikkumista.
Metsäpeura saa lähes aina vain yhden vasan, joten kannan kasvu on Pohjanmaalla hitaampaa kuin esimerkiksi hirvien ja valkohäntäpeurojen, jotka saavat vuosittain 2–3 vasaa.
Metsäpeuran pääasiallinen ravinto koostuu talvisin jäkälistä, joten laji aiheuttaa harvoin vahinkoa metsätaloudelle. Sen sijaan se voi aiheuttaa vahinkoja maataloudelle, sillä laji muun muassa syö viljelykasveja ja talloo säilörehuaumoja tai vastaavia.
Metsäpeuraa uhkaavat nykyään ensisijaisesti liikenne ja suurpedot, pääasiassa sudet. Helmikuussa Kauhavalla esimerkiksi nähtiin todellinen verilöyly, kun juna ajoi yhdellä kertaa kuuden metsäpeuran yli. Seuraavana yönä junan alle jäi taas viisi yksilöä.
Jos suuret talvilaumat pitäytyvät teiden lähellä, ne aiheuttavat huomattavan liikenneonnettomuusriskin.
Metsäpeura on luonnonsuojelijoille vaikea pähkinä purtavaksi, sillä susi on lajin tehokas saalistaja. On syytä epäillä, pystyvätkö nämä kaksi lajia elämään pitkään rinnakkain nykypäivän pirstoutuneissa metsäympäristöissä.
Näin ollen herää kysymys, tuleeko sutta suojella, vaikka laji on maailman kenties yleisin petoeläin, joka on nykyisin levinnyt kaikkiin EU-maihin ja jonka maailmanlaajuisen kannan arvioidaan olevan noin 200 000 yksilöä. Vai tulisiko suojella metsäpeuraa, jota esiintyy hyvin rajallisella alueella ainoastaan Suomessa ja Venäjän Karjalassa ja jonka kannan kokonaismäärä on ainoastaan noin 5 000 yksilöä?
Viranomaisemme ovat toistaiseksi yrittäneet tehdä molempia, mutta en usko tämän onnistuvan pitkällä tähtäimellä.
