Miltä neandertalilaiset näyttivät?

Emme tiedä varmuudella, miltä neandertalinihmiset näyttivät. Museoissa esitettävät rekonstruktiot ovat pystyvien taiteilijoiden tekemiä, mutta Eirik Granqvistin mukaan ne harvoin osoittavat syvällistä anatomian ja biologian osaamista:

”Näyttelyissä eri puolilla maailmaa on solkenaan yli-idealisoituja neandertalinihmisiä. Ne ovat kuin Hollywoodin intiaanit kauniita ja niitä kutsutaan rekontruktioiksi, vaikka niillä ei useimmiten ole mitään yhteistä neandertalinihmisten luuston ja muun anatomian kanssa”, hän toteaa kirjassaan ”Äventyret människan”.

Hänen mukaansa neandertalinihmisen luusto oli massiivinen ja keho roteva. Lapaluita ja selkänikamia yhdisti voimakkaampi lihaksisto kuin meillä on. Rintakehä oli laaja ja tarjosi tilan suurille keuhkoille.

Kasvot olivat kiilamaiset ja posket kapeat, suu ja nenä hyvin ulkonevia. Silmät olivat suuret – mikä viittaa hyvin kehittyneeseen hämäränäköön – ja kulmakaaret voimakkaat ja ulkonevat. Nenä oli suuri ja leveä, ja siinä oli tilaa paljon suuremmalle määrälle hajuhermoille kuin meillä; neandertalilaiset olivat myös ”uskomattoman pystynenäisiä”. Hiukset olivat usein vaaleita tai punertavia ja silmät sinisiä.

Ja aivot – ne olivat usein suuremmat kuin nykyihmisillä.

Eirik Granqvist on tehnyt tämän sivun rekonstruktioista oikealla seisovan miehen (esineandertalilaisen) ja ylhäällä olevan vaaleahiuksisen naisen. Vasemmalla oleva mies on esillä Helms Museumissa Hampurissa (kuva: Ulrich Perrey). Yläkuvan vasemmanpuoleinen nainen ja oikeanpuoleinen mies ovat esillä Mettmannin neandertalmuseossa Saksassa (kuvat: Federico Gambarini ja Ulrich Perrey), ja toisena vasemmalla esitetty mies on esihistorian museossa Eyzies-de-Tayacissa Ranskassa (kuva: Pierre Andrieu).

uppladdad_2016-5-19_klockan_11_29_18

Seuraavassa numerossa kuvaamme tarkemmin, miten neandertalinihmiset asuivat Pohjanmaalla ja miten olemme heille sukua.
TEKSTI: Svenolof Karlsson