Kaksi viikkoa ennen 17-vuotissyntymäpäiväänsä Mari karisti Suomen pölyt jaloistaan ja lähti vaihto-oppilaaksi Australiaan.
Hän asui Rotareiden ohjelman mukaisesti kolmessa eri isäntäperheessä, neljä kuukautta kussakin.
Vuosi oli opettavainen ja sisälsi kaikenlaista uutta. Täytyi tutustua ja luottaa uusiin ihmisiin, mukautua, olla avoin ja joustava.
”Jouduin ensimmäisenä koulupäivänä korokkeelle 200 oppilaan eteen kertomaan englanniksi itsestäni. Se oli aivan kamala paikka, mutta niin vain selvisin.”
Ensimmäinen isäntäperhe oli pappisperhe, jossa oli kova kuri. Perheen omat tyttäret eivät esimerkiksi saaneet meikata. Myös koulun säännöt olivat tiukemmat.
”Koulupuvun piti olla juuri oikein, paidan helman piti olla housujen tai hameen sisällä. Täytyi myös olla tietynlaiset sukat. Kaikkeen poikkeavaan tarvittiin lupalappu sekä kotoa että koululta.”
Toinen perhe asui maalla. Yksinhuoltajaäidin perheeseen kuului kolme teini-ikäistä lasta. Perheellä oli lampaita, possu ja pari koiraa. Pihaa koristivat hedelmä- ja pähkinäpuut.
”Ihmettelin pellolla kävellessäni jatkuvaa hassua sirisevää ääntä. Minulle kerrottiin, että kyseessä oli rattlesnakes. Vasta kotona Ylivieskassa tuli katsottua sanakirjasta, että ne olivat kalkkarokäärmeitä! Ja niitä oli paljon. Ihan kuin heinäsirkkoja kotona Suomessa.”
Mari muistelee ratsastusretkeä perheen kanssa Blue Mountains-vuoristossa. Neljän päivän retkellä ruoka valmistettiin nuotiolla ja yöt nukuttiin teltassa hevosten käyskennellessä vieressä.
”Ihan oikeaa cowgirl-meininkiä siis.”
Mari nousi hevosen selkään, vaikkei ollut koskaan ratsastanut. Siitähän ratsu sai jonkin ajan kuluttua tarpeekseen ja lähti laukkaamaan villinä oman päänsä mukaan.
”Silloin pelotti. Yritin vain pitää kiinni hevosen harjasta, että pysyisin selässä. Onneksi yksi ohjaajista sai pollen pysähtymään ennen kuin tapahtui pahempaa.”
Retkestä jäi muuten mahtavat muistot kirkkaine tähtitaivaineen ja auringonlaskuineen.
Kolmas perhe, jossa Mari asui, oli eläkeläispariskunta. ”Heillä viihdyin ehkä parhaiten. He olivat niin rentoja.”
Suomeen palatessaan Mari oli saanut itseluottamusta, kärsivällisyyttä ja 20 kiloa lisää elopainoa.
”Oli kulttuurishokki, ettei Suomessa tervehditty vastaantulijoita kadulla. Eikä katsottu silmiin, saatikka hymyilty.”
Tänäkin päivänä Mari huomaa ajattelevansa usein englanniksi, vaikka Australian reissusta on jo kauan.
