Palataan ajassa vielä vähän taaksepäin. Kun Mari oli ala-asteen kolmannella luokalla, kouluun tuli uusi poika.
”Muistan sen tunteen vieläkin. Kun näin 9-vuotiaana kyseisen pojan, niin tiesin, että hän on jollain lailla minun puolikkaani. Maailma sumeni ympäriltäni. Rakastuin.”
Tuosta pojasta, Veikko Suihkosesta, tuli Marin aviomies ja hänen lastensa isä.
”Jatkoimme ala-asteelta molemmat musiikkiluokalle. Yläasteen jälkeen lähdin Kaustiselle musiikkilukioon, emmekä olleet missään tekemisissä.”
Kunnes he sattuman kautta päätyivät viettämään iltaa samaan kaveriporukkaan. Siitä alkoi seurustelu. Tuolloin he olivat 19-vuotiaita. Nyt pariskunta on ollut yhdessä 21 vuotta. Heillä on kaksi teini-ikäistä lasta, Amanda, 15, ja Helmi, 13.
”Mieheni soitti lapsena baritonitorvea musiikkiopistossa, teinivuosina hän aloitti bassonsoiton. Nykyään olemme molemmat 13-henkisessä Kyyrölä Big Bandissa: hän basistina ja minä yksi laulajista.”
Mari on ammatiltaan hieroja ja luontaishoitaja. Hän piti työstään kovasti, vaikka se kävi aikaa myöten fyysisesti raskaaksi. Etenkin lasten syntymien jälkeen.
”Kun lapset olivat pieniä, unohdin monella tavalla itseni. Olin äiti ja huolehdin kodista. Omat vanhempani ovat aina auttaneet ja olleet tukena kaikessa, samoin anoppini. Mutta en kuitenkaan osannut pyytää apua silloin kun sitä olisin tarvinnut. Luulin, että kaikesta piti selviytyä itse.”
Työssäänkin Mari hoiti muita ihmisiä. Uupumushan siitä seurasi.
”Muistan jossain vaiheessa ajatelleeni, etten jaksa hoitaa enää ketään. En kuitenkaan nähnyt minkäänlaista ulospääsyä. Olen tunnollinen ja haluan tehdä asiat hyvin.”
Samaan aikaan Mari opiskeli joogaohjaajaksi. Parisuhteessakaan ei ollut hurraamista.
”Olimme molemmat väsyksissä, hukkasimme itsemme ja toisemme. Värit ja ilo katosivat elämästä.”
Sitten Marin kroppa petti. Kaula-, rinta- ja lannerangasta löytyi kaksi pullistumaa ja kaksi tyrää.
”Eräänä aamuna en pystynyt nostamaan kättäni. Se oli aivan järkyttävän kipeä. Peruin päivän asiakkaat kuvitellen, että pystyisin seuraavana päivänä taas antamaan hoitoja.”
Kamelin selkä oli katkennut. Vaikka Mari olisi halunnut tehdä töitä, se ei yksinkertaisesti onnistunut.
”Ensimmäisellä lääkärikäynnillä Oulussa – ennen edellämainittuja diagnooseja – lääkäri totesi, että tuolle masennuksellekin täytyy tehdä jotain. Tyrmistyin. Eihän minulla ollut mitään masennusta!”
Mutta kun Mari makasi unettomana sängyssään ja tunsi paniikin iskevän, hän tajusi, ettei kaikki ollut hyvin.
