Vetelin Energian uudella käyttöpäälliköllä Juho Polsolla on kokemusta myös Oulun Seudun Sähköstä, jossa hän työskenteli verkostoaluevastaavana ennen rekrytointiaan Valiolle.
Karolina Isaksson

Paluumuuttaja hoitaa käytön Vetelissä

Tapaamme Vetelin Energian uuden käyttöpäällikön, Juho Polson, tammikuun myrskyjen jälkeisenä päivänä. Tällä kertaa ei voimakkaista tuulista huolimatta syntynyt sähkökatkoja.

”Ennen talvea on sähkölinjoilla suoritettu johtokadun raivauksia. Sähkönjakeluverkon raivauksella on positiivinen vaikutus vikakeskeytyksiin ja raivausta pyritään jatkamaan kevään koittaessa”, hän sanoo.

Hän aloitti uudessa työssään syyskuun lopussa. Nyt hän vastaa Vetelin Energian sähköverkon laajentamisesta, korvausinvestoinneista ja sähkönjakeluverkon huollosta.

”Työnkuvani on monipuolinen ja se sisältää kaiken käytön- ja verkostosuunnittelusta aina resurssointiin sekä työnjohdollisiin tehtäviin.”

Hän on aiemmin työskennellyt Valion Meijerillä Oulussa käytönjohtajan sekä sähkötöiden johtajan tehtävissä. Aiemman työkokemuksen sähkönjakeluverkon parissa hän on hankkinut Oulun Seudun Sähkön Verkkopalvelussa verkostoaluevas­taavan tehtävissä. Hän huolehti tuolloin Limingan, Utajärven sekä Vaalan sähkönjakeluverkoston uudis- ja korvausinvestointien rakentamisesta.

Juho on valmistunut Ylivieskan ammattikorkeakoulusta sähkövoimatekniikan insinööriksi. Oulussa viettämiensä vuosien jälkeen Juho on muuttanut perheineen takaisin kotiseudulleen.

”Joitain asioita ehkä kaipaan Oulusta, kuten aukioloaikoja ja palvelutarjontaa, mutta maaseudulla on mukava asua lasten lähestyessä kouluikää. He voivat nauttia luonnosta ja liikkua vapaasti pihalla.”

Paluun ansiosta Juho on päässyt hyödyntämään myös tuttuja metsästysalueita.

”Minulla on mäyräkoira, ja olemme yhdessä metsästäneet jäniksiä ja kauriita. Metsään on hienoa päästä ja siitä saa voimavaroja arjen kiireeseen”, Juho Polso sanoo.

TEKSTI: Johan Svenlin