Uusia aihetodisteita Karlia vastaan alkoi ilmaantua. Piika Anna Lisa todisti, että molemmat paidanhihat olivat olleet ”ruskeaan vivahtavia niin kuin järviveteen kastamisen jäljiltä” ja että ne olivat haisseet liejulta. Piika kertoi, että Karl oli sunnuntain etsinnöissä kehoittanut häntä hakemaan lapsia Hemträskin purolta ja lammen rannoilta mutta ei puronsuulta – siis sieltä mistä lapset löydettiin – koska Karl etsisi lapsia vaimonsa kanssa sieltä itse.
Karlin ja Brita Kajsan elämästä paljastui pahennusta herättäviä yksityiskohtia. Piika oli murhia edeltävänä päivänä lähetetty Pietarsaareen ostamaan tuopin rommia (1,3 litraa), minkä jälkeen Granrothin pariskunta oli maannut humalaansa lauantaina puoliselle asti.
Talon toinen piika, Maria Lena, kertoi istuneensa koko kyseisen iltapäivän tuvassa rukin ääressä. 12-vuotias Johan oli tullut 4:n aikaan päreiden hakumatkalta veneveistämöltä. Maria Lena oli lähettänyt Johanin hakemaansa isänsä kahville. Mutta Karl ei ollut siellä, missä hän oli sanonut olevansa. Hetkeä myöhemmin Maria Lena ja Johan olivat nähneet ikkunasta Karlin tulevan Hemträskin puronvartta pitkin kävellen kädet puuskassa rinnallaan.
Maria Lena tiesi torpparinpoika Petterin palauttaneen kirveen murhaa edeltäneenä torstaina. Karl oli tuolloin maannut sängyssä, selvin päin, ja myöhemmin maininnut kirveestä vaimolleen. Oli siis outoa, että hän olisi unohtanut asian kaksi päivää myöhemmin.
Karlin Gustaf-poika kertoi tavanneensa isänsä Hemträskin purolla tullessaan veneveistämöltä murhapäivänä ½ 5:n aikaan. Isä oli kääntänyt kasvonsa pois heidän jutellessaan.
Karlin Sofia-tytär, 8, oli kuullut isänsä kertovan Henrikille, kuinka lammessa oli paljon ”plumppuja”. Kun Sofia oli halunnut lähteä Henrikin matkaan keräämään niitä, isä oli kieltänyt sen ankarasti.
Laajoista kuulusteluista huolimatta todistajat eivät kertoneet nähneensä Karlin seuranneen lapsia purolle. Faktatodisteita ei siis ollut.
Kun juttu tuli uudelleen oikeuteen kuusi viikkoa myöhemmin, alkoi kuitenkin tapahtua. Torpparintytär Katharina Klippholm kertoi olleensa murhailtapäivänä yksin puolukassa Gäddvikin torpan ja Hemträskin puron välisessä metsässä.
Hän oli kuullut valittavan ”lapsen äännähdyksen” ja sitten lapsen sanovan kirkkaalla äänellä: ”Mitä Isä oikein aikoo tehdä meille.” Katharinan hyvin tuntema ääni – Karl – oli vastannut kiukkuisesti: ”Ole hiljaa!”
Katharina oli pelästynyt ja lähtenyt heti kotiin. Hän ei ollut uskaltanut kertoa asiasta aiemmin, koska pelkäsi Karlia. Oikeudenkäyntipöytäkirjassa todetaan Karlin silmin nähden kalvenneen todistajanlausunnon aikana.
Seuraavana tietoon tuli huhu, jonka mukaan Karl oli ottanut ”myrkyllä” hengiltä ensimmäisen vaimonsa Kajsa Stinan ja veljensä Gustafin.
Kajsa Stina ja Gustaf olivat menehtyneet rajuihin kipuihin aivan peräkkäin. Kumpikin oli saaneet lääkettä joko Karlilta tai tämän palvelusväeltä. Karl oli vain pari viikkoa vaimonsa kuoleman jälkeen esittänyt Brita Kajsalle ”avioliittotarjouksen”. Se oli ensin herättänyt närkästystä Brita Kajsassa, mutta lopulta tämä oli ”suvainnut” avioitua Karlin kanssa.
Oikeudenkäyntiä lykättiin jälleen, ja Gustafin ja Kajsa Stinan ruumiit kaivettiin haudasta. Tohtori Fontell katsoi heidän ilman epäilyksen hälvää kuolleen arsenikkimyrkytykseen. Kajsa Stina oli ollut 7½ kuulla raskaana ja sikiö oli menehtynyt äitinsä mukana.
Karl kiisti kaikki syytteet. Hän oli tosin viettänyt paljon aikaa sairaiden luona mutta tehnyt sen ennen kaikkea lukeakseen heille uskonnollisia kirjoituksia, mikä oli auttanut heitä pelastamaan sielunsa. Piika kuitenkin lisäsi tähän, että Karl oli samaan aikaan ”puhellut kevytmielisesti ja riettaasti” Brita Kajsan kanssa.
Naapuri kertoi nähneensä Karlin syleilevän saunassa naista, jota naapuri luuli Kajsa Stinaksi. Myöhemmin oli käynyt ilmi, että kyseessä olikin Brita Kajsa. Kun Karlilta tivattiin tätä, hän selitti vain auttaneensa Brita Kajsaa korvarenkaan kiinnityksessä. Brita Kajsan versio oli, että Karl oli tuolloin viekoitellut hänet uskottomuuteen.
Myöhemmin Brita Kajsa tunnusti, että hän oli jo toisen avioliittovuotensa aikana ”sortunut” ja tehnyt huorin Karlin kanssa.
Uusi todistaja, lasimestari August Holländer, heikensi Karlin asemaa entuudestaan. Karlin lapsuudentoveri August oli Forsbackan vanginkuljettajanasemalla Uudessakaarlepyyssä kysynyt, miten Karl oli joutunut rautoihin. Karl oli selittänyt, että häntä epäiltiin seitsemästä murhasta mutta lisännyt silmät alas luotuina: ”kahdeksalta minä olen hengen riistänyt”.
August oli muistuttanut Karlia, että tämä oli ”herännyt”, siis pietisti, ja moittinut tätä ”hurskastelusta ja ylimielisyydestä”. August oli tavannut Karlin uudelleen tämän kuljettua myöhemmin vankina jälleen Forsbackan kautta. Karl oli katuneena itkenyt, sanonut ettei hän halunnut kiistää rikosta ja lisännyt, että hänen oli parempi saada rangaistuksensa tässä ajassa kuin ikuisuudessa.
Karl oli tuolloin kertonut Augustille yksityiskohtaisesti murhien toteuttamisesta. Lapsipuolten, Henrikin ja Augustan, kohdalla ”paholainen oli saanut Karlin valtaansa”, ja hän oli taittanut heidän niskansa metsässä ja sitten kantanut heidän puroon.
Miten sitten päättyi tämä tarina, jota pystyy seuraamaan yksityiskohtaisesti tuomioistuinten asiakirjoista?
Karl ei loppujen lopuksi tunnustanut mitään, mutta kihlakunnanoikeus tuomitsi hänet silti lapsipuoltensa, ensimmäisen vaimonsa ja veljensä murhista ”menettämään mestaamalla henkensä, jonka jälkeen hänen kuollut ruumiinsa teilataan”. Hovioikeus katsoi, ettei ”täyttä todistetta” ole vaimon ja veljen murhista mutta tuomitsi Karlin lasten murhista.
Asia vietiin keisarilliselle majesteetille, joka armossaan tuolloisen tavan mukaan muutti rangaistukseksi 40 paria raippoja, kolme lyöntiä parilta, ja elinikäisen pakkotyön Siperian kaivoksissa. Koska Karl vetosi tyräänsä, raipparangaistus muutettiin 28 päivän vankeudeksi vedellä ja leivällä. Karl ei koskaan päätynyt Siperiaan. Hän kuoli kuljetuksen aikana Permissä, nykyisessä Molotovissa, Uralvuorten länsipuolella.
Juristi Lars-Otto Backman on laatinut seikkaperäisen kuvauksen oikeudenkäynnistä.
