Media tunnetusti rakastaa hälyttäviä raportteja, eikä kukaan ole varmaan kesällä voinut välttyä uutisilta, jotka kertovat, että pikkulintujen määrä on vähentynyt merkittävästi Suomessa ja että monet lajit ovat uhanalaisia. Sen sijaan huomiotta on jätetty päinvastainen kehitys, eli monien suurten lintulajien huomattava lisääntyminen maassamme.
Kun kirjoitan suurista lintulajeista, tarkoitan mm. joutsenia, hanhia, haikaroita, kurkia, kotkia ja merimetsoja. Eli suuria lintulajeja, joiden laji voidaan määrittää ilman kiikareita ja jotka useimmat tunnistavat.
Olen käsitellyt aiemmin tässä lehdessä laulujoutsenen vahvaa comebackia Suomen linnustoon. Sen maahantuotu lähisukulainen, kyhmyjoutsen, on samalla tavalla lisääntynyt voimakkaasti lajin ensimmäisestä pesinnästä Ahvenanmaalla v. 1934. Molempia joutsenlajeja arvioidaan tällä hetkellä olevan maassamme noin 10 000 pesivää paria.
Myös merikotkan paluu tunnetaan laajalti. Nykyisin kanta on niin vahva, että jopa luonnonsuojelubyrokraatit ovat myöntäneet, ettei lajia enää voida pitää uhanalaisena.
Vähemmän tunnettua on kuitenkin se, miten kurkikanta on kaksinkertaistunut viimeisten 20 vuoden aikana. Kurkea, aiemmin tyypillistä erämaalintua, näkee nykyään kaikkialla; se pesii asutuksen lähellä ja etsii ruokaa jopa tienvarsilta. Suomessa oli vielä v. 2004 noin 19 000 pesivää kurkiparia, mutta luku on nykypäivänä kasvanut 40 000 pesivään pariin.
Valitettavasti kurjet pesivät nykyään yleisesti parhailla lintujärvillä, ja omat havaintoni viittaavat siihen, että nämä kurjet voivat olla merkittäviä petoeläimiä lintujen munille ja poikasille. Olisi mielenkiintoista tutkia, onko kurkikannan suuri kasvu yhteydessä lukuisten kosteikkolintujen hälyttävän nopeaan vähentymiseen. Uskon, että se on todennäköistä.
Kaksi muuta Suomessa tällä hetkellä nopeasti lisääntyvää lajia ovat harmaahaikara ja jalohaikara. Molemmat ovat Suomessa spontaaneja tulokkaita. Harmaahaikara pesi ensimmäisen kerran Suomessa 1920-luvulla, kun taas ensimmäinen jalohaikara pesi Suomessa vasta v. 2018.
Harmaahaikara oli vielä 1990-luvulla Suomessa harvinainen laji, jota arvioitiin olevan vain sata paria. Nykyisin maassamme pesii 1 500 paria. Jalohaikara lisääntyy tällä hetkellä nopeasti, vaikka pesivien parien määräksi arvioidaan vain noin 25 paria.
Molempia lajeja näkee Pohjanmaalla tänä päivänä usein, etenkin syksyllä nuorten lintujen liikkuessa ympäriinsä.
Myös useilla hanhilajeilla menee Suomessa erittäin hyvin. Alkuperäinen merihanhi on lisääntynyt moninkertaisesti viime vuosina 1990-luvun noin 1 400 parista nykyiseen 6 000 pariin.
Kaksi tulokasta, kanadanhanhi ja valkoposkihanhi, ovat myös lisääntyneet runsaasti. Kanadanhanhen kanta on nykyisin 8 000 paria, kun taas valkoposkihanhen kanta on noin 15 000 pesivää paria.
Kanadanhanhi istutettiin Suomeen 1960-luvulla. Sen sijaan valkoposkihanhi on myöhäisempi tulokas, jonka havaittiin pesivän Suomessa ensimmäisen kerran vasta v. 1981.
Lopuksi voidaan mainita merimetso, joka palasi pesimälintuna Suomeen vasta v. 1996. Viime vuoden laskennassa Suomesta löydettiin lähes 28 000 merimetson pesää!
Perustavanlaatuinen ekologinen periaate on, että luonto voi ruokkia vain rajallisen määrän eläimiä, tässä tapauksia lintuja.
Vaikka edellä mainituilla suurilla linnuilla ei olekaan täysin samaa ruokavaliota kuin nyt vähenevillä pikkulinnuilla, ei voida sulkea pois mahdollisuutta, että kilpailua ja saalistusta esiintyy jossain määrin. Kurki syö oletettavasti aika paljon enemmän hyönteisiä pellolla kuin isokuovi tai kiuru.
On äärimmäisen tärkeää suojella luonnon monimuotoisuutta, ja toimenpiteisiin tulee ryhtyä vähenevien ja uhanalaisten lintulajien auttamiseksi. Samalla tulee muistaa, että Suomessa v. 2024 pesivien lintulajien määrä on suurempi kuin sata vuotta sitten, ja luultavasti myös lintujen biomassa on aiempaa suurempi.
Joskus voisi siis toivoa, että ainakin jonkin verran huomiota kiinnitettäisiin myös siihen myönteiseen kehitykseen, jota luonnossamme tapahtuu.
