Sähkö on nykyään halvempaa kuin 15 vuotta sitten. Se ilahduttaa tietenkin kaikkia kuluttajia ja on hyväksi myös vientiteollisuudelle.
Miten olemme päätyneet tähän sähköaleen? Se on monen tekijän summa: pitkällinen taantuma ja yhä vähäisempi sähkönkulutus, ennätyksellinen vesivuosi ja pari leutoa talvea. Samaan aikaan markkinoille on ilmaantunut runsaasti uutta tuulivoimaa, jota tuetaan liki 70 %:lla.
Sähköalesta on koitunut dramaattisia seurauksia laudevoimalle, siis pelkkää sähköä tuottavalle tuotantomuodolle. Sitä mukaa kun tuulivoima on syönyt käyttöaikaa laudevoimaloilta, niistä on tullut kannattamattomia ja useimmat niistä on nyt suljettu.
Se on myönteistä hiilidioksiditaseen kannalta, mutta kohtalokasta sähkötaseelle. Lauhdesähkön ansiosta olemme selvinneet talven kulutushuipuista ja meillä on ollut varavoimaa vesivoimatuotannon ehtyessä.
Käytöstä poistuvat voimalat on korvattava uusilla. Eri tutkimusten (Lappeenrannan tekninen korkeakoulu, VTT) mukaan pörssihinnan pitäisi olla pitkäjänteisesti yli 50 €/MWh, jotta markkinaehtoinen uusi sähköntuotanto pystyisi selviämään.
Emme voi luottaa siihen, että naapurimme aina auttavat meitä. Jos jo pitkään sähköntuontimme selkärangan muodostanut Ruotsin ydinvoima suljetaan, sillä on dramaattisia seurauksia Suomelle.
Tarvitsemme uutta sähköntuotantoa – säästä riippumatonta – ja meidän on tehtävä valinta. Tuleeko sen olla subventoitua vai ei? Tuulivoimatuen hätkähdyttävä hintalappu veronmaksajille on 3,6 miljardia euroa, jos sähkönhinta säilyy samalla tasolla tukikauden tulevat vuodet.
Uskon Pekka Lundmarkin tavoin (ks. s. 4), että meidän on palattava markkinaehtoiseen tuotantoon. Mutta miten selviämme niistä 12 vuodesta, jotka tuulivoimatuki on vielä voimassa? Ja mitä tapahtuu, kun tämä keinotekoisen hintaprässin kausi päättyy?
Jos tehovajeen lääkkeenä ovat korkeammat hinnat markkinapohjaisten investointien houkuttelemiseksi, kestää useita vuosia ennen kuin uusi tuotanto on toiminnassa. Ja vieläkin kauemmin jos tuotannon on lisäksi oltava hiilidioksiditonta.
Ennustan, että joudumme turvautumaan ylimenokautena tehomaksuun, jotta Suomen sähköntuotannosta ei tämän enempää katoaisi. Maksun tulee olla markkinaehtoinen.
Toisena vaihtoehtona on suuri tehoreservi, joka kyetään ottamaan käyttöön lyhyellä varoitusajalla. Edellisenä kulutushuippuna 7. tammikuuta Suomeen tuotiin sähköä peräti 4300 MW. Nykyinen 300 MW:n tehoreservi on siinä kuin pisara meressä.
Vakaat sähköntoimitukset ovat aivan välttämättömiä teollisuudellemme ja nykyajan yhteiskunnalle. Tämän turvaamiseksi tarvitaan kiireesti päätöksiä!
