Edellisessä julkaisussa kerrottiin, miten ihmiset reagoivat Venäjän ensimmäiseen yritykseen venäläistää Suomi v. 1899–1905. Mitä enemmän Venäjä painosti, sitä aktiivisemmaksi vastarinta muodostui. Kolme Venäjän johtavaa edustajaa Suomessa – Bobrikov, von Plehwe ja Soisalon-Soininen – joutuivat kuolettavien attentaattien kohteiksi v. 1904–1905.
Venäläistäminen epäonnistui vastarinnan ja Venäjää samanaikaisesti ravistelleiden valtataistelujen seurauksena. Suomi sai puskettua läpi kansan valitseman parlamentin, joka perustui yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Pian Venäjä ryhtyi uudelleen kiristämään venäläistämispolitiikkaa, rajoittamaan kokoontumisvapautta ja tiukentamaan sensuuria. Lisäksi Venäjän etujen näennäisiin loukkauksiin puututtiin yhä voimakkaammin.
Suomi sai v. 1909 uuden kenraalikuvernöörin, Franz Seynin, joka kuului Bobrikovin koulukuntaan. Venäjän kieli määrättiin luotsien virkakieleksi v. 1912, mikä kuohutti suuresti tunteita. Yli puolet Suomen luotseista irtisanoutui protestina päätöstä seuranneen luotsilakon aikana.
Maailmansodan puhkeaminen ja Venäjän liikekannallepano 30.7.1914 antoivat syyn tiukentaa valvontakoneistoa entisestään. Valtiopäiviä ei enää saanut kutsua koolle. Suomi oli myös sodassa osana Venäjän valtakuntaa. Marraskuussa 1914 julkaistiin ohjelma, jolla pyrittiin Suomen täydelliseen venäläistämiseen.
Kerromme, miten tapahtumat etenivät vaasalaisesta näkökulmasta. Vaasa oli niihin aikoihin Suomen neljänneksi suurin kaupunki ja Pohjanmaan itsestään selvä keskus.
Kaupungin suosittu pormestari Ivar Wilhelm Hasselblatt, joka oli silloin ollut pormestarina jo 15 vuotta, keskusteli iloisesti perheensä ja illallisvieraan kanssa 5.9.1914, kun kaupungin poliisipäällikkö eversti Feodorov saapui tapaamaan häntä. Hasselblatt tapasi eteisessä poliisipäällikön lisäksi paikkakunnan santarmipäällikkö Stepanovin ja komisario Solan.
Pormestari kutsui kolme herrasmiestä saliin luullen, että kyse oli jostain tärkeästä virka-asiasta. Heidän perässään taloon astui myös luotsipäällikkö Trachtenberg, komendantti Ivanov, kuusi santarmia ja etsivä konstaapeli. Hasselblattille tehtiin ruumiintarkastus ja talossa suoritettiin kotietsintä, joka kesti puoli kahteen asti yöllä.
Kaikki kaivettiin läpi, mutta saalis jäi laihaksi: erään nuoren kirjoittama runo, joka oli luettu kollaatiossa jokunen vuosi aiemmin, puhe samasta tilaisuudesta, Hasselblattin pojan Vasa Svenska Lyceumin koetilaisuudessa kirjoittama essee, Browning-revolveri, joka Hasselblatt oli hankkinut v. 1905 suurlakon yhteydessä, ja 1880-luvulla ostettu lintukivääri.
Hasselblatt jatkoi seuraavana päivänä töitään tavalliseen tapaan, kunnes sai vuodenvaihteessa virkaan astuneelta kuvernööri Nikolai Sillmanilta viestin, että kenraalikuvernööri Seyn oli erottanut hänet palveluksesta.
Kotimatkalla Hasselblatt huomasi olevansa tarkkailun kohteena. Pian Feodorov ilmoitti Hasselblattille, että Seyn oli määrännyt hänet vangittavaksi. Sillman väitti, ettei tiennyt vangitsemisen syytä. Pormestari aiottiin seuraavana päivänä kuljettaa junalla Petrogradiin, joka vielä viikkoa aiemmin tunnettiin Pietarina. Hän sai viettää viimeisen yön kotona, kolmen poliisin valvovan silmän alla.
Alma-vaimo päätti seurata miestään Venäjälle. Sana oli kiirinyt, ja muutamat ystävät ehtivät jättää perheelle jäähyväiset. Juna lähti aamuviideltä.
Vaasalaislehdet eivät kertoneet tapahtuneesta mitään, mutta tietenkin koko kaupunki tiesi seuraavana päivänä, mitä oli tapahtunut.
Yksityiskohdat paljastuivat vasta paljon myöhemmin. Kaikki alkoi kirjeestä, jossa kuvernööri Sillman raportoi Seynille seuraavasti:
”Läänin suomenkielinen väestö on hallitusystävällinen, kun taas ruotsinkielinen väestö on äärimmäisen vihamielinen hallituksen valtaa ja sen edustajia kohtaan. Se ei ole yllättävää, sillä hovioikeuden ja kaupunginhallituksen virkamieskunta koostuu svekomaaneista, jotka vastustavat hallituksen toimia kaikessa [—]. Siksi koko kaupungin virkamieskunta tulisi pikimmiten vaihtaa hallitukselle uskollisiin henkilöihin.”
Kuvernööri Sillman ilmoitti muutama päivä myöhemmin, että Hasselblatt oli ilmaissut useita hallituksenvastaisia näkemyksiä erään lautakunnan kokouksen yhteydessä.
Kuvernöörin mielestä Hasselblatt ja virkamieskunta eivät myöskään olleet osoittaneet kunnioitusta hallituksen korkeinta edustajaa eli häntä itseään kohtaan, sillä he eivät olleet häntä vastassa asemalla, kun Sillman vuoden alussa saapui kaupunkiin astuakseen virkaansa. Siksi pormestari ja muut virkamiehet, myös kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lennart Kurtén, tuli poistaa viroistaan.
Muutama päivä myöhemmin saapui viesti, että Hasselblatt karkotettaisiin keisarikunnan sisäiseen kuvernementtiin.
Saman kohtalon koki pari kuukautta sen jälkeen Pehr Evind Svinhufvud, joka oli mm. toiminut valtiopäivien puhemiehenä v. 1907–1912. Hän oli Lappeenrannan käräjäoikeuden tuomarina ja perustuslailliselle näkemykselleen uskollisena kieltäytynyt tunnustamasta Konstantin Kasanskia Suomen uudeksi prokuraattoriksi, lain ylimmäksi valvojaksi. Seyn vapautti Svinhufvudin palveluksesta, mutta tämä kieltäytyi noudattamasta käskyä vallitsevaan lainsäädäntöön vedoten. Svinhufvud vangittiin 12 päivää myöhemmin ja karkotettiin Siperian Tomskiin.
Vähemmän tunnetut aktivistit kokivat kovempaa kohtelua. Ensimmäinen pysäkki oli yleensä pahamaineinen Špalernajan tutkintavankila Petrogradissa, minkä jälkeen vangit lähetettiin eri suuntiin.
