Aiemmin energiaministerinä toimineen Jens Stoltenbergin kanta oli selvillä jo varhaisessa vaiheessa. Hän ei säästellyt sanojaan Norjan hallituksen kokouksessa helmikuussa 2006 pari kuukautta toisen pääministerinimityksensä jälkeen:
”Minulle ei ole mitään saksalaisia vastaan, mutta en tajua, miksi me Norjassa rakentaisimme kallista sähköntuotantoa myydäksemme sähköä halvalla saksalaisille. Vesivoimaamme ei pidä tuhlata miljardien tulonsiirtoihin eurooppalaisille sähköasiakkaille.”
Stoltenbergin hallitusta painostettiin ottamaan käyttöön samanlaiset ”vihreät sertifikaatit”, jollaisia Ruotsissa oli ollut vuodesta 2003 lähtien.
”Uusiutuvan sähköntuotannon laajentaminen kuulostaa ympäristöystävälliseltä. Mutta Norjassa lähes kaikki sähkö tuotetaan jo uusiutuvalla vesivoimalla. Normaalilämpötilan ja -sademäärän vuosina tuotamme enemmän sähköä kuin kulutamme ja myymme ylijäämän ulkomaille”, Stoltenberg selittää kirjassaan.
”Valtiontukeman sähkön vienti tarkoittaa, että myymme sähköä ulkomaille alle tuotantokustannusten. Me siis lapioimme rahaa ulkomaille, esim. saksalaisille ja hollantilaisille. Hienoja kansoja mutta miksi Norjan pitäisi subventoida heidän sähkölaskujaan, sitä en käsitä.”
Hän huomauttaa teollisuuden suurten sähkönkuluttajien kannattaneen valtiontukemaa sähköä, koska se painoi sähkönhintoja alas eikä niiden tarvinnut maksaa tukia.
”Mutta teollisuuden on oltava kannattavaa ilman, että norjalaiset kuluttajat joutuvat maksamaan kalliin hinnan teollisuuden tukemiseksi halvalla sähköllä. Lisäksi valtaosa sähköntuotannon laajennuksesta muodostuisi pienistä vesi- ja tuulivoimaloista – täysin tarpeettomasta kajoamisesta koskemattomaan luontoon. Saisimme uusia patoja, voimalateitä ja suuria tuulivoimapuistoja, jotka ovat vaaraksi uhanalaisille lintulajeille.”
Painostuksesta huolimatta Stoltenberg uskoi pitkään pystyvänsä estämään vihreiden sertifikaattien käyttöönoton Norjassa. Mutta arvostelua sateli.
”En halunnut antaa periksi kohtuuttomille vaatimuksille ja yritin kerta kerran jälkeen selittää, miksi vihreät sertifikaatit eivät vähennä kasvihuonekaasupäästöjä. Mutta sitä, että ympäristöliikkeen näkökanta on ympäristölle haitallinen, ei ole koskaan helppo sanoa. En yksinkertaisesti saanut viestiäni läpi. Lopulta luovutin.” Se tapahtui syksyllä 2009.
”Koin, että meillä oli vastassamme ympäristöteollinen ryhmittymä – teollisuuden, elinkeinoelämän järjestöjen ja ympäristöliikkeen tiettyjen osien muodostama rintamalinja. Niillä on yhteinen intressi: saada yhteiskunta maksamaan viulut”, Jens Stoltenberg toteaa.
