23-vuotiaan Albert Edelfeltin maalaus Henrik-piispan kuolemasta, vuodelta 1877.
Wikipedia

Onko kaikki vain sepitettä?

Suomen surmista tunnetuin. Lalli on tavoittanut Henrik-piispan Köyliönjärven jäällä ja tehnyt tästä selvää. Mutta onko surmaitse asiassa vain sepitetty juttu, fake news?

Kaikessa on kyse kertomusten luomisesta, sellaisten jotka muistetaan ja kerrotaan toisillekin


Kaikessa on kyse kertomuksista, sellaisten kertomusten luomisesta, jotka jättävät jälkensä ihmisiin. Kertomuksista, jotka muistetaan ja kerrotaan toisillekin ja joista otetaan ehkäpä jopa oppia omaan elämään. Ei ole aina helppo tietää, milloin kertomus on sepitettä, fake news. Mediassa tavataan sanoa, ettei hyvää juttua pidä pilata hakemalla esiin faktoja.

 

Lallin tarinan muistaa. Kertomuksen suomalaisesta talonpojasta, joka tulee kotiin ja saa Kerttu-vaimoltaan kuulla Heinärikin, ulkomaalaisen papin, tulleen taloon ja ottaneen väkipakolla matkaansa ruokaa itselleen ja seurueelleen maksamatta siitä mitään. Kerttu valehtelee, pappi oli maksanut, mutta tietenkin Lalli suuttuu, niin hän raivostuu siinä määrin että lähtee Heinärikin perään mukanaan iso kirves ja Köyliönjärven jäällä lyö tunkeilijan kuoliaaksi.

 

Siitä alkaa kertomuksen osa kaksi. Lalli pukee piispan lakin voitonmerkiksi omaan päähänsä, ja Kerttu kehuu päähinettä. Siitä seuraa kaamea rangaistus: kun Lalli riisuu lakin, mukana tulevat hiukset ja päänahka. Myöhemmin häntä kohtaa hirveä kuolema, kun hän surman vuoksi piilottelee kodassa järven rannalla: hiiret hyökkäävät laumana ja ajavat hänet puuhun, josta hän putoaa järveen ja hukkuu. Harjavallassa, Köyliön lähellä, olikin aivan totta Hiirijärvi-niminen järvi ennen kun se kuivatettiin 1950-luvulla.

 

Surmatusta Heinärikistä, Henrikistä, tulee puolestaan marttyyri ja pyhä mies ja hän saa aikaan joukon ihmeitä kuolemansa jälkeen. Henrik tarjoaa edelleen tänäkin päivänä, katolisen käsityksen mukaan, suoran yhteyden Jumalaan pyhillä jäännöksillään, joita – ehkä – on säilynyt Turussa ja Helsingissä.

 

 

erik_den_helige_och_biskop_henrik_webb.jpg

Eerik Pyhä ja Pyhä Henrik matkalla käännyttämään suomalaisia, kuvattuna Lännan kirkossa, joka sijaitsee Tukholman eteläpuolella.
Kuva: Wikipedia

 

Mitä Henrikistä ja Lallista tiedetään?
Kouluvuosilta kaikki muistanevat, että Henrik, Suomen kansallispyhimys, oli englantilainen, josta tuli Upsalan piispa ja joka yhdessä Ruotsin Eerik-kuninkaan kanssa toi kristinuskon maahamme ensimmäisellä ristiretkellä vuoden 1155 tienoilla. Sitten hän Suomen ensimmäisenä piispana jäi maahan käännyttämään kansaa, kunnes Lalli siis surmasi hänet.

Mitään todisteita surmasta tai Lallin olemassaolosta ei kuitenkaan ole. Osa historioitsijoista on kyseenalaistanut myös Henrikin historiallisena henkilönä.

Tuomas Heikkilä, joka on julkaissut nykyajan perusteoksen Pyhän Henrikin legendasta, toteaa, että surman päälähde Piispa Henrikin surmavirsi sai lopullisen muotonsa vasta 1500- tai 1600-luvulla. Lalli-nimi esiintyy kirjoituksissa vasta v. 1616, lähes 500 vuotta surman jälkeen.

Itse legendan päälähteenä ovat kirjalliset dokumentit, joita kutsutaan juuri Pyhän Henrikin legendaksi. Se on Suomen vanhin kirjallinen teos, joka on laadittu silloisella maailmankielellä, latinaksi. Tuomas Heikkilä on käynyt tutkimuksessaan läpi legendan kaikki noin 50 tekstiversiota (9 kpl 1300-luvulta, 33 kpl 1400-luvulta, 7 kpl 1400-luvun lopulta tai 1500-luvulta), jotka ovat eri muodoissaan säilyneet jälkimaailmalle, kokonaisina tai osina.

Ne on siis kaikki päivitetty paljon 1150-luvun puolivälin jälkeen. Tuomas Heikkilä arvioi, että itse legenda on laadittu 1200-luvun lopussa. Hänen käsityksestään aiheen aiemmista tutkimuksista ei voi erehtyä: ”Pyhän Henrikin legendasta tai Henrikin kultista kokonaisuutena ei ole tehty tieteelliset vaatimukset täyttävää tutkimusta.” Editio, jota tutkijat olivat yleisesti käyttäneet, on vuodelta 1828 ”eikä siten täytä nykyisin tieteelliselle editiolle asetettuja vähimmäisvaatimuksiakaan”.

Toisena lähteenä Henrikin kohdalla yleensä viitataan Turun piispainkronikkaan, joka aloitettiin Turussa 1300-luvun alussa ja joka on säilynyt ns. Palmskiöldin katkelmana. Tämän kronikan mukaan Henrikistä tuli Upsalan piispa v. 1148, ja hän saapui Suomeen Eerik-kuninkaan kanssa v. 1150.

Mutta tämäkin piispainkronikka on siis laadittu jälkikäteen ja paljon myöhemmin. Tuomas Heikkilä toteaa, ettei 1100-luvun lähteistä löydy yhtään mainintaa Henrikistä Upsalan piispana. Häntä ei tunneta missään aikalaislähteessä. Lisäksi Eerik-kuninkaan katsotaan vasta v. 1158 saavuttaneen lähteiden kuvaaman hallitsija-aseman.

Yksikään keskiaikaisista legenda-varianteista ei esitä Pyhää Henrikiä Suomen tai Turun piispana. Tämän roolin yhdistäminen Henrikiin voidaan Tuomas Heikkilän mukaan ajatella johtuvan kahdesta syystä: legitimoimaan Turun piispojen valta-asemaa ja vahvistamaan käsitystä Henrikistä Suomen apostolina.

Todistettavasti Upsalan arkkipiispan alainen ensimmäinen piispa Suomessa oli Tuomas, josta on maininta vuoden 1220 vaiheilta. Hänen piispakaudellaan Suomen hiippakunnasta tuli vakiintunut osa Upsalan kirkkoprovinssia.

 

tuomas_heikkila_webb.jpg

Tuomas Heikkilä, yleisen historian ja kirkkohistorian dosentti, tunnetaan pyhän Henrikin ja Lallin tappajana, kuten asia ilmaistaan Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan kotisivuilla.
Kuva: Romi Rekomaa/Lehtikuva

 

Eerik-kuninkaan väkivaltainen kuolema
Kaikki ei legendoissa silti ole keksittyä. Poikkitieteellinen tutkimus esimerkiksi vahvisti hiljattain, että Upsalan tuomiokirkon reliikkilippaassa säilytettävät 24 luuta, joiden sanotaan olevan peräisin Eerik-kuninkaalta, suurella todennäköisyydellä ovatkin sitä.

Eerik Jevardinpoika oli Ruotsin kuningas 1150-luvun lopussa, ja tarinoiden mukaan tanskalainen kruununtavoittelija Maunu Henrikinpoika surmasi Eerikin kamppailussa messun jälkeen 18. toukokuuta 1160 Östra Arosissa (Upsalassa). Eerik oli kieltäytynyt lähtemästä turvaan ja jäänyt kuuntelemaan messun loppuun, ja kun hän sitten lähti kirkosta, hänen kimppuunsa hyökättiin. Hänen päänsä oli hakattu poikki hänen maatessaan maassa. Sitten paikalle puhkesi lähde ja ihmeitä alkoi tapahtua, jonka jälkeen Eerik otettiin muutaman vuosikymmenen jälkeen Vallentunan pyhimyskalenteriin.

Eerikin vastustajat väittivät tämän olleen humalassa messun aikana eikä paavi kanonisoinut Eerikiä, siis julistanut pyhimykseksi, mutta silti tämä sai Ruotsissa Eerik Pyhän ja Ruotsin kansallispyhimyksen aseman. Tukholmalaisille Eerik on tuttu hahmo kruunupäisenä, kiharatukkaisena miehenä, joka on koristanut kaupungin sinettiä 1300-luvulta saakka.

Vuonna 1273 Eerikin maalliset jäännökset siirrettiin uuteen tuomiokirkkoon, jota oli alettu rakentaa Upsalaan, ja siellä ne lepäävät edelleen pääalttarin vieressä. Siellä on myös kullatusta kuparista valmistettu Eerikin hautajaiskruunu, Ruotsin vanhin säilynyt kuninkaankruunu.

Kyseinen luututkimus osoitti Eerikin olleen kuollessaan 35-vuotias, 171 cm pitkä, hyvin ravittu ja hyväkuntoinen. Se selvisi mm. luuntiheysmittauksessa, joka osoitti 25–30 % parempia lukuja kuin nykypäivän 35-vuotiailla keskimäärin. Luiden vammat tukevat kertomuksia Eerikin kuolemasta. Luissa näkyi 11 vammaa, esim. viiltovamma pääkallon yläosassa. Se oli luultavasti viimeisin vamma ennen kuin kuningas kuoli saatuaan iskun niskanikamaan.

 

eriks_skalle_och_krona_webb.jpg

Upsalan tuomiokirkossa avattiin v. 2014 Eerik Pyhän lipas, joka sisälsi pääkallon, luunpalasia ja kullattua kuparia olevan kruunun. Osteoarkeologian professori Sabine Sten (vas.) johti tieteellistä tutkimusta, joka vahvisti, että Eerikin legendassa moni asia pitää todella paikkansa.
Kuva: Foto Bertil Ericson/TT