Alberto Pototschnig kamppailee vastatuuleen yrittäessään pitää ACERia työtä ohjaksissaan.
Bengt Magnusson

ACER – suuri pettymys

EU-virasto ACER on epäonnistunut tehtävässään. Viidessä vuodessa se on saanut aikaan vain yhden raportin, kirjoittaa Bengt Magnusson.

ACER on Euroopan unionin virasto energia-alan sääntelyviranomaisten (Suomessa: Energiavirasto) yhteistyötä varten. ACER perustettiin EU:n kolmannen energiapaketin työkaluksi ”edistämään sisämarkkinoiden toteuttamista” sähkö- ja maakaasusektoreilla. ACER aloitti virallisesti toimintansa v. 2011, ja sen toimipaikka on Ljubljanassa Sloveniassa.

EU:n energiadirektoraatin apulaispääjohtaja Christopher Jones totesi viime kesänä ACERin 5. vuosikokouksessa, että ACERin roolia ”täytyy kehittää”. Hänen mukaansa EU-komission harkitsee ”virastolle roolia, jossa se valvoisi kasvavia alueellisia yksiköitä [esim. hinta-alueita] niin, että ne noudattavat laadittuja sääntöjä ja periaatteita sekä yhteisiä päätöksiä”.

Tätä samaa on kuultu ACERin perustamisesta lähtien. ACER on tähän mennessä tuottanut yhden ainoa tuotteen ”EU:n energiapolitiikkana” tunnettuun paisuvaan byrokratiaan: REMITin.

Se on lyhenne otsikosta Regulation on Wholesale Energy Market Integrity and Transparency, ja se on asetus, joka kieltää sisäpiirikaupan ja markkinamanipulaation energian tukkumarkkinoilla Euroopassa ja velvoittaa markkinatoimijat välittömästi julkaisemaan sisäpiiritiedot.

ACERin johtaja Alberto Pototschnig korosti seminaarissa, miten ”EU:n asettamien kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden vuoksi saamme energiapalettiimme yhä enemmän uusiutuvaa energiaa ja sen vuoksi tarvitsemme joustavamman energiajärjestelmän, jotta selviämme uusiutuvan tuotannon yhä suuremmasta osuudesta”.

Itsestäänselvyyksiä ja lausuttu moneen kertaan ikään kuin todellisuus olisi muuttumaton.

ACERin toivottiin alunperin tarttuvan hajanaiseen ja sinne tänne harottavaan silloiseen sääntelyviranomaisten viidakkoon EU:ssa ja ohjaavan sinänsä kiitettäviä pyrkimyksiä kuluttajien suojaamiseksi markkinaväärinkäytöksiltä.

Mutta nykyään se, minkä pitäisi esittää energiamarkkinoita, on murskattu tekeleeksi, joka pikemminkin herättää sääliä kuin pelkoa. Kuka nykyään pelkää Suuryhtiötä? Olemme kuulleet kyllästymiseen asti, että ”kansallisten ja ylikansallisten sääntelyviranomaisten roolia ja vaikutusmahdollisuuksia on lisättävä”. Ja sitten taas lisättävä.

EU-komission poliittisten virkamiesten ja Euroopan parlamentin poliitikkojen retoriikassa on kuin mitään ei olisi tapahtunut samalla, kun unelmat vanhaan kunnon markkinakilpailuun perustuvista energiamarkkinoista ovat hävinneet kankkulan kaivoon. He eivät mainitse sanallakaan sääriippuvaisen sähköntuotannon tukia ja niiden aiheuttamaa markkinoiden vinoutumaa.

Ljubljanan virasto (ehkä se on tarkoituksella sijoitettu EU:n periferiaan?) joutuu kuulemaan ryhdistäytymiskehotuksia vuosi vuoden jälkeen. Vuoden 2017 kokouksessa kuullaan samat jutut.

TEKSTI: Bengt Magnusson