Roger Holm lelunsa kanssa. ”Perhe ja työ ovat elämässäni etusijalla, mutta yhden lelun olen suonut itselleni”, hän paljastaa. Vesiskootterin.
Kasper Dalkarl

Roger toimitusjohtajan saappaisiin

Seudun ihmisten on voitava tuntea Katternö-ryhmän yhtiöiden työskentelevän heidän hyväkseen. Roger Holm ei silti paljasta Katternö-aluksen reittiä vielä tässä vaiheessa – poliittinen sumuverho on liian tiheä.

Roger Holm nimettiin Oy Katternö Ab:n toimitusjohtajaksi lokakuun alussa. Hän astuu eläkkeelle jäävän Stefan Storholmin saappaisiin.

Holm toimi ennen nimitystään toimitusjohtajana Alholmens Kraftissa, maailman suurimmassa bioenergiavoimalassa, jonka suurin omistaja Katternö-ryhmä on.

Rogeria voi kuvailla paikallistuotteeksi: hän varttui Uudenkaarlepyyn Juuttaassa (taistelukentän vieressä) isoisänsä ostamalla tilalla. Isoisä oli kotoisin Maksamaan Teugmosta, Katternö-alueen eteläisimmästä osasta. Rogerin vaimo on Purmosta, ja perhe on rakentanut kodin Pietarsaaren Karhusaareen.

Valmistuttuaan Uudenkaarlepyyn lukiosta Holm aloitti opinnot Vaasan ruotsinkielisessä teknillisessä oppilaitoksessa ja valmistui insinööriksi v. 1991. Hänen veljensä väitti, etteivät insinöörit ymmärrä taloudesta mitään, ja niinpä Roger päätti aloittaa taloustieteen opinnot Åbo Akademin Handelshögskolanissa. Opinnot johtivat maisterintutkintoon ja myöhemmin vielä lisensiaatintutkintoon.

Holm työskenteli v. 1995–2011 UPM-konsernissa, ensin Pietarsaaressa ja sittemmin johtotehtävissä Business Controllerina ja liiketoiminnan kehittäjänä konsernin pääkonttorissa Helsingissä, jonne hän matkusti viikoittain Karhusaaresta.

Sitten hän siirtyi UPM:stä Alholmens Kraftiin, jossa noin 40 työntekijän turvin oli kyettävä hoitamaan kaikki mahdollisimman pitkälle itsenäisesti. Luvut todistavat, että Holm selviytyi pestistään hyvin: yhtiön kiinteät kustannukset eivät ole koskaan olleet yhtä alhaiset kuin viime vuosina.

 

Vaikka Roger ohjaa vesiskootteria vakain käsin maata kohti, hän ei silti uskalla paljastaa paljoa Katternön matkareitistä, sillä Euroopan energiapolitiikka on juuri nyt erittäin sumeaa.

”Eurooppa on tienhaarassa. Poliitikkojen on päätettävä seuraavan 2–3 vuoden aikana, mitä he haluavat”, hän kertoo.

Ongelmana on, että poliitikot ovat pumpanneet suuret summat verorahoja sähköjärjestelmään uusiutuvan sähkön tukien muodossa. Se on johtanut sähkön ylituotantoon ja luonut keinotekoisen alhaisen sähkömarkkinahinnan. Siitä huolimatta energiavarmuus (kyky tuottaa tarvittaessa sähköä) on heikentynyt ja asiakkaiden loppukustannukset ovat useissa maissa nousseet.

”Näin ollen kukaan ei nykyään uskalla investoida uuteen markkinaehtoiseen sähköntuotantokapasiteettiin. Suomessa näemme tämän siinä, ettemme huippukuormitusaikoina enää kykene itse tuottamaan maassamme tarvittavaa sähköä”, Holm selittää.

Monien muiden energia-alan toimijoiden tapaan hän uskoo, että tehokkain keino hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi olisi käyttää yhtä kaikille yhteistä ohjausvälinettä: päästöoikeuskauppaa.
”Se pakottaisi vähentämään päästöjä markkinataloudellisesti tehokkaimmilla menetelmillä”, hän sanoo.

 

Todellisuudessa suuntaus on päinvastainen: kaikki maat haluavat itse ohjailla energiasektoriaan esim. suosimalla tiettyjä energialähteitä ja rankaisemalla toisia. Sääntöviidakko kasvaa vuosi vuodelta ilman mitään koordinointia.

Suomi on esimerkki maasta, jossa säännöt vaihtuvat vuosittain ja muuttavat näin toimintaedellytyksiä. Tästä syystä Holm ei halua lyödä lukkoon suunnitelmia Katternön tulevaisuuden toimista.

”Tärkeintä on koko ajan tietää Katternön asemoituminen, jotta pystymme sopeutumaan joustavasti reittikartan muutoksiin. Meidän on kyettävä nopeisiin ja samalla hyvin perusteltuihin päätöksiin.”
”Yhtiön on siis oltava tuntosarvet valppaina ja ahkerasti tarkkailtava muuta maailmaa ja tulkittava peliä.”

Holm painottaa tällaisen toiminnan olevan jo osa Katternön yrityskulttuuria. Hän siirtyy yhtiöön, joka on jo pitkään kuulunut Suomen parhaiten hoidettuihin.

”Kuten kaikessa toiminnassa, on erittäin tärkeää, että toimintamme luo lisäarvoa ja että omistajamme ja asiakkaamme ovat tyytyväisiä. Tässä Katternö on vahvoilla, sillä yhtiö tuntee toimintaympäristönsä ja seudun ihmisten ajattelutavat”, Holm toteaa.

 

Roger Holm, Katternö

Roger Holm, Katternön uusi toim.joht.
Kuva: Kasper Dalkarl
TEKSTI: Svenolof Karlsson KUVAT: Kasper Dalkarl