Esse Elektro-Kraft voitti kultaa verkkopalvelujen kategoriassa ja pronssia kokonaistoimituksen kategoriassa. ”Koko henkilöstömme sitoutuu tavoitteeseemme tehdä asiakkaiden elämisestä ja työskentelemisestä maaseudulla mahdollisimman helppoa ja mukavaa”, Ingvar Kulla kertoo.
Karolina Isaksson

Ähtävällä tyytyväisimmät asiakkaat

Adaton tuoreimman tutkimuksen mukaan Esse Elektro-Kraftin asiakkaat ovat tyyty­väisiä yhtiön sähköverkkopalveluihin; ähtäväläisyhtiö nimit­täin sijoittui ykkö­seksi 18 sähkö­yhtiön joukosta. Sähkön kokonai­stoimituksen osalta EEKAB sijoittui kolmanneksi.

Tutkimuksen toteutti vuoden 2021 lopussa Adato, joka on Suomen Energiateollisuus ry:n tytäryhtiö.

”Yleensä osallistumme tutkimukseen joka kolmas vuosi, ja pääsimme edellisellä kerrallakin mitalisijalle. Nyt päihitimme suuret ja pienet sähköyhtiöt kautta maan”, toteaa EEKAB:in toimitusjohtaja Ingvar Kulla.

Kulla näkee menestyksen taustalla yhtiön jatkuvan keskittymisen asiakkaisiin ja tavoitettavuuteen.

”Sähköverkkomme laajennus ja ylläpito perustuvat pitkäjänteiseen työhön, ja asiakkaan näkökulma on kaiken työmme perustana. Pyrimme tekemään maaseudulla asumisesta asiakkaille mukavaa. Meihin voi aina helposti ottaa yhteyttä.”

Luotettava sähkönjakelu on tärkeä osa asiakastyytyväisyyttä. Etäisyydet ovat pitkiä maaseudulla, jossa myös ähtäväläisyhtiö toimii, ja sähkölinjat kulkevat usein metsämaastossa, mistä aiheutuu enemmän haasteita kuin kaupunkiympäristössä.

”Siltä ei voi välttyä, että maaseudun sähköverkoissa on haavoittuvia kohtia, mutta asiakkaat ovat myös ymmärtäväisiä sähkökatkosten suhteen tiettyyn pisteeseen asti. Olemme päättäneet hyvän palvelutason ylläpitämiseksi rakentaa kestäviä verkkoja sen sijaan, että optimoisimme verkkopalvelujen hinnan”, Kulla selittää.

Yhtiö etsii jatkuvasti vaihtoehtoisia reittejä sähkölinjoille, jotka kulkevat metsien ja muiden haavoittuvien alueiden läpi.

”Kun sähköverkko ikääntyy ja pylväitä täytyy uusia, harkitsemme aina, kannattaisiko linja vetää uuden, vähemmän haavoittuvan reitin kautta. Siinä joutuu punnitsemaan kustannuksia ja hyötyjä.”

Suuret maatilat ovat kasvavassa määrin asentaneet omia aurinkopaneleita navettojen katoille.

”Yhä useammat asiakkaat tuottavat itse osan sähköstään. Kun he ajoittain tuottavat enemmän sähköä kuin käyttävät, he myyvät ylijäämän meille. Tuemme heitä tässä, sillä se kuuluu pyrkimykseemme asettaa asiakas etusijalle”, Ingvar Kulla kertoo.

TEKSTI: Johan Svenlin