Pariisista lähdettiin matkaan 20. huhtikuuta 1736, ensimmäisenä välietappina oli Dunkerque Englannin kanaalin rannalla. Siellä seurueeseen liittyi Anders Celsius, joka oli ollut Lontoossa teettämässä muutamia erikoiskojeita. Merimatka pohjoiseen alkoi 2. toukokuuta.
Tuuli reippaasti, ja pikkualuksen kaikki matkustajat olivat merisairaita. Muutamat jäivät sen vuoksi laivasta Tanskan Helsingørissä ja lähtivät maitse Tukholmaan. Outhier jatkoi merimatkaa ja saapui Tukholmaan 21. toukokuuta, 19 päivän merimatkan jälkeen.
Ranskalaisseurue esiteltiin Ruotsin kuninkaalle, tuolloin 60-vuotiaalle saksalaissyntyiselle Fredrik I:lle, joka piti ranskalaisten suunnittelemaa matkaa hirveänä, kuningas itse lähtisi mieluummin kaikkein julmimpaankin taisteluun. Kuninkaan määräyksestä vieraille annettiin Pohjanlahden rannikkoseutujen karttoja.
Outhier tutki odotteluaikana Tukholmaa. Hän pani merkille, kuinka suntio kopautteli saarnan aikana nukkujia päähän pitkällä kepillä. Iltaisin 10 aikaan kaduilla kulki miehiä, jotka huusivat kellonajan, heilläkin oli varusteena seiväs:
… jonka päässä on vieterilaite. Jos he haluavat pidättää jonkun tai heidän kimppuunsa yritetään käydä, he kaappaavat sillä miehen kiinni kaulasta tai jalasta, ja sen otteesta on mahdoton päästä irti.
Matka jatkui Tukholmasta pohjoiseen 6. kesäkuuta. Varusteet ja suurin osa palvelijoista lähetettiin matkaa laivalla, tutkijat lähtivät mieluummin maitse hevosten vetämillä vaunuilla. Heti Upsalan jälkeen he ohittivat sulavan lumen peittämiä paikkoja. Yhdeksän päivän kuluttua seurue saapui Uumajaan, jossa Maupertuis vaihtoi kulkuneuvoksi laivan.
Luulajassa oli vielä aurinko näkyvissä klo 11.45 illalla, Outhier kertoo:
Le Monnier ja minä kiipesimme puuhun ja olisimme halunneet odottaa siellä kunnes näkisimme keskiyön auringon, mutta sääsket ahdistivat meitä niin että meidän oli pakko tulla alas.
Seurue tuli Tornioon 20. kesäkuuta, Maupertuis oli saapunut kaksi päivää aiemmin. He olivat lopen väsyneitä, mutta koska oli kesäpäivänseisaus, he odottivat uteliaina näkevänsä auringon ylittävän pohjoisessa meridiaanin keskiyöllä. Valitettavasti usva peitti näkyvyyden.
Maupertuis oli onnekkaampi. Hän oli merellä saanut nähdä, kuinka ainakin osa auringosta oli ollut näkyvillä meren yllä koko yön. Hän oli Torniossa heti tavannut Länsipohjan, siis Västerbottenin läänin (johon Lappikin kuului) maaherran, Gabriel Gyllengripin, joka oli lähdössä pohjoiseen. He olivat lähteneet yhtä matkaa Ylitorniolle, jossa Maupertuis oli kiivennyt Aavasaksan vaaralle ennen kuin palasi Tornioon kollegojaan vastaan.
Torniossa oli vain kaksi ranskantaitoista, everstiluutnantti Carl Magnus du Rietz (joka asui Haapaniemessä) ja nuori mies, Anders Hellant, jota maaherra suositteli tulkiksi. Hellant avusti retkikuntaa koko sen Tornionlaaksossa viettämän ajan.
