Pormestaripari sai Vaasassa samanlaisen vastaanoton. Ivar ja Alma Hasselblattilla oli pitkä matka kotiin Omskin Tarasta, mutta 5. huhtikuuta saapuneen viestin mukaan pariskunta saapuisi aamupäiväjunalla Vaasan seuraavana päivänä, pitkänäperjantaina.
Rautatieasemalle oli ahtautunut valtava väkijoukko kauan ennen junan saapumista. Juna saapui myöhässä, sillä ensimmäinen vastaanottokomitea oli Tuovilan asemalla pidätellyt pormestariparia hurraahuutojen, puheiden ja kuorolaulun merkeissä.
Sotilassoittokunta soitti Vaasan asemalla Marseljeesin. Kun Ivar Hasselblattin hahmo näkyi junassa, väki puhkesi valtaviin suosionosoituksiin. Mieskvartetti esitti aiemmin kiellettyjä lauluja, minkä jälkeen merisotilaista koostuva joukko nosti pormestarin korkealle ilmaan ja kantoi hänet kultaisessa tuolissa toisen luokan odotustilan sisäänkäynnille, jonka korokkeelta käsin pormestari kiitti suosionosoituksista ja erityisesti lauluista.
Sen jälkeen merisotilaat jatkoivat Hasselblattin kantamista kultaisessa tuolissa hyvän matkaa Hovioikeudenpuistikkoa pitkin. Matkan varrella kaikuivat tuhansien vaasalaisten riemunhuudot. ”Monet varmasti ajattelivat silloin”, kommentoi Vasabladetin toimittaja Einar Hagman, ”että ajat olivat ihmeellisiä, kun pormestari Hasselblattia kannettiin nyt Venäjän armeijan kukistajana, vaikka Venäjän hallituksen viranomaiset olivat häpeällisesti lähettäneet hänet riutumaan vankeuteen vain 2,5 vuotta aikaisemmin.”
Hasselblattin pariskunta sai vielä kerran palata asemalaiturille, jossa mieskvartetti esitti tällä kertaa ”Isänmaalle”-laulun. Hasselblatt ylisti kiitospuheessaan vaimoaan: ”Ilman häntä olisin varmasti menehtynyt tuolla kaukana. Luontoni on sellainen, etten olisi kestänyt sitä yksin, mutta hänen tuellaan ja uhrautumisellaan selviydyin.”
Vuodet 1917–1918 jatkoivat hyvin tapahtumarikasta kulkuaan itsenäisyysjulistuksen ja sitä seuranneen sisällissodan merkeissä.
Edvin Sundquist palasi Vasabladetiin helmikuussa 1918. On huomionarvoista todeta, että hän päätyi uudelleen lääninvankilaan, tosin vasta paljon myöhemmin v. 1941.
Syynä oli, että hänen toimittajakollegansa Alvar Ohls oli salanimellä huomioinut Hitlerin 50-vuotispäivän 20.4.1939 vähemmän imartelevin sanankääntein. Ohls esimerkiksi kirjoitti, että valtakunnankansleri oli kerran elänyt rappiolla köyhäintuvassa ja vaeltanut häväistyneenä kerjäläisten parissa. Nyt hän oli Saksan koskematon hallitsija, mutta Alvar Ohls muistutti Solonin sanojen totuudenmukaisuudesta: ennen kuolemaansa ei ketään pidä ylistää onnelliseksi.
Saksan edustusto ärähti Vasabladetin ”halpamaisesta käytöksestä”. Oikeusministeriöltä saapui Vaasan kaupunginviskaalille kirje, jossa kehotettiin asettamaan päätoimittaja syytteeseen siitä, että hän oli vakavasti loukannut valtakunnankansleri Adolf Hitleriä. Raastuvanoikeus vapautti Edvin Sundquistin, mutta korkein oikeus vahvisti maaliskuussa 1941 hovioikeuden tuomion painovapauden väärinkäytöstä.
Sundquist tuomittiin kymmenen kuukauden vankeuteen.
Vasabladet oli Saksan hallituksen valvovan silmän alla, minkä todistaa se, että itse Hitler mainitsi kerran lehden varoittavana esimerkkinä. Tapahtumasta kertoo Sven Hedin, tunnettu ruotsalainen tutkimusmatkailija, joka kuului Hitlerin ihailijajoukkoon ja tapasi hänet Berliinissä 4.3.1940.
Hedin yritti taivutella diktaattoria puuttumaan meneillään olevaan talvisotaan Suomen puolesta. Tarinan mukaan Hitler otti silloin taskustaan paperilappusen ja luki Hedinille, mitä Vasabladet oli kirjoittanut. Hitler kommentoi kirjoitusta seuraavasti: ”Herra tohtori varmasti ymmärtää, etten voi kokea mitään suurta kaipuuta sekaantua Suomen asioihin, kun minua kohdellaan siellä tällä tavoin.”
Sundquistin tuomion poliittisesta motiivista ei ole epäilystäkään. Kun hän ilmoittautui lääninvankilaan kärsimään rangaistuksensa, vankitoverit saivat todistaa jotain ennennäkemätöntä: vanginvartija kantoi Edvinin laukun selliin. Selleistä kantautui kunnioittavaa muminaa, kun muut vangit kuulivat Edvinin vankeustuomion syyn ja sen, että hän oli edellisellä vankilareissullaan onnistunut pakenemaan.
30 ansioitunutta kansalaista, heidän joukossaan iänikuiset kilpatoverit Jaakko Ikola (Vaasa-lehden toimittaja) ja Artturi Leinonen (Ilkka-lehden toimittaja), toimitti presidentti Risto Rytille armahdusanomuksen v. 1941. Hakemus hylättiin, mutta Edvin Sundquist vapautettiin kymmenen vankeusviikon jälkeen yleisellä armahduksella, joka liittyi jatkosodan alkamiseen.
Tärkein lähde, jossa kuvaillaan pakoa Vaasan lääninvankilasta, on Herbert Mannsin v. 1925 suomeksi ja ruotsiksi julkaisema Pako: Henkilökohtaisia kokemuksia jääkäriliikkeen ensiajoilta.
Herbert Manns syntyi Helsingin pitäjässä v. 1888 ja kuoli Helsingissä v. 1961. Isä Fredrik Manns oli syntynyt Saksassa tunnettuun lasinpuhaltajasukuun. Hänen perheensä muutti ensin lasitehtaaseen Sundsvalliin, sieltä myöhemmin Suomeen. Fredrik avioitui Sofia Ejmelen kanssa Himangalla v. 1879. Herbert kasvoi pääasiassa Vaasassa ja asui siellä v. 1925 asti. Fredrik-veli asui pitkään Pietarsaaressa.
Herbert avioitui merikapteenin tytär Kerstin Elisabeth Emelén kanssa v. 1921. Kerstin oli syntynyt Tankarin saarella Kokkolan edustalla. Herbertin pojantytär Marjukka Manns on toimittanut hänestä valokuvan.
