120 vuotta sitten Vexalasta lähdettiin kaikkialle maailmaan. USA, Kanada, Alaska, Etelä-Afrikka, Australia ja Uusi-Seelanti olivat suosittuja määränpäitä, 90 % Vexalan miesväestöstä lähti maailmalle. Osa palasi kotiin.
Vuonna 1888 siirtolaisuus houkutteli matkaan myös Edward Sundellin, Domarbackan lampuotilaisen Gabriel Eriksson Sundellin pojan. Edward oli syntynyt v. 1872 ja oli siis lähtiessään vain 16-vuotias. Määränpäänä oli Pidgeon Bay Uuden-Seelannin Eteläsaarella, ja lähdön innoittajana oli isoveli Erik.
Erik oli muutamaa vuotta aiemmin, 17-vuotiaana, ottanut pestin purjelaivaan ja päätynyt maailmanympäripurjehduksella juuri Pidgeon Bayyn, jossa hän oli siirtynyt työhön lammasfarmille. Omistaja, Ebeneezer Hay, oli Erikin taidot havaittuaan ehdottanut, että tämä lähtisi kotiin värväämään veljensä ja muita hyviä työntekijöitä työhön hänen farmilleen.
Niin myös tapahtui. Erik kuvaili miellyttävää maata ja sen mahdollisuuksia ja sai mukaansa Vexalasta kokonaisen aallon nuoria miehiä. Edward työskenteli Eteläsaarella kuusi vuotta. Hän kaatoi metsää laitumien tieltä, rakensi aitauksia ja oppi hoitamaan ja kerimään lampaita, mm. useilla matkoilla Australiaan. Vauhtiin päästyään hän saattoi keriä 450–500 lammasta päivässä.
Sitten uutiset Etelä-Afrikan suurista kulta- ja timanttilöydöksistä saivat hänet pauloihinsa. Niinpä hän 23-vuotiaana lähti laivalla Etelä-Afrikkaan.
Siellä hänen timpurin taitonsa toivat leivän pöytään. Edward palkattiin työnjohtajaksi useisiin kaivoksiin. Vuoden 1900-lopussa, kesken toisen buurisodan melskeitä, saapui laiva mukanaan uusia siirtolaisia, heidän joukossaan sisarukset Alexander ja Hilda Sofia Hermanson Kokkolan Kvikantista. Sitten Edward ja Hilda Sofia sattuivat tapaamaan. He avioituivat v. 1905 Svenska missionskyrkan -kirkossa Johannesburgissa.
Elvira-tytär syntyi 22.3.1906, Hugo-poika tammikuussa 1909.
Sundellin perhe menestyi Etelä-Afrikassa ilmeisen hyvin, vaikkakin huomiota herättänyt timantinetsintä epäonnistui. Edward ryhtyi Alexander-langon ja toisen lankonsa, Viktor Backlundin, kanssa kaivamaan kanavaa kuivattaakseen järven Barkley Westissä. He olettivat löytävänsä järven pohjasta timantteja.
Kaikki sujui suunnitellusti, kunnes eräs työläinen avasi jostain syystä padon liian aikaisin. Järvivesi ryöpsähti matkoihinsa mutta järvi ei tyhjentynyt kokonaan. Kaikki työ oli mennyt hukkaan.
Vuonna 1912 Edwardin ollessa 40-vuotias ja Elvira-tyttären 6-vuotias perhe päätti palata Suomeen. He asettuivat Lauttasaareen, joka oli tuolloin saari Espoossa. Sinne pääsi vain veneellä tai talvisin jään yli hevosella ja reellä. Perhe rakensi sinne ison kaksikerroksisen talon.
Elvira aloitti koulunkäynnin Helsingissä yhtenä opettajanaan Fanny Tawaststjerna, joka tunnettiin kirjallisista teoksistaan. Elvira kertoi myöhemmin kaipauksella souturetkistä Lauttasaaren edustalla ja vierailuista Vexalaan, jossa hänellä oli hauskaa Runtasin serkkujen kanssa.
Mutta Edward ei viihtynyt pohjoisessa ilmastossa. Poliittinen levottomuus ja maailmansota alkoivat samaan aikaan näkyä Suomessa yhä selvemmin. Sundellin perhe myi Lauttasaaren talonsa pian Venäjän helmikuun vallankumouksen jälkeen v. 1917 muuttaakseen Uuteen-Seelantiin.
Ennen matkaanlähtöä Edward oleili perheensä kanssa Vexalassa. Kun saatiin kuulla, että Ruotsin vastainen raja suljettaisiin pian, perheelle tuli kiire lähteä Kovjoelle ja sieltä junalla pohjoiseen. He onnistuivat pääsemään Ruotsiin vain muutamaa tuntia ennen kuin raja suljettiin Torniossa. Perhe teki useiden kuukausien uhkarohkean matkan eri laivoilla länsireittiä Oslon, New Yorkin, San Franciscon, Havaijin ja Fidžin kautta Uuteen-Seelantiin.
He eivät olleet pienen matkakassan lisäksi saaneet mukaan säästöjään Suomesta. Kun he vasta paljon myöhemmin saivat rahansa, niiden arvo oli vain kahdeksasosa alkuperäisestä, joten uudessa kotimaassa ei auttanut muu kuin purra hampaat yhteen ja aloittaa alusta.
Edward oli muuton aikaan 45-vuotias ja Edvira täytti 12. Perhe asettui Pohjoissaaren itärannikolla Napieriin, jossa vanhemmat alkoivat heti työt elantonsa eteen ja lapset laitettiin kouluun. Sitten perhe osti 3000 tynnyrinalaa metsämaata Toatoan läheltä noin 100 km pohjoiseen päin.
Siitä tuli Sundellin perheen uusi kotiseutu, vaikeakulkuinen ympäristö jyrkkine vuorineen ja syvine rotkoineen, jossa joutui itse rakentamaan tarvittavat sillat. Alkoi uuttera elämä, Edward teki jatkuvasti työtä farmilla ja Hilda kävi työssä kaupungissa, jotta perheellä olisi varaa antaa Elviran ja Hugon jatkaa koulunkäyntiä. He kävivät kaksi vuotta secondary schoolia (oppikoulua), Hugo oli luokkansa priimus, Elvira ”ihan tavallinen”, omien sanojensa mukaan.
Hugo alkoi koulun jälkeen työskennellä farmilla. Elvira oli kolme vuotta työssä toimistossa, sitten farmista tuli hänenkin työpaikkansa. Yhtenä tehtävänä oli ampua villisikoja, jotka ahdistelivat lampaita.
Aiemmin mainittu Alexander Hermanson saapui perheineen Uuteen-Seelantiin v. 1922. Perheet ostivat yhdessä 1800 tynnyrinalaa maata, jonne he perustivat maatilayhtiön nimeltään Vexala Farm. Perheet työskentelivät siellä uutterasti monta vuotta.
Hugo matkusti lähetyssaarnaajaksi Intiaan 1930-luvun lopussa. Hän kuoli siellä traagisesti autonsa bensatankin räjähdykseen.
