Tämän ensimmäisen suuren Grönlantiin muuton aikana Gudrid oli 6-vuotias. Hän oli todennäköisesti mukana isänsä Torbjörnin hyvästellessä Erik Punaista, kun enemmistö aluksista lähti matkaan Breiðafjörðurilta (su. leveältä vuonolta) läheltä heidän kotiaan.
Gudrid varttui ja häntä kuvattiin ”naisista kauneimpana”, joka oli ”etevä kaikissa toimissa” ja herätti miesten huomion.
Yksi heistä oli Einar, joka oli Torgerin poika. Torger oli varakas mutta entinen orja. Einar oli komea mies, hyvätapainen ja piti koreista vaatteista. Hän purjehti maitten väliä ja vietti joka toisen talven Islannissa ja joka toisen Norjassa.
Einar tuli syksyllä 998 Kotkankalliolle, ja Orm pyytää häntä jäämään joksikin aikaa harjoittamaan kauppaa. Kun kauppatavaroita purettiin, 18-vuotias Gudrid kulki siitä ohi. Einar kysyi Ormilta, kuka nainen oli.
”Se on Gudrid, kasvattityttäreni, Lähdetörmän Torbjörnin tytär.”
”Hän on varmasti hyvä naimiskauppa, vai onko häntä joku käynyt kosimassa?”
”Kosittu häntä toki on, eikä hän ole helppo saatava. Hän on ylen valikoiva ja samoin hänen isänsä.”
Einar saa Ormin lupaamaan, että tämä ottaa naimiskaupan puheeksi Gudridin isän kanssa ja edistää sitä kaikin voimin.
Vähän myöhemmin Torbjörn piti tapansa mukaiset syyspidot. Orm esitti kosinnan, mutta Torbjörn ei ollut mielissään: ”Enpä odottanut tuollaista viestiä sinulta, että minun pitäisi naittaa tyttäreni orjanpojalle! Gudrid ei saa enää asua luonasi, kun hän tuntuu sinusta näin vähäisen kosinnan arvoiselta!” Gudrid vietti sen talven kotona isänsä luona.
Torbjörn piti keväällä jälleen pidot, mutta nyt hän ilmoitti aikovansa asettua Grönlantiin. Hänen varansa olivat alkaneet huveta ja hän halusi mieluummin hävittää tilansa kuin kadottaa kunniansa. Hän aikoi tarttua Erik Punaisen avuntarjoukseen.
Torbjörn myi maansa ja osti laivan. Kolmekymmentä miestä valmistautui matkaan hänen mukaansa, heidän joukossaan Orm ja Halldis ja tietenkin myös Gudrid.
He kohtasivat merellä kovan myrskyn ja kärsivät taudista. Orm, Halldis ja puoli miehistöä kuoli ja laskettiin mereen. Juuri ennen talven tuloa, 14. lokakuuta 999, he onnistuivat pääsemään maihin Herjolfsniemelle Grönlantiin.
Se oli Itäasutuksen kaakkoisinta seutua ja sen oli perustanut Erik Punaisen retkikunnasssa saapunut Herjolf Bårdsson. Isäntänä oli nyt Torkel, ja hän otti miehistön hoiviinsa talveksi.
Tuo vuosi oli nälkävuosi. Jotka olivat lähteneet pyyntimatkoille, olivat saaneet saalista vähän, ja jotkut eivät olleet palanneet. Monet halusivat kuulla ennustajaa, Torbjörgiä, ”pikkuvelhoa”. Hänen yhdeksän sisarta olivat kaikki olleet ennustajia mutta hän yksin oli enää elossa.
Torkel pyysi pikkuvelhon kotiinsa. Tälle varustettiin kunniaistuin ja sille asetettiin kananhöyhenillä täytetty tyyny. Erik Punaisen saagassa on tarkka kuvaus:
”Ja kun hän saapui sinä iltana, niin hänellä oli päällimmäisenä sininen viitta ja koko helma oli kirjailtu kivin. Hänellä oli kaulassa lasihelmet ja päässä musta lammasnahkainen huivi, joka oli valkoinen sisältä. Kädessä hänellä oli sauva ja siinä nuppi. Se oli messingistä tehty ja siihen oli upotettu kiviä ympäri nupin. Hän oli vyöttäytynyt nahkavyöhön, ja siitä riippui suuri pussi, ja siinä hän säilytti taikakalujaan, mitä tarvitsi tietämiseensä. Hänellä oli jalassa kengät karvaista vasikannahkaa ja niissä pitkät nauhat ja kärjissä suuret tinanapit. Hänellä oli käsissä kissannahkakäsineet, ja ne olivat valkoiset sisältä ja karvaiset.”
Kerrotaan myös, mitä ruokaa pikkuvelho sai:
”Hänelle oli tehty puuro vuohenmaidosta ja valmistettu sydämiä kaikista niistä elikoista, mitä siellä oli olemassa. Hänellä oli messinkilusikka ja veitsi hammasluusta, siinä oli kaksi kupariholkkia, ja sen terä oli murtunut.”
Pikkuvelhon tehtävä vaati jotakuta naista laulamaan Varðlokkur-laulun (”se joka houkuttelee esiin totuuden”). Mutta kukaan ei osannut laulua.
Silloin Gudrid sanoi: ”En ole taikataitoinen enkä tietäjä, mutta kasvatusäitini Halldis opetti kuitenkin minulle Islannissa sellaisen laulun, mitä hän kutsui Varðlokkuriksi.”
Torbjörg sanoi: ”Silloin olet onnekas tiedossa.”
Gudrid sanoi: ”Tämä on sellainen toimi, mihin en aio sormellanikaan koskea, sillä minä olen kristitty nainen.”
Torbjörg vastasi: ”Voisi käydä niin, että sinä olisit avuksi tälle väelle, etkä sinä olisi sen huonompi nainen sen jälkeenkään.”
Gudrid saatiin taivuteltua. Naiset kävivät piiriin istuimen ympärille ja pikkuvelho istuutui sille. Sitten Gudrid lauloi niin kauniisti, ettei kukaan ollut mielestään kuullut niin kaunista ääntä.
Pikkuvelho saattoi kertoa, että monet olennoista ”jotka halusivat aiemmin pysyä meistä erossa eivätkä tahtoneet meitä totella, ovat nyt tulleet tykö ja pitivät kuulemaansa kauniina. Nyt on minulle monet sellaiset asiat selvillä, mitkä aiemmin olivat minulta ja muilta peitossa.”
Hän selitti, ettei nälkävuosi kestäisi enää kauempaa. Gudridista pikkuvelho tiesi kertoa, että Grönlannin kunniakkain mies tulisi kosimaan tätä. Avio ei kuitenkaan kestäisi pitkään, koska Gudridin tie veisi Islantiin, jossa hänestä olisi syntyvä suuri suku.
Erik Punaisen saagan mukaan pikkuvelho oli hyvä ennustaja; ”vähän siitä jäi käymättä toteen, mitä hän sanoi”.
Pikkuvelhon poistuttua lähdettiin hakemaan Torbjörniä. Hän ei ollut halunnut olla kotona, kun tällaista pakanuutta harjoitettiin.
Kesän lähestyessä Torbjörn varusti laivansa ja purjehti väkensä kanssa Brattalidiin. Erik otti ystävänsä avosylin vastaan ja antoi tälle maata Stokkanesistä, Erikinvuonon vastarannalta, jonne Torbjörn rakensi komean talon.
Kuten saagasta käy ilmi, kristinusko ja pakanuus olivat tuolloin kilpasilla. Se hajotti myös Erik Punaisen perheen. Siitä saatiin esimerkki, kun Erikin vanhin poika Leif palasi kesällä 1000 Brattalidiin toimittuaan talven hirdmiehenä Norjan kuninkaalle Olav Tryggvinpojalle.
Olav menestyi viikinkinä ja oli v. 995 ottanut kasteen Englannissa. Samana vuonna hän oli yksityisarmeijan avulla surmannut tuolloisen Norjan vasallikuninkaan Haakon Jaarlin ja valituttanut itsensä kuninkaaksi. Olavin kehoituksesta Grönlantiin lähti Leif Erikinpojan mukana pappi, jonka tehtävänä oli kastaa siellä olevat pakanat.
Leif julisti Brattalidissä kristinuskoa ja selitti, että uudesta uskosta seurasi paljon kunniaa ja autuutta.
Erik sanoi olevansa liian vanha vaihtamaan uskoa, mutta Tjodhild oli sitäkin kiinnostuneempi. Tjodhild rakennutti Brattalidiin kirkon, jossa hän ja muut kristinuskon omaksuneet saattoivat rukoilla. Sanotaan, ettei Tjodhild kristittynä halunnut enää maata pakanamiehensä kanssa, ”mikä suututti miestä kovasti”.
