Gudrid kaukomatkaaja


Parhaiten on säilynyt pohjoismaisen Valsön kirkon raunio, joka häämöttää taustalla. Häät v. 1408 ovat viimeisin täältä kirjattu tapahtuma.
Kuva: Svenolof Karlsson

 

Brattalidissä tapahtui paljon näinä vuosina eikä aikajärjestys ole ihan varma. Erik Punaisen neljällä lapsella oli kaikilla osansa tapahtumissa. Lapset olivat Leif, Torvald, Torsten ja Frejdis, joka oli jalkavaimosta syntynyt tytär. Frejdis asui Torvard-miehensä kanssa Gardarin tilalla vajaan kahden tunnin matkan päässä Erikinvuonolta.

Erikin löytö, Vinland tai Viinimaa, oli suurtapahtuma. Senkin alkulähteenä oli kurssista eksynyt merenkävijä, Bjarne Herjolfsinpoika, joka v. 986 palatessaan Norjanmatkalta Islantiin sai hämmästyksekseen kuulla isänsä purjehtineen Erik Punaisen mukana Grönlantiin.

Bjarne lähti isänsä perään mutta ajautui kurssilta pitkälle länteen ja näki tuolloin metsäistä ja vuorista maata kolme eri kertaa. Miehistö halusi mennä maihin, mutta Bjarne päätti joka kerran jatkaa mahdollisimman nopeasti matkaa löytääkseen isänsä. Hän saapui viimein Grönlantiin, jossa Herjolf oli tuolloin asettumassa Herjolfsniemelle.

Bjarne sai kovasti moitteita uteliaisuuden puutteestaan. Brattalidissä puhuttiin usein asiasta, ja lopulta Leif lähti Herjolfsniemelle ja osti Bjarnen aluksen. Leif purjehti 35-miehisen aluksensa ensin ylös Grönlannin rannikkoa ja sitten etelään. He saapuivat vuorojälkeen kolmeen maahan, jotka he nimesivät niiden luonteen mukaan: Paasimaa, Metsämaa ja Vinland/ Viinimaa, joka sai vielä lisänimekseen ”hyvä”.

Grönlantilaisten saaga kertoo, että Leif jäi sinne miehineen talven yli ja rakensi ”Leifinmajat”. Ilmasto oli niin leuto, että karja saattoi käyskennellä ulkona talvellakin, ja kalaa ja riistaa oli yllin kyllin. Ryhmä tutki seutua joka päivä, mutta vain sen verran, että ehtivät illaksi kotiin.

Eräänä päivänä yksi seurueen miehistä, Tyrkir, katosi. Häntä kutsuttiin ”etelänmieheksi”, mistä voidaan arvella hänen tulleen Etelä- tai Keski-Euroopasta. Tyrkir oli Leifin uskollisia palvelijoita ja Leif kutsui häntä ”kasvatti-isäksi”. Leif otti mukaansa 12 miestä etsimään Tyrkiriä ja löysikin hänet pian. Tyrkir puhui tuolloin sekavasti omaa kieltään, jota he eivät ymmärtäneet. Hetken kuluttua Tyrkir alkoi puhua heille tuttua kieltä ja kertoi löytäneensä viinirypäleitä.

”Voiko se olla totta, kasvatti-isä?”

”Kyllä se on totta, sillä siellä, missä synnyin, ei puuttunut viiniköynnöksiä tai viinirypäleitä.”

Ruotsalainen arkeologi Mats G. Larsson pitää Vinlandia nykypäivän Nova Scotiana, Kanadan rannikon eteläisimpänä niemimaana. Siellä kasvaa runsain määrin luonnonvaraista törmäviiniä, Vitis riparia.

 


Näkymä Gardariin, nykyiseen Igalikuun, Grönlannin piispojen asuinpaikkaan vuoteen 1378 asti. Raunioista on löytynyt yhden piispan luuranko, haudattuna piispansauvan ja -sormuksen kanssa. Tiedämme Grönlannin ensimmäisestä piispasta Erik Gnupssonista sen, että hän lähti Vinlandiin v. 1121 eikä koskaan palannut.
Kuva: Svenolof Karlsson

 

Kun Leif oli näine uutisine palannut jälleen kotiin Brattalidiin, läntinen maa nousi entistäkin kuumemmaksi puheenaiheeksi. Lähteet antavat eri tietoja, mitkä olivat seuraavia retkikuntia, mutta Grönlantilaisten saagan mukaan Torvald lainasi ensin Leif-veljensä laivan ja lähti kohti Vinlandia 30 miehen kanssa.

Kun he kotimatkalla nousivat maihin kauniille niemelle, he näkivät skaelingejä (intiaaneja) ja tappoivat kaikki yhtä lukuunottamatta, joka pääsi pakoon. Sitten heitä ammuttiin nuolilla ja Torvald haavoittui kuolettavasti. Hänet haudattiin niemelle, jolle annettiin nimeksi Ristiniemi.

Gudrid sai Torvaldin retkikunnan poissa ollessa uuden kosijan. Hän oli Torsten, Erikin nuorin poika, ja tällä kertaa vastaanotto oli suopea. Häät vietettiin Brattalidissä, ja siellä oli paljon väkeä.

Torstenilla oli talonsa, Sandnäs, Länsiasutuksella Lysevuonolla. Puolet tilasta omisti toinen pariskunta, miehen nimi oli myös Torsten ja vaimon Sigrid. Tästä tuli siis nyt Gudridin koti.

Seuraava retkikunta Vinlandiin lähti pian Torvaldin retkikunnan palattua ja kerrottua tämän kuolemasta. Torsten ilmoitti, että hän halusi hakea veljensä ruumiin kotiin. Leifin laiva varustettiin jälleen, ja Torsten lähti purjehtimaan mukanaan koko miehistö ja nuorikkonsa.

Retki epäonnistui. Laiva ajalehti koko kesän eikä kukaan tiennyt, missä he olivat. He onnistuivat kuitenkin palaamaan Grönlantiin juuri ennen talvea.

Hän näki näyssä koko kuolleiden joukon oven edessä, ja niiden joukossa itsensä ja Torstenin

 

Talven lähes mentyä Torstenin ja Gudridin taloon saapui kulkutauti. Ensimmäisenä sairastui ja kuoli Gardar, tilan työnjohtaja eikä mitenkään pidetty mies. Sitten väkeä kuoli yksi toisensa jälkeen. Myös Torsten Erikinpoika ja Sigrid, toisen Torstenin vaimo, sairastuivat. Sigrid halusi eräänä iltana mennä ulkohuoneeseen ja Gudrid saattoi häntä, mutta sitten Sigrid sai näyn, jossa kaikki kuolleet makasivat oven edessä ja heidän joukossaan Sigrid itse ja Torsten. Hän oli näkevinään Torstenin ruoska kädessä kuin aikeissa lyödä joukkoa.

Ennen kuin aamu tuli, Sigrid oli kuollut ja illalla kuoli Torsten Erikinpoika.

Erik Punaisen saagan mukaan Torsten, Sigridin leski, tarjoutui valvomaan Gudridin aviomiehen ruumiin luona. Mutta hetken kuluttua kuollut nousi istumaan ja sanoi tahtovansa, että Gudrid kutsuttaisiin paikalle. Torsten esitti tuolloin tämän viestin Gudridille:

”Ei se ole mikään tapa, niin kuin täällä on ollut Grönlannissa, sitten kun usko tänne tuli, että on laskettu ihmiset vihkimättömään multaan vähin messuin. Minä haluan, että minut viedään kirkkoon ja kaikki ne muut, jotka täällä ovat kuolleet. Mutta tahdon, että Gardar poltetaan heti roviolla, sillä hän on aiheuttanut kaikki ne kummittelut, mitä täällä on tänä talvena ollut.”

Kaikki ruumiit vietiin tämän jälkeen Erikinvuonolle, ja siellä pappi piti heille messun.

Vähän myöhemmin kuoli myös Gudridin isä Torbjörn. Gudrid peri nyt kaikki rahat isänsä ja Torsten-miehensä jälkeen. Hän jäi toistaiseksi Brattalidiin ja Erik huolehti hänestä hyvin.

 


”Kyllä se on totta, sillä siellä, missä synnyin, ei puuttunut viiniköynnöksiä tai viinirypäleitä”
Kuva: Terese Bast