Matkapuhelinta on pidetty liikenteessä suurena vaaratekijänä, mutta sitä voi käyttää myös liikenneturvallisuuden parantamiseen. Maria Timo-Huhtala koordinoi toimistossaan Vetelin keskustassa Porokello-hanketta, jonka tarkoituksena on puolittaa Suomen tiestön poro-onnettomuudet vuoteen 2020 mennessä.
”Porokolareiden väheneminen näkyy jo tilastoissa. Teimme tutkimuksen, jossa 63 % Lapin ammattiautoilijoista vastasi välttäneensä yhden tai useamman porokolarin Porokello-mobiilisovelluksen ansiosta”, hän kertoo.
Hänen Luovasti-yrityksensä tarjoaa markkinointipalveluja ja projektinjohtoa, ja suurin osa asiakaspiiristä on muualta kuin Vetelistä. Hän toi työt mukanaan, mm. Porokellon projektinjohtamisen, muuttaessaan hiljattain perheensä kanssa Veteliin.
Seitsemäntoista maailmalla, mm. Ranskassa, Australiassa, Helsingissä, Tampereella, Lappeenrannassa ja viimeksi Rovaniemellä vietetyn vuoden jälkeen hän on palannut kotiseudulle.
”Tänne on ollut helppo asettua. Olen vuosien saatossa pitänyt yhteyttä Veteliin ja tunnen monet jo entuudestaan. Lapsetkin ovat solahtaneet helposti uusiin rutiineihinsa”, Maria Timo-Huhtala sanoo.