Kreeta Haapa-salo, veteliläinen torpparin vaimo, pani suunnitelmansa täytäntöön tammikuisena aamuna vuonna 1853; hän lähti matkaan kohti Helsinkiä tavatakseen Topeliuksen. Mukana reessä hänellä oli kaksi lapsista, hiukan muonaa ja kantele.
Kreeta oli 39-vuotias ja juuri lopettanut kuopuksensa, Kallen, imetyksen. Kalle oli katraan kahdeksas lapsi. Äidin mukaan lähtivät Joonas, 11, ja Matti, 8. Matkaan voitiin lähteä, koska Kreetan vanha Liisa-äiti, 78, oli leskenä muuttanut perheen luo ja huolehti kotiin jäävistä lapsista.
Kreetalla ei luultavasti ollut ajomiestä, vaan hän otti itse ohjat käsiinsä. Seurue saapui Jyväskylään Perhon ja Lintulahden kautta ja kulki kanteleen kanssa talolta talolle esittäen vanhoja kansanlauluja matkarahan keräämiseksi.
Seuraavana vuorossa olivat Tampere ja Hämeenlinna, jossa Kreeta lupasi kahdelle vanhalle neidille toimittavansa kirjan rouva Forsströmille Helsinkiin.
Nykyaikainen pääkaupunki kauhistutti Kreetaa. Hän kysyi kadulla vastaantulleelta herralta Forsströmien osoitetta. Mies osoittautui lääketieteen tohtori Immaniel Ilmoniksi, joka osasi neuvoa tien. Pian rouva Forsström sai Katajanokalla kirjansa ja tarjosi vastapalveluna majapaikan Kreetalle ja lapsille.
Seuraavaksi Kreeta aikoi tavata Zacharias Topeliuksen, kuuluisan kirjailijan ja Helsingfors Tidningar -lehden toimittajan. Kreetalla oli tapaamiseen erityinen pääsylippu, suosituskirje, jonka hän oli kaksi vuotta aiemmin saanut Kokkolassa.
Kuka Kreeta oli?
Kreeta Jaakontytär syntyi Kaustisen Järvelässä luultavasti 13. marraskuuta 1813 (tiedot vaihtelevat). Kreeta oli 9-lapsisen sisaruskatraan toiseksi nuorin (kaksi eri isää). Hänen vanhempiensa sukunimet olivat Varila ja Björn, nimittäin Jaakko Matinpoika Varila ja Elisabet (Liisa) Eliaantytär Björn Oosinharjun tilalta lähellä Järvelää.
Kanteleesta tuli Kreetan soitin, kun naapuri, ‟vanhan talon Juho”, alkoi opettaa häntä Järvelässä. Kreeta sai veljeltään lahjaksi ensimmäisen, leppäpuisen kanteleensa. Vuosien mittaan hän osti uusia kanteleita, joita hän soitti jokaisena vapaana hetkenään.
Kreetasta kasvoi kaunis ja ylpeäluonteinen nainen. Hän kertoi vanhoilla päivillään, että hän oli aina ensimmäisenä paikalla, jos jossain oli tarjolla huvia ja tanssia. Hän oli tarkka siististä pukeutumisesta, näppärä sormistaan ja sanavalmis.
Kreeta oli ‟kruunupäinen” 23-vuotias nuori nainen avioituessaan juhannuksena 1837 Joonas Tanelinpoika Virkkalan, talollisen pojan, kanssa Järvelän tilalla. Kyseessä oli kaksoishäät, sillä Kreetan 17-vuotias sisarentytär, Priita Liisa Henrikintytär Järvelä, avioitui samalla itsellismies Joonas Jeremiaanpoika Huntusen kanssa.
Kreetan sulhaslistan ykköspaikalla oli itse asiassa toinen talollisen poika. Kun tämä meni vanhempiensa kehotuksesta rikkaisiin naimisiin, Kreeta antoi ystävättärensä valita hänelle toisen kahdesta kosijasta. Ystävätär valitsi Kreetalle Joonaksen, joka vaikutti aidosti välittävän Kreetasta vaikkakin käytti liiaksi alkoholia.
Kuten edellä todettiin, Kreetalle syntyi lapsia tiuhaan tahtiin. Perhe-elämää väritti jatkuva muuttaminen, sillä perhe yritti nousta torppareista talollisiksi ostamalla ja myymällä pieniä viljelypalstoja.
Kreeta piti kanteleensoiton mukanaan, ja huolten lisääntyessä hän ryhtyi myös laulamaan. Perhe muutti Vetelin pappilan Haaga-nimiseen torppaan v. 1848. Vetelin kappalainen, B.H.R. Aspelin (sittemmin Maalahden kirkkoherra) huomasi pian Kreetan lahjakkuuden.
Kreeta sai jo nuorena ajatuksen kiertävän muusikon elämästä räätäliltä, joka sanoi hänelle: ”Jos minulla olisi tuollainen lauluääni ja osaisin soittaa kanteletta, lähtisin maailmalle ja soittaisin ihmisille.” Varmasti esikuvana oli myös Matts Pensar, kaarlelalainen kiertelevä pelimanni, joka tunnettiin pitkin maata.
Kreeta matkasi naapurirouvan kannustamana Kokkolaan v. 1849. Naapuri myös lainasi rahat uutta kanteletta varten. Kreeta otti tällekin matkalleen mukaan kaksi lastaan. Matka sujui hyvin, ja kohta vuorossa oli Pietarsaari (siellä Kreetan kerrotaan juoneen lähdevettä terveytensä vuoksi, hyvin tuloksin). Seuraavana vuorossa oli Uusikaarlepyy.
Kreetan kannalta oli merkittävää, että hän usein kohtasi avuliaita ihmisiä. Näihin kuului Adam Langenskiöld, 30-vuotias kapteeni, joka oli muuttanut Kokkolaan työhön Luotsiasemalle v. 1850. Adam kehotti Kreetaa kokeilemaan onneaan Helsingissä, antoi hänelle käyttäytymisvinkkejä ja kirjoitti suosituskirjeen, joka tulisi viedä pääkaupungissa Frenckellin kirjapainoon.
Se oli siis kirje joka avasi tien Zacharias Topeliuksen puheille. Topelius otti uteliaana Kreetan vastaan, ja hän kirjoitti Kreetasta lehdessään 29. tammikuuta 1853 mm. näin:
Muutamia päiwiä sitte tuli tänne köyhä perhe kotiseutunsa waateparressa; wähäinen reki, jota laiha hewoinen weti, etsi suojaa ja löysi sen wiimeinki yksinäiseltä autteliaisuudelta. Tämä perhe oli matkustanut yli 60 peninkulmaa – laulamaan. Äitin nimi tässä perheessä on Reeta Jaakontytär, torpparin vaimo kotoisin Haapasalosta Kokkolan pitäjäästä. Hänellä on kahdeksan lasta, joista kaksi vanhinta on matkalla hänen mukanansa. Hänen nimensä ei ole tuntematon maan pohjoisissa osissa, waikka tiettävästi sitä ei ole aiemmin painettu. Hän on 39 wuoden wanha. Koko perhekunnalla ei ole muuta kuin pienoinen hiekkapeltoinen Ruununtila asuttawana. Eine on heillä aina ollut wähässä, mutta menneen kesän katowuosi pakoitti äitin lähtemään laululla hankkimaan elatusta lapsillensa. Mutta kennenkään armeliaisuutta hän kuitenkaan ei tarwitse etsiä. Jokainen, jonka sydän rakastaa Suomen kansan runoilua ja sen liikuttawaa suloisuutta, kuuntelee mielellänsä hänen kaunista lauluansa, joka suuren waiwan ja huolen alla on pohjon sydänmaissa syntynyt.
Me kysyimme, keltä hän on oppinut kauniit laulunsa; hän wastasi: ‟surulta”. Ei mikään wastaus olisi woinut olla enemmän tosi […] Hän soittaa ja laulaa suuren määrän sekä omia että muiden lauluja puhtaasti kuin kello, hywin kauniilla ja taipuisalla, waikka, kuten woi helposti ymmärtää, kouluttamattomalla äänellä (sopraano). Hänen esityksensä on aitoa, täysin korutonta ja hywin ilmeikästä. Siitä wastaa koko hänen persoonallisuutensa. Häntä ilahduttaa, kun hän saa asettaa kanteleensa pianon resonanssille, sillä silloin säwelet tulewat woimakkaammiksi.
Tämän artikkelin jälkeen Helsingin ovet avautuivat Kreetalle, ja hän pääsi esiintymään sekä suuriin että pieniin salonkeihin. Muutkin lehdet ylistivät Kreetaa ja lisäsivät hänen suosiotaan. Kreeta keräsi huomattavan summan, 400 hopearuplaa, vietettyään Helsingissä viisi viikkoa, mutta sitten hän suuntasi rekensä pohjoista kohti – hänellä ja lapsilla oli jo kova koti-ikävä.
Helsingin-matkaa seurasivat useat muutkin matkat, jotka tekivät Kreeta Haapasalosta (Topeliuksen käytännössä päättämä sukunimi) kansanmusiikin ja musiikilla elannon ansaitsemisen uranuurtajan.
Kreetalla oli aina mukanaan perheenjäseniä, joskus jopa Joonas-puoliso. Sittemmin seurueeseen kuului viisi kanteletta soittavaa laulajatarta; Kreeta, hänen (puoli)siskonsa tytär Priita Liisa, Kreetan oma tytär Kreeta Sofia sekä Priita Liisan tyttäret Sanna-Liisa ja Anna Kreeta. Seurue kiersi ympäri Suomea vaihtelevin kokoonpanoin.
Kreeta oli taitava verkostoituja ja ymmärsi suhdetoimintaa. Hän esiintyi vuosien mittaan lukuisille aikansa kulttuurinimille, soittaen mm. Runebergien luona Porvoossa, Suomen kenraalikuvernöörille Pietarissa sekä Dramaten-teatterissa ja Södra Teatern -teatterissa Tukholmassa.
Hän sai Tukholmassakin suojelijan, Gustaf Adolf Montgomeryn, joka puhutteli häntä suomeksi Dramaten-teatterin yleisön joukosta. Kemissä syntynyt Montgomery oli vastikään jäänyt eläkkeelle Västerbottenin maaherran virasta ja ryhtynyt Finska Gillet -suomalaisseuran puheenjohtajaksi Tukholmassa.
Kreetan viimeinen suuri esiintyminen oli Jyväskylän laulujuhlilla v. 1887. Ote Vasabladet-lehdestä:
Kun vanha kanteleensoittajatar kirkkain, vaikkakin vapisevin, äänin sekä syvät, kauniit silmät kyyneleitä täynnä lauloi vähin, koruttomin ja itse runoilluin sanoin elämänsä tarinan, eivät kuulijat voineet pidätellä kyyneleitään, ja useat nenäliinat nousivat huomaamatta silmäkulmiin. Myöhemmin nuoret laulajattaret lauloivat hänen kehotuksestaan omia laulujaan, ja vanha laulajatar kuunteli riemukkaalla ihmetyksellä heidän säveleitään, kuin rakastava äiti katsoen lastensa ensiaskelia.
Kreeta Haapasalo kuoli Jyväskylässä v. 1893. Hänestä on pystytetty patsas mm Kaustisella.
Päälähteenä on ollut elämäkerta Kreeta Haapasalo – Ikoni ja ihminen (toim. Ilkka Kolehmainen ja Vesa Tapio Valo), Kaustisen Kansanmusiikki-instituutti, 1990.
Muutamia esimerkkejä Kreeta Haapasalon sukulaisista:
- Marjatta Pulkkinen, kirjailija ja historiantutkija, jonka isänisän isänisä oli Kreetan pikkuserkku.
- Matti Vilo, entinen opettaja, jonka äidinisän isänisä oli Kreetan pikkuserkku.
- Marlén Timonen, kunnallispoliitikko, jonka äidinäidin äidinisän isä oli Kreetan pikkuserkku.
- Boris Haga, tekstiilialan liikemies, jonka äidinäidin äidinäiti oli Kreetan pikkuserkku.
- Jan-Erik Nygren, opettaja ja kulttuurihenkilö, jonka isänisä on Kreetan serkku 4. polvessa.
- Tora Barkar, opettaja ja kotiseutututkija, jonka isänäidin isä oli Kreetan serkku 4. polvessa.
- Marja-Leena Finnäs, eläköitynyt metsäteknikko, jonka äidinisän äidinisän äiti oli Kreetan serkku 4. polvessa.
- Eva Hög, hiihtokuningatar, jonka isänisän isä oli Kreetan serkku 5. polvessa.
- Mikko Viitasalo, Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen entinen johtaja, jonka äidinäidin isä oli Kreetan serkku 5. polvessa.
- Pehr Löv, lääkäri ja entinen kansanedustaja, jonka isänisän äidinäiti oli Kreetan serkku 5. polvessa.
