Mutta edessä oli vielä monia taisteluita, joista yksi koski sitä, ettei Docomon emoyhtiö NTT halunnut hyväksyä GSM:ää osaksi japanilaista ydinverkkoa. Ericsson ja Nokia odottivat koko kevään 1997, että japanilaiset tekisivät päätöksen, mutta tarjoukset vaihtelivat päivästä toiseen.
Helsingin Sanomissa kuvattiin seuraavasti, kuinka Ericsson ja Nokia löysivät toisensa:
” Melamies oli neljännesvuosisadan ajan pitänyt Ericssonia pahimpana kilpailijanaan, ja nyt hän istui neuvottelemassa heidän kanssaan yhteisestä strategiasta. Onneksi Nokian puolelta neuvotteluihin osallistuivat myös Heikki Ahava ja Yrjö Neuvo; toisin kuin Melamies, molemmat olivat tottuneet olemaan vuorovaikutuksessa kilpailijoiden kanssa.
—
Toukokuussa 1997 Ericsson ja Nokia kutsuivat NTT-Docomon kolmipuoliseen neuvotteluun Kistaan [Tukholmaan, jossa oli Ericssonin pääkonttori]. Kilpailijat istuivat samassa pöydässä suuren yhteisen asiakkaan kanssa. Lauri Melamies ei voinut olla hymyilemättä itsekseen, kun Ericssonia edustava Torbjörn Nilsson alkoi puhua. Hänen hiuksensa sojottivat pystyssä ja posket paloivat, ’aivan kuin jollain Nokian edustajalla’.
Hän huomasi, että tunnelma oli nyt aivan erilainen kuin ensimmäisillä tapaamisilla Ericssonin ja Nokian välillä, jolloin he olivat pälyilleet toisiaan silmäkulmastaan. Nyt puhuttiin avoimesti ja suoraan. Myös japanilaiset olivat epätavallisen puheliaita. Tauolla osallistujat jakautuivat luonnollisesti kahteen ryhmään: japanilaiset yhteen ja ruotsalaiset ja suomalaiset toiseen. Ja he puhuivat ruotsia! Melamies ei voinut uskoa korviaan. Oliko teknologialiitosta tullut myös kieliyhdistys?”
(Anssi Miettinen ja Tuomo Pietiläinen)
Ericssonin Gunnar Sandegren, joka osallistui Kistassa pidettyyn kokoukseen, kertoo, ettei Docomo vielä täysin uskaltanut luottaa siihen, että Nokia oli valinnut WCDMA:n.
”Tapasin etukäteen Jan Uddenfeldtin ja laadimme taktiikan. Jan valmisteli minua siihen, että japanilaiset esittäisivät tarkastuskysymyksiä. ’Silloin et saa vastata, Gunnar, vaan annat Nokian vastata!’ Kokouksessa kävi juuri niin kuin Jan oli sanonut. Japanilaiset esittivät kysymyksen, jonka vastaus paljastaisi, minkä tekniikan Nokia oli valinnut. Mutta Nokian puolelta ei haluttu vielä puhua. Jan potkaisi lopulta Yrjöä [Neuvo] sääreen pöydän alla. Silloin asia viimeinkin vahvistui: Nokia teki saman valinnan kuin me.”
Ericssonin ja Nokian suurin taistelu kohdistui muita alan kilpailijoita vastaan. Aluksi he yrittivät saada saksalaiskilpailija Siemensin mukaan liittoonsa, mutta heinäkuussa 1997 käydyn neuvottelun jälkeen kävi selväksi, että Siemensin johto oli valinnut vihamielisen asenteen.
Tämä paljastui maailmalle syyskuussa, kun Siemens esitteli GSM-yhdistyksen kokouksessa Kyproksella kilpailevan 3G-ehdotuksen nimeltä TDMA-CDMA yhdessä kaikkien muiden suurten valmistajien (Motorola, Alcatel, Nortel, Lucent) kanssa.
Ericssonin ja Nokian yhteistyötä testattiin nyt yhä enemmän kenttäolosuhteissa. Syksyllä 1997 ne toteuttivat pitkän yhteishyökkäyksen eurooppalaisoperaattoreita vastaan.
”Pohjoismaiset mobiilivalmistajat toimivat kuin parhaat ystävät. Jopa esitysmateriaalit olivat yhteiset. Amsterdamin suuressa kokouksessa, johon lähes kaikki eurooppalaisoperaattorit osallistuivat, he jakoivat kyniä, joissa oli Nokian logo toisella puolella ja Ericssonin toisella. Kilpailijat puhuivat ’skandimafiasta’. Myyntiosastotkin tekivät yhteistyötä”, kirjoittavat Miettinen ja Pietiläinen.
Euroopan komissio oli huolissaan tilanteesta. Sen selkeä viesti oli, että Eurooppa ei missään tapauksessa saisi pirstaloitua, koska silloin he häviäisivät Yhdysvalloille. Komission puheenjohtaja Jacques Santer, joka oli Ericssonin ja Nokian puolella, kutsui riitelevät osapuolet sovittelukokoukseen Brysseliin 31. lokakuuta, tuloksetta.
Selvää on, että presidentti Martti Ahtisaari auttoi asiaa, sillä hän esitteli Englannissa vieraillessaan Suomen 3G-näkökantoja pääministeri Tony Blairille. Taustaselvityksen oli kirjoittanut Nokian Heikki Ahava. Ahavan mukaan tuloksena oli, että Blair ilmoitti henkilökohtaisesti brittien tukevan WCDMA:ta ETSI:ssä.
Ericssonin silloinen ruotsalaistoimitusjohtaja Lars Ramqvist kertoi, että yksi suuri ongelma 3G-standardin taistelussa oli se, että Ericsson oli pärjännyt niin hyvin GSM:n kanssa.
”Sitä kilpailijat eivät halunneet hyväksyä. Tapasin 14.1.1998 brittiläisen kauppa- ja teollisuusministeri Barbara Rochen Tukholmassa. Hänet oli lähettänyt Tony Blair, ja viesti oli, että britit pitivät Ericssonia brittifirmana. Blair päätti pian tämän jälkeen brittihallituksessa tukea meidän 3G-vaihtoehtoamme.”
