”He taistelevat juovuksissa, lupaus Moskovan ryöstämiseen tekee heistä lähes voittamattomia”
28. heinäkuuta annetaan asetus, että kaikkien ulkomaalaisten, etenkin ranskalaisten, jotka ovat hiljattain saapuneet Moskovaan tai ”olosuhteillaan antavat aihetta epäilyyn”, on joko matkustettava takaisin kotimaahansa tai suostuttava siirrettäväksi Venäjän valtakunnan sisempiin kuvernementteihin.
”Ulkomaalaisten on päivä päivältä vaarallisempaa näyttäytyä kadulla; heti kun rahvas kuulee jonkun puhuvan heikkoa venäjää tai varsinkin jos puhelee jonkun toisen kanssa kieltä, jota he eivät ymmärrä, niin heti on vaarana joutua pidätetyksi ranskalaisena, viedyksi arestiin ja ehkä pahoinpidellyksi. Monet näin kiinni joutuneet ovatkin itse asiassa olleet ranskalaisia vakoilijoita, mutta useat myös syyttömiä.”
Eric Gustaf kertoo, että Moskovan saksalaisia oli käsketty merkkinä sitä, etteivät he olleet ranskalaisia, kantamaan hatussaan otsalla ristiä, mutta tästä määräyksestä luovuttiin parissa päivässä väärinkäytösten vuoksi.
Päiväkirja kertoo esimerkin, kuinka saattoi käydä, kun kaksi saksalaista seisoi kadunkulmassa juttelemassa omalla kielellään:
”Univormupukuinen venäläinen asettui saksalaisten viereen, kuunteli heitä hetken, meni sitten heidän luokseen ja sanoi käskevällä äänellä venäjäksi: ’Mitäs väkeä te olette? Mitä te täällä seisotte juonittelemassa?’ – Mitä se sinulle kuuluu? – ’No, sitä se minulle kuuluu, että olen isänmaan ystävä, enkä siedä, että puhutte kieltä, jota en ymmärrä.’ – ’Mene tiehesi tai nenäkkyytesi käy sinulle kalliiksi.’ – ’Menkää te kotiin tai minä vien teidät vahdille.’ – Vastauksena tähän toinen saksalaisista otti esiin takkinsa alla piilleen kasakkaraipan ja antoi sillä tervehdyksen venäläisen selkään. – Heti kun venäläinen oli vastaanottanut tämän kohteliaisuuden, hän astui pari askelta taakse, riisui hattunsa ja sanoi nöyrästi: ’Anteeksi, hyvät herrat. En tiennyt, että olette jalosukuisia miehiä.’ Sitten venäläinen jatkoi matkaansa ja saksalaiset keskusteluaan.”
Elokuun edetessä tunnelma käy yhä hermostuneemmaksi. Herrasväestä moni on jo matkustanut turvallisempiin oloihin etelä- ja itäprovinsseihin, ja Kremlistä ollaan siirtämässä turvaan kalleuksia.
Kun saadaan virallinen tieto, että Ranskan armeija on vallannut ja polttanut Smolenskin 17. elokuuta, noin 300 km:n päässä Moskovasta, levottomuus kasvaa entisestään. 26. elokuuta Venäjän ja Ranskan armeijat ovat vastakkain 220 km:n päässä Moskovasta.
Moskovan kenraalikuvernööri Fjodor Rastoptsin kuvaa tilannetta yleisölle suunnatuilla julisteilla. Ne on kirjoitettu ”aidolla ns. viha-venäjällä”, kuten Eric Gustaf asian ilmaisee. Tältä se voi kuulostaa:
”Tiedättekö, keitä teidän pitää varoa? No, juoppoja ja narreja. He eivät ole hiljaa vaan puhuvat, mitä sylki suuhun tuo, ja paisuttelevat asioita. He uskovat Napoleonin tulevan tänne tekemään hyvää, mutta hän aikoo nylkeä teidät, hän lupaa mitä vain eikä pidä lupauksiaan. Sotilaille hän lupaa marsalkan tittelin, kerjäläisille kultakasan ja kansalle vapauden, mutta hän haluaa vain vangita jokaisen, kiskoa heitä hiuksista ja lähettää kuolemaan, lyödä heidät hengiltä milloin siellä, milloin täällä. Ja siksi pyydän teitä, jos joku omistamme tai vieraista alkaa kehua häntä [Napoleonia], tarttukaa häntä kauluksesta ja viekää vahdille. Se joka ottaa kiinni tällaisen lörpöttelijän, hänelle lankeaa kunnia ja palkkio, mutta se joka joutuu kiinni, hänestä teen selvää, vaikka hänellä olisi sitten viisi liljaa2 otsassa.”
Kesälomaa viettävä yliopistokin saa sotilasleimaa. Kaikki kymnasistit ovat tehneet itselleen puukiväärin ja äkseeraavat aamusta iltaan. Armeijasta eronneet upseerit on määrätty takaisin palvelukseen, myös Berkovist.
Tsaari myöntää eräälle Glinkalle Pyhän Vladimirin ritarin arvon palkkioksi siitä, että hän on lehtiartikkeleissa hyökännyt ”haitallista ranskalaistamista vastaan, joka on vallalla venäläisten kasvatustavoissa” sekä ”sitä vahingollista hulluutta” vastaan, jossa Venäjän kylteissä käytetään ranskankielistä tekstiä. Tämän seurauksena useimmat ranskankieliset kyltit katoavat Moskovasta kahdessa viikossa.
Venäjän kriittinen tilanne vaikuttaa taustalla Aleksanteri I:n ja Ruotsin kruununprinssi Karl Johanin kohdatessa kuuluisassa tapaamisessaan Turussa 28.–30. elokuuta 1812. Venäjän tsaari halusi Ruotsin uuden hallitsijan – siis Karl Johan Bernadotten, Napoleonin aiemman kollegan ja kilpailijan, joka oli elokuussa 1810 valittu Ruotsin kruununprinssiksi – tapaamisella varmistautua Ruotsin tuesta Napoleonia vastaan. Turussa luodaan käytännössä perusta Ruotsissa siitä lähtien sovelletulle ulkopolitiikalle: välttää vastakkainasettelua idän vanhan arkkivihollisen kanssa. Aleksanteri lupaa vastapalveluksena edistää sitä, että Ruotsi saa Norjan, ja solmii Karl Johanin kanssa salaisen ”perhesopimuksen”, jonka tarkoituksena on suojata tämän tulevaa dynastiaa.
Uutinen Turun tapaamisesta leviää Moskovassa nopeasti, Eric Gustaf toivoo olleensa paikan päällä Turussa:
”Voi, jos olisi saanut seurata häntä [Aleksanteria] sinne, ja vain muutamankin minuutin hengittää Suomen ilmaa ja syödä Suomen marjoja. –Olemme täällä yrittäneet luoda itsellemme Suomea ja ostaneet vadelmia ja mansikoita ja syöneet niitä maidon kera, mutta olemme siinä kaivanneet suomalaisia ystäviämme. Jos vain saisimme nauttia heidän seurastaan, voisimme aivan hyvin luopua kaikista muista mainioista hedelmistä, joita täällä on tarjolla.”
Akateeminen lukuvuosi alkaa 29. elokuuta jumalanpalveluksella ja rukouksilla yliopiston kirkossa. Eric Gustaf ja Ottelin ovat nyt kandidaatteja, mikä antaa heille 12. luokan upseerin aseman ja luutnantin arvon.
Eric Gustaf on muutamaan otteeseen joutunut tilanteeseen, jossa häntä pidetään ranskalaisena – hänen ilmeisesti hyvät sosiaaliset taitonsa ovat olleet avuksi näissä vaaratilanteissa:
”Ottelin, vaikka onkin varovaisempi, on joutunut suurempiin seikkailuihin kuin minä; mutta kaikki on kuitenkin päättynyt hyvin, ja Wensterin on suunnaton väkijoukko vienyt kerran vesikoneineen poliisimajurin luo – ja jos poliisivirkailijoita ei olisi kaikeksi onneksi ollut paikalla, ehkä hän ja hänen koneensa olisivat joutuneet isänmaallisen innon uhreiksi.”
