Ei huono äiti
Kaikeksi onneksi Sarah ymmärsi itse, ettei kaikki ollut hyvin.
– Eihän elämän kuulu olla ilotonta, kun kaikki on hyvin. Se ei vaan ole normaalia.
Sarah ryhtyi googlettamaan aiheesta englanninkielisiä sivustoja ja löysi runsaasti kanssasisaria, jotka jakoivat samat tunteet ja kokemukset.
– Aloin työstää häpeän tunteita. En suostunut olemaan huono äiti, vaikka en pitänytkään äitiydestä.
Sarah tarttui ongelmaan, paranemisprosessi oli alkanut.
Identiteettikriisin kautta papiksi
Sarah syntyi Ruotsissa ja eli ensimmäiset puolitoista vuottaan Sundsvallissa. Perhe ei ollut uskonnollinen. He muuttivat takaisin Kokkolaan ennen Sarahin kaksivuotissyntymäpäivää. Hänen isoisänsä oli pelimanni, joka vei tyttöä seurakunnan laulu- ja musiikkitilaisuuksiin jo pienestä pitäen.
– Rakastan laulamista. Se on aina ollut rakas harrastus, josta olen välillä saanut tulojakin, sanoo Sarah, joka ihailee muun muassa Carola Häggkvistia.
Nuoruus oli aktiivista aikaa. Sarah oli mukana monessa: isosena evankelisluterilaisen kirkon piirissä, ylioppilaskunnan aktiivina sekä aineyhdistyksen puheenjohtajana. Murrosikä oli kuitenkin myrskyisä. Yhtenä päivänä Sarah koki eräänlaisen heräämisen pyöräillessään koulusta kotiin. Ajatukset pyörivät päässä ja kaikki otti voimille.
– Sitten muistin, että minulla oli kotona Uusi testamentti.
Sarah ryhtyi heti lukemaan.
– Kivi vierähti sydämeltäni. Tunsin, etten ollut enää yksin ja ettei kaikkea tarvinnut selittää. Jumala kutsui minua.
Tätä seurasi kuitenkin uusi identiteettikriisi. Sarah pohti perusteellisesti, mitä seurauksia uskoontulolla olisi. Hän taistelikin sitä vastaan muutaman vuoden, ja sisäinen taistelu piti pintansa vielä teologianopintojen ajan. Sarah ei voinut villeimmissä unissaankaan kuvitella, että hänestä tulisi joskus pappi.
– En tuntenut silloin minkäänlaista kutsumusta edes uskonnonopettajaksi.
Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla eli vahvana vanhakantainen miespappeuden perinne.
– Ei kaikkia perinteitä ja oppimaansa pysty niin vain unohtamaan, Sarah muistelee.
