Se oli niin hauskaa se marijanaika ko piileskeltihij ja kajehittihin muiden marjapaikkoja, muistelee himankalainen marjastaja. Marja-aikaa on entisaikaan odotettu hartaasti, eikä pelkästään hauskanpitomielessä. Vanha kansa alkoi ennustaa kesän marjasatoa jo vuodenvaihteessa. Selkeä sää ennusti runsasta satoa. Jos huhtikuussa Markun päivänä tuuli pohjoisesta, sanottiin, että Markku marjat vie. Kesäkuussa Pietarin päivän pohjoistuulen uskottiin vievän puolukkasadon ja heikentävän muidenkin marjojen satoa.
Mumma meni mustikkaan
Luonnon antimien keräämistä kuvataan sisäpaikallissijapäätteen avulla muodostettavalla ilmauksella. Samoin kuin sienessä ollaan myös marjassa: hillassa, puolukassa ja niin edelleen.
Himangalla marjanpoimija kehuu: Minä oom marijastanun niim palijo ettei kukaan enempää. Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla ei vain marjasteta vaan myös marjaillaan. Olim mettäs vähä marijaalemas, sanoo nurmolainen, ja himankalainen toteaa: Moomma koko syksyv vaim marijaillu.
Marjastus voi olla melko aikaavievää puuhaa, ja marjailla-verbiä onkin käytetty myös kuhnustelun ja vitkastelun merkityksessä. Täällä vaan lehemät kaurassa ja paimenet missä lie marjailevat, on päivitelty Lappajärvellä. Marjastaa-sanallakin on kuvattu muutakin kuin vain marjojen keruuta. Ullavassa on sanottu hevosesta, joka lähtee valjastettuna haeskelemaan parempia ruokapaikkoja, että se lähtee marjastahan.
Rantojen marjat
Marjastajalla riittää valikoimaa Pohjanmaalla, ja harva marja tunnetaan koko alueella samalla nimellä. Meren rannoilla kasvaa luonnonvaraisena tyrniä ja mesimarjaa. Nimi tyrni on skandinaavista alkuperää. Kun tyrnin käyttö alkoi levitä rannikolta laajemmalle, todettiin Himangalla, että kyllä ne hyppää tyrnimarijaim peräsä. Kälviällä tyrnipensas on tunnettu nimellä katava ja Lumijoella nimellä merikataja. Pyhäjoella marjaa on sanottu koninmarjaksi.
Luhtaniityillä kasvava mesimarja tunnetaan Etelä-Pohjanmaalla nimellä luhdikka. Sievin korkeudelta Alajärvelle saakka mesimarjaa on kutsuttu mansikaksi. Ei haravoimisesta tuu mitää ku on nii mansikoita, on sanottu Vimpelissä. Muita mesimarjan nimityksiä ovat mesikka, mesimansikka, mesimarja, mesku ja karvamansikka. Järviseudulla tunnetaan myös vesimansikka ja vesimarja. Itse mesimarja-sanan levikki on pääosin itäisempi. Keski-Pohjanmaalta pohjoiseen mesimarja tunnetaan vatukkana.
Suon antimet
Soilla kasvaa arvokkaita marjoja, kuten lakkaa ja karpaloa. Suomuurain tunnetaan suomen murteissa monella nimellä, joista yleisimmät hilla ja lakka ovat tuttuja myös osassa Pohjanmaata. Siikajoella neva oli ihan keltassaa hillaa. Reisjärvellä tiedetään, että lakat kypssyy heti ko on heinältä päästy.
Lakan nimien keskipohjalainen erikoisuus on lintti. Sanalla on melko tarkkarajainen levikki, joka kattaa Kala- ja Lestijokilaakson alueet ja laajenee siitä hiukan sisämaahan päin. Rautiossa on nevalta tullessa päivitelty: siell ̮oli sitte linttejä voi kauhia paikka! Etelä-Pohjanmaalla tunnetaan valokki ja Vetelin ja Kaustisen seutuvilla nevamarja.
Lakan kukinnan onnistumista ja marjojen kypsymistä on seurattu tarkkaan, minkä huomaa eri kypsyysasteita kuvaavien nimien kirjosta. Se ol lintti nyk kukalla, saa nähä eikö tuup pakane, on aavisteltu Himangalla. Kun lakan raakile on vielä verholehtien peitossa, sitä kutsutaan supuksi, ja sen jälkeen muuraimeksi, klopoksi tai kartiksi, joka voi tarkoittaa muunkin marjan raakiletta. Sievissä nevalla on lintinkartteja, Etelä-Pohjanmaalla ja Järviseudulla muuraimia. Alavudella harmitellaan, miten aivam muuramina ja suppuunakin noukkiivat, jottei kerkiä oikeev valokiiksi kypsyä ollenkaa. Jalasjärvellä taas sanotaan, että valokin klovot on jo punaseliällä jotta pian ne siitä kypsyy. Kypsää lakkaa on voitu sanoa hilloksi tai mämmiksi, kuten Kälviällä: mämmejä oli suolla ihan keltasenhas. Hiukan ylikypsille, pehmeille marjoillekin on omat nimityksensä, kuten lellu tai lotti.
Toinen soiden marja on karpalo. Nimestä on erilaisia muunnoksia, kuten karpala, karpale ja karpali. Esimerkiksi Ullavassa syöthin karpalheita. Joskus sanan kaksi konsonanttia ovat vaihtaneet paikkaa. Näin karpalasta on tullut kalpara ja karpalosta kalparo. Kun ääntämistä helpotetaan konsonanttiyhtymän keskelle lisätyllä svaavokaalilla, saadaan sellaisia asuja kuin kalapara ja kalaparo. Jalasjärvellä on sanottu: kyllä tuos meiränki lähinevalla on niin lujaa kalaparoota. Muita karpalon nimityksiä ovat kurjenkarpalo ja kurjenmarja. Kaustisella on sanottu ahkerasta luonnon antimien kerääjästä: Kyllä son joka sortin hampsaaja (= hamstraaja), millon se kävystää millon son kurjenmarjasa.
Kangasmetsien herkut
Metsistä on kerätty ainakin puolukoita, mustikoita, variksenmarjoja ja katajanmarjoja. Mustikkaa kutsutaan koko Suomessa mustikaksi. Puolukan nimityksiä on useampia, Pohjanmaalla esimerkiksi puola, puolain, puolama sekä hilla-, hillo- ja hillumarja. Evijärvellä on todettu, että mustikat on hitaita noukkia ne kun ei oo tertussa niinkun hillamarjat.
Variksenmarja tunnetaan harakanmarjana, kraakkuna ja kraakulaisena. Marjoja on hyödynnetty keittiössä ja varvuista on tehty esimerkiksi luutia. Kraakulaastev varsista tuloo sitten komjaa kranssia, on kehuttu Vähässäkyrössä.
Katajanmarjaa, joka on oikeastaan katajan marjamainen käpy, on käytetty kaljan ja riistaruokien mausteena. Marjojen kypsyminen vie kolmekin vuotta, ja sen taisi Nivalassa tietää vannoutunut vanhapoika, joka naimisiinmenostaan totesi: sitte minä akan otan kuk kaekki katajammarijatt on kypsiä ja kaekki pikkupojat aekamiehiä.
Lähteitä:
Atlas Linguarum Fennicarum. Itämerensuomalainen kielikartasto. Osa 2. Tuomo Tuomi (päätoim.). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura & Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. 2007.
Suomen murteiden sana-arkisto. Kotimaisten kielten keskus, Helsinki.
Suomen murteiden sanakirja. 2021. Helsinki: Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 30. URN:NBN:fi:kotus-201110. Päivitettävä julkaisu. Päivitetty 17.12.2021 [viitattu 07.02.2022]. Saatavissa https://kaino.kotus.fi/sms/.
Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja. Osa 3 R–Ö. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura & Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. 2000.
Vilkuna, Kustaa 1973: Vuotuinen ajantieto. Kolmas, lisätty painos. Helsinki: Otava.
Murresanoja:
hampsata
Sana tunnetaan Pohjanmaalla merkityksessä ’haukata, näykätä’ tai etenkin eläimestä puhuttaessa ’syödä’. Älä mee liika lähelle sitä hevoosta, se pian hampsajaa, sanottiin Laihialla.
Sanan toinen merkitys on ’koota, haalia, hankkia’. Kakaroosta tuli raavahia ja rupesit jo kans jotaki hampsaamaha, sanottiin Isossakyrössä.
Kun ollaan huuhun päässä,
ollaan huutoetäisyydellä. Ilmaus on tunnettu Etelä-Pohjanmaan itäosassa ja Kortesjärvellä, jossa lähtijä lupasi: En minä mee kauvaksi marjahan tuahon vaan lähelle huuhun päähän.
Kun jalka ei jakaannu,
on niin ahdasta, ettei ole tilaa astua, ei ole jalansijaa. Kyllä sielä oli puolaimia jottei tienny mihinkä astoo ja jalaka jakaantuu, sanoi onnekas marjastaja Ilmajoella.
keidas
Sanan merkitys on ’suo, neva’. Teuvalla mennään keitahalle valokkihin. Keidas voi tarkoittaa myös suossa olevaa mätästä tai mättäiden muodostamaa jonoa. Laihialla piti märällä suolla hyppiä keithalta keithalle.
kämpiä
Sanan merkitys on ’kömpiä’. Sanasta on tietoja myös muista murteista, mutta eniten Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta. Kurikassa sanottiin lapselle: Mikäs kiikerrös se siinä mum polovelleni kämpii?
turmasti
Sana tunnetaan osassa Etelä-Pohjanmaata, ja sen merkitys on ’hyvin paljon, kovasti, valtavasti’. Oli luhurikoota niin turmasti nottei muuta kun istua ja noukkia, sanottiin Lapualla.
