Toinen arvoitus on muinaiskyröläisten kohtalo 800-luvun jälkeen.
Pentti Virrankosken teoria on, että lounaissuomalaiset ottivat tuolloin käsiinsä pohjoisten saamelaisten kanssa käydyn turkiskaupan, mistä oli seurauksena, että muinaiskyröläiset köyhtyivät ja heidän kyläyhteisönsä hajosivat.
”Käsitykseni on siis että lounaissuomalaiset, Uudenkaupungin ja Rauman seuduilta, alkoivat tehdä meritse kauppamatkoja Pohjanmaalle ja ottivat turkiskaupan haltuunsa. Syynä oli ilmeisesti ruotsalaisten varjagien Venäjän kautta Bysanttiin ja Volgan alajuoksulle saakka käymän kaupan laajentuminen. Lounaissuomalaiset olivat tiettävästi jo tähän aikaan läheisissä kauppasuhteissa Keski-Ruotsiin.”
Jos näin oli, viikinkien toimet siis aiheuttivat Pohjanmaan ”tyhjentymisen”.
Autio tai vähäväkinen Pohjanmaa näyttäytyi samalla houkuttelevana.
”Opittuaan tuntemaan Pohjanmaan tarjoamat mahdollisuudet jotkut lounaissuomalaiset päättivät asettua sinne asumaankin, ensimmäiset kenties jo 900-luvulla mutta varmemmin seuraavalla vuosisadalla, jolloin he olivat jo omaksuneet Ruotsin kautta tulleen kristinuskon jonkinlaisessa primitiivisessä muodossa. Tämä selittää sen, että Pohjanmaalta ei ole tavattu pakanallisille suomalaisille ominaisia hautoja.”
Pentti Virrankoski olettaa, että lounaissuomalaisia asettui ensiksi etenkin vanhastaan asutuille maille Maalahdesta Vähäänkyröön ja Vöyrille sekä Kokkolan seudulle ja pohjoisempana erikoisesti Tornionjoen alajuoksulle, jonne valtavat lohisaaliit vetivät heitä.
”Varsin pian lounaissuomalaiset saivat kilpailijoita – pohjoisessa kaukaa Laatokan rannoilta tulevia karjalaisia, etelässä hämäläisiä, jotka olivat myös aloittaneet turkiskaupan tukialueinaan nykyisen Hämeen eteläinen osa ja Satakunnan yläosa”, Pentti Virrankoski toteaa tutkimuksessaan.
Hämäläisetkin alkoivat asuttaa Pohjanmaata, aluksi Kyrönjoen alajuoksua Vähästäkyröstä Ylistaroon, mutta heidän kauppamatkansa ulottuivat kauas Kemijoen ja Tornionjoen varrelle.
”Oletan että lounaissuomalainen asutus jäi heikoksi monin tavoin edullisella Pietarsaaren seudulla sen vuoksi, että hämäläisten tärkein kulkutie pohjoiseen oli Ähtävänjoki ja he eivät mielellään sallineet uudisasukkaiden asettua sen varsille.”
Tällä tavoin kaksi suomalaista heimoa asutti 1100-luvulle mennessä pääosan Pohjanmaan rannikkoseudusta ja Kyrönjoen varrella läheistä sisämaatakin, tosin vielä hyvin ohuesti.
”Oletan että täällä liikkui kauppamatkoilla, kuten jo muinaiskyröläisten aikana, myös ruotsalaisia Mälarin maakunnasta ja Hälsinglannista, ehkä hylkeenpyytäjiäkin Pohjanlahden länsipuolelta. Näin ruotsalaiset saattoivat todeta seudun kaikin puolin edulliseksi asutukseen”, Pentti Virrankoski sanoo.
Ahvenanmaa oli tuolloin jo saanut asutuksensa Ruotsin puolelta, ja Turun saaristo sai ruotsinkielisen väestönsä 1100-luvulla. Turunmaan ruotsinkielinen asutus kattoi keskiajan loppua kohti myös mannermaan pitäjiä, jotka ovat sittemmin suomalaistuneet, esim. Kustavi, Kuusisto, Sauvo ja Karuna. Myös Taivassalossa, Vehmaalla ja Kalannissa sekä Perniössä oli runsaslukuinen ruotsalaisväestö.
Pohjanmaa sai ruotsinkielisen väestönsä 1200-luvulla, aluksi ennen kaikkea Närpiön ja Pietarsaaren seuduilla, joilla suomalainen asutus oli hyvin heikko.
”Siirtolaiset tulivat alueelta, jossa puhuttiin yläruotsalaisia murteita: Mälarin maakunnasta, Gästriklannista, Hälsinglannista ja Taalainmaan alaosasta. Pohjanmaan vanhat nimet viittaavat sinne. Ruotsalaisten asutusliike oli spontaaninen, ei kruunun organisoimaa kolonisaatiota”, Pentti Virrankosken mukaan.
”Ruotsin valtiovalta ei ollut 1200-luvulla niin kehittynyt, että se olisi kyennyt organisoimaan tällaista liikettä, eikä se ollut tarpeellistakaan. Sveanmaan keskeisillä seuduilla, jopa Hälsinglannissa ja Taalainmaan alaosassa oli enemmän väkeä kuin tuon ajan hyvin tehoton maanviljely pystyi elättämään, ja siirtyminen Suomen rannikkoseuduille houkutteli näin ollen suuresti.”
