Marilla diagnosoitiin keskivaikea masennus. Se oli melkoinen isku.
”Uskoin, ettei minulla ollut lupaa hajota. Olin kuvitellut, että kun perhe oli perustettu ja viihdyin sekä kotona että töissä, niin siinä olisi valmis ja tasaisen mukava kelkkamäki hautaan asti.”
Toisin kävi.
”Ja hyvä niin! Lääkärin tarkkanäköisyys oli yksi pelastavista tekijöistä.”
Mari jäi vuodeksi sairaslomalle.
”Aika kului synkissä vesissä, päivä kerrallaan. Sairaslomalla ollessani en näyttänyt edes läheisilleni, miten pohjalla todella olin.”
Mari itki itkut yksin ja yritti näyttää reipasta naamaa muille. ”Jälkikäteen ajatellen en antanut silloinkaan itseni levätä kunnolla.”
Mari kävi vuoden ajan depressiohoitajalla ja sai shiatsu-hoitoja, muttei kuitenkaan osannut hakeutua terapiaan.
Sitten lääkäri kirjoitti vielä toisen kokonaisen vuoden sairaslomaa.
”Vakuutusyhtiö oli kuitenkin sitä mieltä, että ei muuta kuin töihin vain. Menin paniikkiin ja päätin, että jotain työtä täytyy keksiä.”
Entinen työ ei ollut mahdollista, koska käsi ja selkä eivät enää kestäneet raskasta hierojan työtä.
Eräs ystävä kysyi Maria mukaan jooga-alan yrittäjäksi.
”Lähdin mukaan, mutta pää kesti vain pari kuukautta. Sitten oli pakko myöntää, etten ollut työkunnossa. Enkä varsinkaan siinä kunnossa, että olisin voinut toimia yrittäjänä.”
”Koin oloni täysin hyödyttömäksi.”
Mari sai paniikkikohtauksia eikä kyennyt nukkumaan.
”Oli aivan älyttömän kova paikka myöntää, että tässä sitä ollaan taas. Eikä asiaa auttanut, kun sain jotenkin mentyä lääkäriin hakemaan apua ja lääkäri tarjosi ainoastaan lääkkeitä.”
”Niitä olisi pitänyt ottaa kolmesti päivässä, jotta kykenisin töihin. Yksi aamulla, että pystyn lähtemään töihin. Yksi iltapäivällä, että jaksan työvuoron loppuun. Ja yksi illalla, että saan unta. Ja sama rumba seuraavana päivänä.”
Mari ei ottanut lääkkeitä, vaan löysi lopulta paranemisen avaimet – harjoitukset. ”Täytyi nostaa itsensä ylös. Se onnistui monin pienin askelin.”
