Tämä perhejuttu oli vähän konstikas. Mutta viidennen lapsen jälkeen Annasta tuli hänen kihlattu morsiamensa.
Täytyy muistaa, että tämä tapahtui Suomen sodan 1808–1809 jälkeisen poliittisen mullistuksen aikaan. Armfelt oli vastaperustetun Suomen suuriruhtinaskunnan pääarkkitehti, ja hänen tavoitteensa saada selkoa maan taloudellisia edellytyksistä kuvastaa tätä.
Teema konkretisoitui Armfeltin saatua Talousseuralta pitkän lausunnon ”pohjoisen Suomen ylösauttamiseksi”. Pietarilainen kreivi Rumjantsev antoi lahjoituksen kahden tutkijan lähettämiseen Pohjois-Suomeen. Yhden, Carl Christianin, piti kuvata silloista Vaasan lääniä; toisen, Tornion piirilääkärin Henrik Deutschin, oli kuvattava läänin pohjoispuolista osaa maata.
Nämä kaksi toteuttivat matkat vuosina 1814 ja 1815, Carl Christian vielä lisämatkan v. 1817. Matkoilla tehtyjä muistiinpanoja – jotka toimitettiin ja julkaistiin v. 1823 otsikolla Ekonomiska anteckningar om Vasa län (Taloudellisia merkintöjä Vaasan läänistä) – on pidettävä tärkeimpänä Suomen maaseutua 1800-luvulla kuvaavana yksittäisenä tietolähteenä, joka on ainutlaatuinen myös kansainvälisesti.
Sivulla 35 on muutama esimerkki siitä, miten Carl Christian Böcker kuvaili Vaasan lääniä.
Talousseuran sihteerinä Carl Christianin ensimmäisenä tehtävänä oli yrittää selvittää edeltäjänsä, Fredrik Wilhelm Radloffin, jättämää sotkua, joka mm. koski hallituksen myöntämiä varoja (isorokko)rokotusten edistämiseksi. Carl Christian selvitti tehtävän kiitettävästi ja sai rokotuksetkin jälleen vauhtiin sodan aiheuttaman katkon jälkeen. Vuonna 1825 arvioitiin, että 3/4 vastasyntyneistä rokotettiin Suomessa, joten monta elämää saatiin pelastettua.
Seuraavaksi Carl Christian tarttui esim. perunan- ja pellavanviljelyn edistämiseen, parempien peltotyökalujen ja ojitustekniikan kehittämiseen, suoviljelyyn ja nurmiviljelyyn, metsätalouden uusiin menetelmiin, soiden raivaukseen viljelykselle, pitäjänmakasiineihin ja tuolloin vielä kielletyn maakaupan vapauttamiseen.
Etenkin perunakysymys oli kiistanalainen kreivitär Eva Ekebladin, synt. de la Gardie, keksimän viinanvalmistusmenetelmän vuoksi, jossa keitetystä ja muusatusta perunasta saatu mäski sekoitettiin ohramaltaisiin. Se kannusti talonpoikia perunanviljelyyn mutta samalla viina vaikutti osaltaan tapainturmelukseen. Talousseura julisti sen vuoksi kirjoituskilpailun, jossa piti punnita perunan hyötyjä ja haittoja.
Pellavanviljelyssä haasteena oli pellavatöiden levittäminen laajemmalle, ja niinpä pellavatöiden opettajattarien koulutukseen perustettiin opisto Benvikin kartanoon Kaskisten edustalle v. 1818, opisto toimi vuoteen 1825 saakka. Talousseuran aloitteesta perustettiin käsityökouluja eri puolille Suomea, mm. Turkuun Talousseuran alaisuuteen.
Talousseura sai v. 1816 hallitukselta tehtäväksi lausunnon antamisen elinkeinojen tilasta Suomessa. Carl Christian sisällytti lausuntoon myös epäkohtia: viljan epävarma menekki, isojaon viivästyminen, uudisraivaajien kovat ehdot, hollikyydit, monimutkainen veronkantotapa, sotaväen majoittaminen ja sen seuraukset. Lausuntoa ei koskaan julkaistu sen kriittisen sisällön vuoksi, ja Talousseura poisti yhden Carl Christianin ehdotuksista myös hallitukselle esitetystä lausunnosta, nimittäin että Suomen pitäisi saada oma armeija.
Carl Christian asetti ensisijaiseksi tavoitteekseen koko Suomen, ei vain Vaasan läänin, laajan tilastollisen kuvauksen, siis tehtävän, jota Armfelt oli korostanut heidän tavatessaan Pietarissa. Senaatti osoitti pitävänsä tehtävää tärkeänä myöntämällä Carl Christianille ylimääräisen vuosipalkkion tilastotyöstä vuodesta 1818 alkaen.
Carl Christianin uranuurtajuus meteorologian saralla tarjoaa hyvän esimerkin hänen työmenetelmistään. Sään ja ilmaston vaihtelut vaikuttavat ratkaisevasti sadonkasvuun, mutta eri yhteyksien ymmärtämiseksi tarvitaan täsmällisiä havaintoja. Niinpä lämpötilaa, ilmanpainetta ja ilmankosteutta on mitattava jatkuvasti ja järjestelmällisesti.
Talousseuran kirjeenvaihtajat eri puolilla Suomea olivat siinä voimavara, ja Carl Christian kuvaili kiertokirjeessä, miten lämpötilamittauksia voitiin tehdä eri tasoilla, miten ilman kosteuspitoisuus merkittäisiin ym. Pitikö paikkansa, hän myös kysyi, että Suomen ankaran ilmaston kasveille asettamat vaatimukset tulivat korvatuiksi sillä, että ”valo vilkastaa peltoviljelyä”?
Itse hän alkoi v. 1824 mitata päivittäin eri maalajien lämpötilaa aina kolmen sylen syvyydeltä ja pian sen jälkeen ilmanlämpötilaa Turun tuomiokirkon tornin eri korkeuksilta tarkoituksenaan laatia laajempi tutkimus Turun ilmastosta. Hän toimitti merenkulkijoille lämpömittareita veden lämpötilan mittaamiseksi eri syvyyksiltä ja koska hänestä kaupasta ostetut lämpömittarit ja ilmapuntarit eivät täyttäneet vaatimuksia, hän alkoi valmistaa niitä itse omassa pajassaan.
Hän tajusi jo varhain, etteivät pelkästään Suomessa tehdyt havainnot riittäneet selventämään, miten eri paikkakuntien ilmanpaineen muutokset liittyivät toisiinsa. Carl Christianin sai idean Venäjällä toimivasta havaintoverkosta, jonka avulla voitaisiin peittää ”laaja vyöhyke puolen maapallon poikki”. Hän kääntyi kenraalikuvernööri Arseni Zakrevskin puoleen. Tämä suhtautui asiaan myönteisesti ja auttoi Carl Christiania löytämään yhteyshenkilöitä myös Venäjältä.
Carl Christianin ensimmäiset seitsemän vuotta Talousseurassa sujuivat onnellisten tähtien alla. Hän onnistui myös keräämään huomattavan henkilökohtaisen omaisuuden, 10000 ruplaa, säästäväisyydellä ja vähään tyytyen ja myös hoitamalla sivutöinään uusista oloista johtuneita asiamiehen tehtäviä ja valuutanvaihtoa.
Hänelle myönnettiin v. 1821 tunnustuksena professorin titteli.
Vuonna 1817 hän teki tärkeän päätöksen ja osti langoltaan Gustaf Adolf Hobinilta Tainuksen tilan, jossa kolme hänen siskoistaan tuolloin asui. Hobinin perhe muutti kaupan jälkeen Kaskisiin ja myöhemmin Pietarsaareen, jossa Gustaf Adolf Hobin astui tullipäällikön virkaan. Carl Christian perusteli kauppaa sillä, että hän tarvitsi omaa kokemusta maataloustoiminnasta – sellaisestahan hän asiantuntijana luennoi työssään.
Carl Christian ryhtyi pian myös konepajayrittäjäksi. Ensin aiemmin mainittujen meteorologisten laitteiden valmistukseen mutta pian myös erilaisten maanviljelysvälineiden, pirtojen yms. valmistukseen. Sitten hän perusti mekaanisen konepajan ja valimon ja ennen pitkää hänellä oli kolme työpajaa ja niissä 40 työntekijää. Pajojen yhtenä erikoisuutena oli paloruiskujen valmistus. Ne saivat hyvän arvosanan ja niitä toimitettiin sekä viranomaisille että yksityishenkilöille kaikkialle Suomeen.
Työntekijöiden ja työnjohtajien kouluttaminen oli tärkeää Carl Christianin laajenneessa toiminnassa. Hän edisti erityisen innokkaasti piirustuksen opettamista ja käynnisti sen vuoksi oman piirustuskoulun v. 1823.
Carl Christiania houkutteli uusille teille myös pikkuserkku Olof Carling, aiemmin mainitun Herman Carlingin isoveli. Olofin ja Hermanin äidinäiti Anna Hast oli Carl Christianin äidinäidin Eva Hastin sisko. Carlingin perhe oli v. 1799 muuttanut Kaskisista Ruotsin Härnosandiin, jonne isä (jonka nimi oli myös Olof Carling, syntynyt Vöyrillä) oli nimitetty tullinhoitajaksi. Olof nuorempi aloitti opinnot Upsalan yliopistossa, suoritti siellä v. 1812 maisterintutkinnon vuosiluokkansa parhaana ja nimitettiin itämaisten kielten dosentiksi.
Ilmeisesti hänen pätevyytensä oli sopiva, kun Kuninkaallinen maatalousakatemia v. 1816 haki ehdokkaita maataloustieteen uuteen professuuriin. Olof Carling oli aiemmin kääntänyt maatalouskirjanpidon kirjoja saksasta, englannista ja ranskasta ansiokkaasti ja sai siitä paljon kiitosta. Professorina hänen tehtäväkseen tuli maatalouden mallitilan luominen kokeilemalla eri viljoja ja menetelmiä Norra Djurgårdenin koekentällä Tukholman edustalla.
On helppo ymmärtää, että Carl Christian alkoi tehdä innokkaasti virkamatkoja Tukholmaan. Pikkuserkussa hänellä oli joku, jonka kanssa puhua työstä samalla, kun molemmat aivan ammatillisesti nauttivat kokemusten vaihdosta. Erityisesti kun Carl Christian oli saanut Kuninkaallisen maatalousakatemian palkinnon metsänhoitoa käsitelleestä kirjasta, hän keskittyi Tukholman tarjoamiin mahdollisuuksiin jopa siinä määrin, että Talousseurassa alettiin pelätä ettei hän palaisi Turkuun.
Carl Christianin ongelmat alkoivat kasautua vuoden 1820 tienoilla. On selvää, että hän oli käynnistänyt liian monta hanketta omiin ja Talousseuran resursseihin nähden. Hän olisi tarvinnut ennen kaikkea rahastonhoitajan apua pitääkseen kaikki liiketoimet järjestyksessä.
Lisäksi oli vielä perheen perustamisjuttu. Vaikka hän ilmeisesti katsoi, ettei hänellä ollut aikaa sellaiseen hankkeeseen, hän päätyi lopuksi ”pulmallisiin perhesuhteisiin”, kuten hänen elämänkertansa kirjoittaja Lars Zilliacus asian ilmaisi.
Vaikeudet alkoivat, kun Carl Christian palkkasi poikamiestalouteensa palvelijattaren, Charlotta Hanquistin, ja sai tämän kanssa tyttären syksyllä 1820. Charlotta muutti skandaalin välttämiseksi hyvissä ajoin ennen lapsen syntymää Tainukseen, jossa siskot kokivat tilanteen äärimmäisen kiusalliseksi.
Charlotta Hanquist vietti Jurvassa vuoden, tytär kuoli alle 3-vuotiaana. Vuonna 1825 Charlotta muutti Tukholmaan, jossa hän avioitui jalokiviseppä Israel Sahlbomin kanssa. Tämän valmistamat korut, kellot jne. vaihtavat edelleen toisinaan omistajaa Bukowskilla, mutta Charlottan myöhemmät vaiheet ovat hämärän peitossa.
Carl Christian palkkasi uuden palvelijattaren, Anna Catharina Cajanderin, ja kesällä 1823 oli tämän vuoro lähteä synnyttämään lasta muualle, tällä kertaa Pietariin. Sen jälkeen Anna synnytti lapsen joka toinen vuosi. Viidennen lapsen syntyessä v. 1831 hänet merkittiin kirkonkirjoihin professori Böckerin kihlattuna morsiamena ja hän muutti yhteen Böckerin kanssa. Sitten rouva Böckerinä hän synnytti vielä viisi lasta.
Anna Catarina ei tainnut professorskana täyttää puolisonsa odotuksia, siihen viittaa tuohtunut kirje, jossa naapuri valittaa palvelustyttönsä joutuneen hyökkäyksen kohteeksi ja kaikenlaisen saastan peittämäksi professorin portaiden edustalla ja tämän ”naisväen” päähänpistosta. ”Sellainen menettely on alhaista eikä minusta eroa kehruuhuonenaisten pyhäpäivien huvituksista”, naapuri katsoi.
