Pääosa nykyisistä ”vihreistä” energiaratkaisuista – akuista, tuulivoimasta, aurinkokennoista ja energiansäästölampuista – vaatii harvinaisia metalleja, joiden louhinta on usein erittäin kuormittavaa ympäristölle ja joista on eräissä tapauksissa jo pulaa.
”Voimme Pohjoismaissa rehennellä vihreällä energiankulutuksella, mutta päästöt ja ympäristökuormitus jäävät muiden alueiden harmiksi”, sanoo Christian Ekberg, joka toimii teollisen materiaalikierrätyksen professorina Chalmersin teknisessä korkeakoulussa Göteborgissa.
Näihin metalleihin kuuluvat harvinaisten maametallien lisäksi niin sanotut platinametallit sekä koboltti ja indium.
Yhtenä esimerkkinä on kyseenalaisissa oloissa Kongon demokraattisessa tasavallassa tapahtuva koboltinlouhinta, joka tuottaa tällä hetkellä yli puolet maailman koboltista.
Etenkin Kiina on kuitenkin suuri tuottaja, koska maassa on runsaat harvinaisten maametallien ja indiumin esiintymät ja louhintaa edistetään määrätietoisella politiikalla. Nyt Kiina on rajoittanut kyseisten metallien vientiä muihin maihin. Kiinalaisyritykset ovat samaan aikaan ostaneet louhintaoikeuksia monista muista maista.
Kiinan harvinaisten maametallien yhdistys antaa esimerkin ympäristövaikutuksista. Bayan Obossa Sisä-Mongoliassa, jossa liki puolet maailman harvinaisista maametalleista tuotetaan, ilmaan vapautuu 9 600–12 000 m3 jätekaasua – joka sisältää vetyfluoridihappoa, rikkidioksidia ja rikkihappoa – kutakin louhittua metallitonnia kohti. Lisäksi metallitonnia kohti muodostuu noin 75 m3 hapanta jätevettä ja tonni radioaktiivisia jätejäämiä.
Upeita kierrätettäviksi
Tässä asiassa on paljon tehtävissä, Christian Ekberg katsoo.
”Ensinnäkin metallit ovat aivan upeita materiaaleja kierrätettäviksi. Metallia ei voi tuhota (muutoin kuin radioaktiivisilla prosesseilla tai ydinreaktioilla), vain sen hapetusluku muuttuu. Näin ollen jos vain yksittäinen metalli pystytään eristämään irralleen monentyyppisestä jätteestä, alkuperäismetalli saadaan talteen.”
Ongelmana tässä on puhtaus. Metalli täytyy saada eristettyä sellaiseen hintaan ja sellaista laatua, että se pystyy kilpailemaan louhitun uuden materiaalin kanssa. Harvinaisista maametalleista saadaan nykyään kiertoon vain prosentti.
”Suomi ja Ruotsi kuuluvat luokan priimuksiin bulkkimetallien, esim. raudan ja kuparin, kierrätyksessä. Pieninä määrinä eri materiaaleissa esiintyviä harvinaisia metalleja on paljon vaikeampi saada erilleen kierrätykseen, minkä vuoksi meidän pitäisi keskittyä siihen”, sanoo Christian Ekberg, joka perusti aikoinaan Ruotsiin valtakunnallisen osaamiskeskuksen CCR:n (Competence Centre Recycling), muun muassa juuri tähän tarkoitukseen.
”Toisekseen”, hän sanoo, ”meidän täytyy ymmärtää, että EU:sta virtaa nykyään metalleja rahtilaivoilla Aasiaan elektroniikkaromun ja muun jätteen muodossa.”
”Se on metallihävikin lisäksi globaali ympäristökysymys, sillä monet aasialaiset kierrätysurakoitsijat eivät toteuta niitä ympäristö- ja työsuojelutoimia, joita me pidämme itsestään selvinä”, Christian Ekberg sanoo.
