Nykyinen lama on vähentänyt suomalaisten sähkönkulutusta. Siitä huolimatta sähköntuotannon marginaalit supistuvat entisestään.
Rajoja koeteltiin jo alkuvuodesta, kun 7. tammikuuta kylmyys ja alle -20 asteen pakkaset iskivät lähes joka puolelle Suomea. Illansuussa klo 17?18 sähkönkulutus oli korkein Suomessa koskaan mitattu, 15 105 megawattia.
Suomen voimalaitokset kävivät täydellä teholla, mutta niillä ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta täyttää kysyntää. Onneksi puuttuva sähkömäärä (4 300 megawattia) voitiin ostaa ja tuoda naapurimaista, pääasiassa Ruotsista ja Venäjältä mutta myös Virosta.
Suomen tämänhetkinen teoreettinen sähköntuotantokapasiteetti on 11 600 megawattia.
Ikävä tosiasia on, että Suomi on Belgian ohella se Euroopan maa, joka on talviaikaan kaikkein riippuvaisin tuontisähköstä. Tämä käy ilmi Euroopan kantaverkkoyhtiöiden organisaation (ENTSO-E) raportista.
Ruotsikin joutui tammikuun 7. päivänä laittamaan tehoreservinsä valmiuteen. Ruotsin sähkönkulutus oli enimmillään 25 900 megawattia, ja maa selvisi siitä tuomalla sähköä Norjasta ja Tanskasta, jotka puolestaan toivat sitä Saksasta.
Koska koko Pohjolassa on osin yhteenkytketyt verkot, Saksan ja Venäjän voidaan sanoa tällä kertaa pelastaneen Pohjoismaat vakavalta tilanteelta.
> Katso kartta
”Marginaalit supistuvat”
Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen vastaa siitä, että Suomen kantaverkko täyttää sähköntuottajien ja -käyttäjien sille asettamat vaatimukset. Hän on markkinaratkaisujen ystävä ja kuvaa Pohjoismaiden välisten verkkoyhteyksien laajentamisen etuja sillä, että maat voivat käydä keskenään sähkökauppaa.
Se painaa alas hintoja ja resurssien yhteinen, rajat ylittävä hyödyntäminen on taloudellisesti kannattavaa.
Ruusunen on silti hyvin tietoinen riskeistä. Hankaluuksia aiheuttavat tilanteet, joissa kaikki maat joutuvat maksimoimaan sähkönkulutuksensa samanaikaisesti ja tilanteet, joissa voimaloita täytyy yllättäen sulkea tai jokin tärkeä siirtoyhteys vikaantuu.
”Suomen sähköjärjestelmä on kovan paineen alla. Turvallisuusmarginaalit ovat supistuneet samaa vauhtia kuin voimaloita on lakkautettu”, hän sanoo.
”Fingrid valvoo sähköjärjestelmää reaaliajassa kellon ympäri ja huolehtii siitä, että tuotanto ja kulutus ovat tasapainossa. Viimeisenä vaihtoehtona – jonka toivomme välttävämme – on sähkönkäyttäjien sulkeminen ulos verkosta.”
Voiko naapuriin luottaa?
Keskeiseksi kysymykseksi nousee, kuinka pitkälle Suomi voi luottaa naapurimaihinsa. Ruotsia on perinteisesti pidetty varmana ja turvallisena sähköntoimittajana maan suurten vesi- ja ydinvoimaloiden takia, mutta nämä edellytykset ovat nopeasti muuttumassa.
Sähkönhinta on painunut pohjalukemiin mm. sähkösertifikaattimaksulla tuetun ja teollisen mittakaavan tuulivoimarakentamisen seurauksena. Käytännössä kaikki sähköntuotanto (vesivoimaloita lukuunottamatta) on jo pidemmän aikaa ollut enemmän tai vähemmän kannattamatonta.
Ongelmana on myös Ruotsin sähköjärjestelmä, jonka riippuvuus säästä on lisääntynyt ja joka on näin ollen muuttunut epävakaammaksi.
Molemmilla yllämainituilla tekijöillä on suora kytkös ydinvoimaan, joka on vastannut 40?50 prosentista Ruotsin koko sähköntuotannosta 1980-luvulta lähtien. Ydinvoiman lisämaksuja on lisätty merkittävästi rinnan tuulivoimarakentamisen kanssa – ainoastaan Ruotsissa on käytössä esim. ydinvoimavero (”tehovero”).
Ruotsin ydinvoimaomistajat pudottivat varsinaisen pommin viime kesänä: neljän reaktorin sulkemissuunnitelmat aikaistettiin vuosille 2017?2019, vaikka voimaloiden päivitysten miljardi-investoinnit eivät olleet vielä edes ehtineet kerryttää tuloa.
Toinen pommi putosi pian vuodenvaihteen jälkeen: Vattenfall ilmoitti, että yhtiö voi joutua sulkemaan viisi jäljellä olevasta kuudesta reaktorista pian vuoden 2020 jälkeen. Yhtiö on näiden viiden reaktorin pääomistaja.
Syynä tähän ovat investoinnit, joita näihin ydinreaktoreihin on tehtävä, jotta ne täyttäisivät niille tulevaisuudessa asetettavat vaatimukset. Vattenfallin mukaan investoinnit eivät ole taloudellisesti puolusteltavissa nykyisen ydinvoimaveron takia.
