Syöpädiagnoosi tarkoitti vielä jokunen aika sitten kivuliasta ja nopeaa kuihtumista kohti varmaa kuolemaa. Viime vuosikymmenten useiden tieteellisten löytöjen ja uusien lääketieteellisten menetelmien ansiosta suuri osa länsimaiden syöpäpotilaisten saa nykyään kuitenkin terveen paperit. Tämä koskee myös melanoomapotilaita, joiden ennuste oli aiemmin erittäin heikko.
”Vuosikymmen sitten meillä ei ollut käytettävissä menetelmää, jolla melanoomapotilaat olisi saatu pysyvästi parannettua. Kuolleisuusluvut olivat korkeita, mutta immunoterapian avulla liki puolet potilaistamme on viime vuosina tervehtynyt täysin ja solumyrkkyjä tai sädehoitoa paljon lempeämmällä hoidolla”, toteaa Robert Andtbacka, joka toimii professorina Salt Lake Cityssä USA:ssa sijaitsevassa Huntsman Cancer Institute -laitoksessa. Laitos on maailman johtava virusimmunoterapian laitos.
Eri syöpätyypeistä juuri melanoomassa on eniten geenimuutoksia, ja siksi elimistön immuunijärjestelmän on vaikea havaita sitä. Asettumaan päästyään melanoomakasvain lähettää etäpesäkkeitä eri elimiin, esim. keuhkoihin, maksaan tai aivoihin.
Yhdessä immunoterapian muodossa kasvaimeen ruiskutetaan muokattua virusta. Virus on vaaraton elimistölle, mutta sysää immunijärjestelmän toimimaan ja hyökkäämään kasvainta vastaan. Lisäksi immuunijärjestelmä tunnistaa kasvaimen levittämät etäpesäkkeet ja tuhoaa ne. Viruspistoksen sivuvaikutukset vastaavat influessarokotuksesta mahdollisesti aiheutuvia vaikutuksia – lievä, nopeasti ohimenevä kuume.
”Tämä menetelmä on täysin mullistanut melanooman hoidon, ja voimme odottaa yhä useampien potilaiden voivan tervehtyä melanoomasta. Samaan aikaan melanoomatapaukset valitettavasti lisääntyvät räjähdysmäisesti, sillä ihmiset eivät edelleenkään suojaudu riittävän hyvin auringonpaahteelta.”
Oikea diagnoosi tärkeää
Melanoomatapauksien lisääntyessä on yhä tärkeämpää löytää nopeasti oikea diagnoosi ja oikea hoitomuoto.
”Jokainen potilas ja kasvain on omanlaisensa, ja meille lääkäreille on tärkeää löytää varasuunnitelma, jos jokin hoitomuoto ei näytä tehoavan kasvaimeen. Ei saa polttaa siltoja, joita voidaan tarvita hoidossa myöhemmin.”
Hän kertoo esimerkin: 55-vuotiaalla potilaalla oli melanooma huulessa.
”Viiden kuukauden jälkeen totesimme, ettei ensimmäinen hoitomuoto ollut tuottanut toivottua tulosta. Vaihdoimme toiseen, johon yhdistettiin sädehoitoa, mutta sekään ei tehonnut tämän kasvaimen profiiliin. Mutta kolmas virushoito tepsi, ja potilas parantui melanoomastaan.”
Toinen tulevaisuudenhaaste on luonteeltaan taloudellinen. Hoidot ovat kalliita, ja erikoissairaanhoito vaatii perusterveydenhuoltoon verrattuna runsaasti resursseja.
”USA on etenkin erikoissairaanhoidossa hyvän matkaa edellä Eurooppaa ja Suomea. Siinä on osin kyse rahasta ja poliittisista priorisoinneista, mutta joka kerta Suomeen tullessani havaitsen, että amerikkalaiset tutkijat työskentelevät todella paljon enemmän ja kovemmin”, Andtbacka sanoo. Hänen normaali työviikkonsa on 80–90 tunnin mittainen.
”Ihmiset suojautuvat edelleen liian huonosti vaaralliselta auringonsäteilyltä, joka on voimakkainta päiväaikaan.”
Ei hautajaistunnelmaa
Syöpää sairastavien päivittäinen kohtaaminen on vaativaa, mutta Huntmanissa pidetään tarkasti huolta siitä, etteivät potilaat joudu kokemaan hautajaistunnelmaa missään vaiheessa klinikalla ollessaan.
Iloinen henkilökunta on vastassa potilasta aina siitä, kun hän jättää autonsa pysäköintipalveluun siihen, kun se tuodaan laitoksen eteen kotiinpaluuta varten. Klinikalla ei ole pitkiä suoria sairaalakäytäviä, sisustus on kodikas ja sairaaloiden vakioruoan sijasta potilailla on käytettävissään gourmetravintolan ympärivuorokautinen huonepalvelu.
”Monet tulevat klinikalle pitkien matkojen päästä eikä heidän pidä joutua hoitoon tullessaan enää miettimään käytännön asioita kuten mihin he saavat autonsa parkkiin. Ja klinikan kustannukset potilasta kohti ovat pienemmät kuin perinteisissä suursairaaloissa.”
Hän viihtyy USA:n edistystä tavoittelevassa tutkimusympäristössä. Tutkijakollegat ovat kunnianhimoisia, ja tutkimus saa sekä julkista että yksityistä rahoitusta.
Huntsman Institute on saanut nimensä suurlahjoittajan mukaan, joka teki omaisuutensa Big Macin solumuovipakkauksilla muutama vuosikymmen sitten. Laitoksen neljän miljardin dollarin pääoma on kerätty lahjoituksilla, ja lisäksi valtio myöntää rahaa tutkimukseen.
Andtbacka tuntee hyvin tutkimukseen nykyisin liittyvän yhteistyön ja kilpailun välisen tasapainottelun.
”Meidän on tehtävä yhteistyötä eri tutkimusyksiköiden kesken, jotta pääsisimme yhdessä eteenpäin, mutta pidän myös kilpailua hyvänä asiana. Se kannustaa meitä yhä parempiin tuloksiin ja opimme toisten onnistumisista.”
Kilpailuvietti
Robert Andtbackan kilpailuvietti syttyi jo juniori-iässä Kruunupyyn kaukalossa hänen pelatessaan jääkiekkoa IK Kronanissa. Yhteistyöhalu ei ollut vielä tuolloin aivan yhtä kehittynyt.
”Valmentajan mielestä minä sovin parhaiten penkille, sillä jonkunhan on lämmitettävä sitäkin. Paras ystäväni Mats oli hyvä mailankäsittelijä mutta valmentajan mielestä hidas jäällä, joten kaikilla meillä oli puutteemme”, Andtbacka nauraa.
Hän lähti Atlantin yli opiskelemaan ensimmäisen kerran 17-vuotiaana ja palasi Pohjois-Amerikkaan heti Dragsvikin varusmiespalvelunsa jälkeen.
”Vancouver Islandin aika muutti maailmankuvani, ja se houkutteli minut takaisin. Olin kiinnostunut monista aineista enkä oikein tiennyt, mitä alkaisin tehdä työkseni.”
Jääkiekkoura syttyi uudelleen ja vähän vähemmin penkinlämmittämisin opiskeluaikana jääkiekkometropolissa Montrealissa, jossa hän pelasi yliopistojoukkueessa.
”Vaimoni, silloinen tyttöystäväni, ei pian enää halunnut tulla katsomaan otteluitani. Hän ihmetteli sitä täydellistä persoonallisuudenmuutosta, joka tapahtui joka kerta pukiessani luistimet jalkaani. Selitin, että olen oikeasti kiltti ihminen paitsi kiekkoa pelatessani.”
Onneksi Andtbacka suuntasi kykynsä enemmän ihmiskuntaa hyödyttäville alueille.
Auttaminen antoisaa
Robert Andtbacka suoritti ensin tutkinnon biokemiassa (McGill University) Montrealissa ja jakoi sitten laboratoriotutkimusten parissa. Hän tunsi kuitenkin vetoa lääkärin ammattiin, tarttui uudelleen opintoihin ja erikoistui kirurgiaan. Häntä kiinnosti potilaiden auttaminen ja osallistuminen syövän arvoitusten ratkaisemiseen ja niinpä hän hakeutui tohtoriopintoihin Anderson Cancer Centeriin Teksasiin.
Kolmen vuoden jälkeen hän siirtyi nykyiseen työpaikkaansa (Huntsman Cancer Institute). Silloin vuosikymmen sitten immunoterapia oli vielä kokeiluvaiheessa.
”Syövän ongelmat olivat aina kiinnostaneet minua, ja tuntui houkuttelevammalta pyrkiä kehittämään uutta hoitomenetelmää sen sijaan että käyttäisi jo olemassa olevia.”
Hän piti haasteena parantavan hoidon löytämistä nopeimmin lisääntyvään syöpämuotoon, melanoomaan.
”Se on elintapasairaus, joka on lisääntynyt räjähdysmäisesti 1960-luvulta lähtien, jolloin auringonpalvonnan kulttuuri saapui länsimaihin. Melanooman puhkeaminen voi viedä vuosikymmeniä, ja valitettavasti tulemme lähivuosina näkemään lukuisia uusia tapauksia.”
Andtbackan kotikaupunki Salt Lake City sijoittuu häntäpäähän maan melanoomatilastoissa. Hän selittää melanooman runsautta sillä, että kaupunki sijaitsee 1800 metriä merenpinnan yläpuolella, suuri osa väestöstä on valkoihoista ja monet viettävät paljon aikaa ulkosalla.
”Minunkin perheeni pitää luonnossa liikkumisesta, laskettelusta ja monenlaisesta ulkoilusta, mutta pidämme aina tarkasti huolta aurinkovoiteista ja suojaavista vaatteista. Niin kaikkien pitäisi tehdä, oman terveytensä takia”, Robert Andtbacka sanoo.
