”Toiveeni tulla upseeriksi oli ollut kiihkeä, silmäys taistelupaikalle haihdutti sen miltei kokonaan”
Pari päivää yhteenoton jälkeen Eric Gustaf käy erään tykistöupseerin kanssa katsomassa Lapuan taistelupaikkaa.
Näky oli kammottava. Maa ja sen sato oli kaikkialla poljettu maahan, siellä täällä lojui vielä silvottu käsivarsi, irti ammuttu jalka, siellä täällä näkyi kuivuneita verinoroja, siellä täällä verisiä vaatteita. Pahanhajuinen savu kohosi vielä venäläisten polttaman kylän palavista jäännöksistä. Toiveeni tulla upseeriksi oli taistelun aikana ollut hetkittäin melko kiihkeä, silmäys taistelupaikalle haihdutti sen miltei kokonaan.
Muutamaa päivää myöhemmin Eric Gustaf on Uudessakaarlepyyssä, jossa armeijan Komissariaatti tarkastaa hänen tilinsä. Hän tapaa varsin yllättävän kävijän.
Tapasin englantilaisen Lordin, joka on hiljattain saapunut tänne Englannista vain nähdäkseen taistelun. Katsoin tämän tietyllä tavoin oikeuttavan menettelyni Lapuan taisteluun nähden. Eikö minulle, joka oleskelin niin lähellä, tule antaa uteliaisuuteni anteeksi? Minähän kuljin vain 2 3/4 peninkulman verran nähdäkseni taistelun, mutta Lordi oli lähtenyt tänne Englannista asti samankaltaisen uteliaisuuden ajamana.
Tämä englantilainen on John Fiott, jälkimaailma tuntee hänet paremmin nimellä John Lee. Pohjanmaalla vieraillessaan hän on 25-vuotias ja koulutukseltaan matemaatikko. Hän saa vuosien saatossa useita suuria perintöjä, matkustelee ristiin rastiin Eurooppaa ja Lähi-itää, rakentaa oman tähtitieteellisen observatorion ja on yksi Royal Meteorological Societyn perustajista ja jonkin aikaa sen puheenjohtaja. Yksi kuun kraatereista on nimetty hänen mukaansa.
Eräs tapahtuma pelästyttää Eric Gustafin 29. heinäkuuta. Hän ohittaa sakeassa sumussa Tiistenjoen, kun häntä yhtäkkiä vaaditaan ilmoittamaan salasana. Hän ei ollut edes kuullut tällaisesta käytännöstä ja saa pistimen rintaansa vasten. Kuoleman hädässä hän huutaa kaikin voimin ”Hyvä ystävä”, hänen pelokkuudelleen nauretaan ja hän saa jatkaa matkaansa.
Tämän jälkeen Eric Gustaf pitää tarkasti huolen, että tiesi Rykmentin vartiosanan, salasanan ja kenttähuudon, jotka ylipäällikön adjutantit määräävät. Nämä kolme tunnistesanaa valitaan ilmeisesti usein muistuttamaan jostain näitä herroja kiinnostavasta tapahtumasta, kuten ”Sofi – Pietarsaari – Hyvä” tai ”Charlott – Pedersöre – Kaunis”.
Eric Gustaf tutustuu Anna Maria Hedmaniin, jota kuvataan Kreivi Cronstedtin palvelustytöksi. Kreivin etunimet ovat Johan Adam, hän on Savon prikaatin eversti ja päällikkö.
Minulla oli tilaisuus nähdä Kreivi Cronstedtin palvelutyttö Anna Maria Hedman. Iloluontoinen tyttö, josta olin Pietarsaaressa kuullut puhuttavan paljon, mutta en ollut koskaan nähnyt. Majuri Ehrnroothin palvelija ja tyttö osoittautuivat varsin seurallisiksi ja menivät klo 9:ltä illalla ulos kävelemään nauttiakseen kaikista ihanuuksista, joita luonto voi tarjota. Kun he palasivat takaisin, vahti huusi heille, ja koska he eivät tienneet vartiosanaa eivätkä tunnussanaa, heidät vietiin vartiotelttaan, ja he joutuivat siis maksamaan illan huveista melko inhottavalla tavalla.
Muutamaa päivää myöhemmin Eric Gustafin ollessa pöytänsä ääressä korjaamassa tilejään, palvelustyttö Hedman tulee istumaan ompeluksineen pöydän viereen ja yrittää huvittaa Eric Gustafia keskustelullaan.
Hän kertoi minulle tuhansia pikkuasioita ja tapahtumia, ja vaikken vastannut, hän ei kuitenkaan ollut kyllin kohtelias jättääkseen minut yksin. Tyttö kertoili muun muassa nähneensä veljeni, jolla on toimi Pietarsaaressa ja joka asuu Rouva Molanderin luona, ja sanoi veljen olevan hyvin minun näköiseni.”Minä kyllä näin hänet”, tyttö jatkoi, ”mutta en koskaan puhunut hänen kanssaan, kaikki hänet tunteneet kertoivat hänen olevan hyvin leppeä Herra, enkä usko, että hän oli yhtä vakava kuin Herra Rykmentin Komissaari.” Puhkesin nauramaan täyttä kurkkua kertomatta kuitenkaan neidille, että kyseessä oli juuri minä itse. Kun kaikki muut aiheet oli tyhjennetty loppuun, tyttö alkoi puhua Kreivi Cronstedtista, miten hyvä tämä oli vakavuudestaan huolimatta. ”Siksi hän luultavasti pitää Teistä niin paljon”, vastasin niin ironiseen sävyyn kuin pystyin. Hän piti sanojani ensin jonkinlaisena galanteriana, mutta vähän mietittyään nousi nopeasti, meni ulos ja pamautti oven perässään kiinni, joten luulen vapautuneeni hänen enemmiltä vierailuiltaan.
13. elokuuta Eric Gustaf pääsee viettämään 10 päivän lomaa Pietarsaaren seudulle. Hän saa suruviestin, Johanna on tehnyt lopun suhteesta ja epätoivo valtaa Eric Gustafin. Hän käy vanhempiensa luona Kruunupyyssä ja venematkalla Pietarsaaresta Hästöhön hänet yllättää nopeasti noussut myrsky, joka heittää valkeaa vaahtoa veneeseen.
Armeijan pariin palattuaan Eric Gustaf kokee matkan päästä Kuortaneen Ruonan ja Salmen taistelut. Eräs tapahtuma vaikuttaa häneen syvästi: hän tapaa kuolettavasti haavoittuneen luutnantin, jonka kasvot on ammuttu niin tohjoksi, ettei Eric Gustaf tunnista tätä ennen kuin tämä itse kertoo olevansa Eric Gustafin ystävä Ståhlhandske.
Ruotsin armeijan pääjoukot lähtevät näiden taistelujen jälkeen ylipäällikkö Klingsporin määräyksestä jälleen perääntymään. He ohittavat Ylistaron ja Vähänkyrön, jossa Eric Gustaf käy enonsa, kirkkoherra Gabriel Reinin luona, ja sen jälkeen he päätyvät Vöyrille, jossa hän tapaa puheliaan lääkärin, Nordbergin. Tämä kerskuu rehvakkaasti lääkettä, jota vain hänellä on, epikakuannaa, joka tunnetaan paremmin nimillä ipecacuanha tai oksetusjuuri.
Illalla 13. syyskuuta Eric Gustaf on ehtinyt Gunilackiin, jossa hän yöpyy. Samana päivänä von Döbeln on sairasvuoteelta noustuaan lyönyt Juuttaan taistelussa kenraali Kozatškovskin joukot ja näin estänyt tätä sulkemasta Ruotsin armeijan peräytymistietä pohjoiseen.
Nyt koittaa sodan suurin, ratkaiseva taistelu. Eric Gustaf kuvaa 14. syyskuuta kokemuksiaan muun muassa näin:
Herättyämme joimme taas kahvia, ja istuessamme ja jutellessamme kallion muodostaman kahvipöydän ääressä kuulimme Oravaisista tykinlaukauksia. Jernefeldt [vääpeli Johan Adolf Järnefeldt] ja minä menimme sinne. 1/8 peninkulman päässä taistelupaikalta tapasimme Pataljoonamme Varusmestarin, Heseliuksen, joka oli aikonut mennä Komppaniansa luo, mutta kun tämä kuuli tykinlaukaukset, hän katsoi varmuuden epävarmuutta paremmaksi ja jäi urheasti kuormaston luo. Taivuttelin miestä jopa kiukkuisena saadakseni hänet mukaan taistelupaikalle, mutta ei edes sotamiehelle niin tärkeä kunnia saanut häntä jättämään turvallista paikkaansa. Menin siis yksin taistelupaikalle ja näin kukkulalta taistelun kaikki vaiheet.
Taistelun kulku on selostettu monissa lähteissä. Eric Gustaf kertoo päiväkirjassaan, kuinka hän seuraa kukkulalta kamalaa näytelmää ja kuinka ruotsalaiset klo 7:ltä perääntyvät täyttä vauhtia menetettyään kaikkiaan 1000 miestä. Hän ja Jernefeldt ovat aikoneet yöpyä läheisessä talossa, mutta nopea ja järjestäytymätön perääntyminen vie heidät Munsalaan, jossa he nukkuvat muutaman tunnin torpan penkillä kirkonkylässä.
