Seuraavana päivänä on ihana, kaunis sää, mutta kaikkialla Munsalassa vallitsee syvä hiljaisuus. Lapuanjoella Eric Gustaf ja hänen matkakumppaninsa ovat joutua vahingonlaukauksen uhreiksi. Kaupungissa kaikki odottavat venäläisten tuloa ja yrittävät pelastaa niin paljon omaisuuttaan kuin vain pystyvät. Monet pyrkivät saaristoon pakoon venäläisiä.
17. syyskuuta Eric Gustaf on Pietarsaaressa, lounastaa Molandereiden luona ja juo kahvia Sofien kanssa Roosin perheen tykönä. Yhtäkkiä kaupunki on paniikissa:
Äkkiä näimme kadun olevan täynnä väkeä: Rovasteja, Sotilaita, Rakuunoita, muona- ja sairaskärryjä, kaikki kiiruhtivat kaupungin pohjoispuolelle täyden sekasorron vallassa.
Eräs henkivartiolainen kertoo kääntyneensä, kun hän oli nähnyt kasakoita lähellä eteläistä tienristeystä, ainoaa jota pitkin pääsi maantielle.
Jumalani, mitä meidän nyt pitää tehdä? Antautuako vangiksi? En omistanut muuta kuin ylläni olevat vaatteet ja taskussani olevat neljä riikintaalaria. Kulkea vesitse Kruunupyyhyn? Mihin jättäisin silloin hevoseni, joka oli 80 riikintaalarin arvoinen? Sanalla sanoen, olin non plus -tilanteessa ja aloin jo suunnitella ratsastavani metsän läpi ja jättäytyväni kokonaan kohtalon huomaan, kun vanha harmaatukkainen mies tuli luokseni ja kertoi, että pääsisimme erästä kinttupolkua myöten Kråknäsiin [Katternön kylään], jossa ruotsalaisten Päämaja oli. Ilo loisti kaikkien silmistä, seteleitä satoi lakkiin, jota Ukko piti kädessään, me taas riensimme ulos kaupungista tietämättä mihin suuntaan meidän pitäisi mennä. Onneksi tapasimme siellä talonpojan, joka suostui kuuden riikintaalarin summasta ryhtymään oppaaksemme.
Melkoinen joukko rakuunoita ja kuormanajajia, kaikki ratsain, lähtevät matkaan ukko ja Eric Gustaf etunenässä. Tuntuu siltä kuin yksikään ihmisjalka ei ennen heitä olisi astellut niissä erämaissa. He ratsastavat kahden virran yli suuremmitta vaikeuksitta mutta saapuvat kolmen tunnin jälkeen kolmannelle joelle, joka on leveä ja syvä. Sen täytyy olla Purmonjoki. Talonpoikakaan ei tiedä, mistä kohdin he voivat ylittää joen. He yrittävät useaan kertaan, mutta hevonen on tuskin astunut muutaman askeleen, kun vesi nousee sen selän yli ja sen kaviot uppoavat pehmeään pohjaan.
Sanalla sanoen: olisimme ehkä olleet hukassa, ellei kaitselmus olisi lähettänyt pelastukseksi laitumella olevaa hevosta. Hevonen tuli sattumoisin paikalle, jossa olimme, mutta koska se ei ollut järin tyytyväinen seuraamme, varsinkin kun kaksi rakuunaa heitteli keppejä sen perään, se hirnahti muutaman kerran ja rupesi sitten ylittämään jokea jonkin matkan päässä meistä. Hevonen kulki enimmäkseen pohjaa pitkin, mutta syvimmällä kohdalla se näytti uivan muutaman kyynärän verran.
Hevonen pääsee uiden Purmonjoen yli, se pelastaa heidät
Koko seurue pääsee tästä kohtaa joen yli. Kasakat nähnyt henkivartiolainen lähtee Kråknäsiä kohti, muut pysähtyvät ja kyselevät tapaamiltaan sotilailta uutisia. He saavat Kornetti Dunckerilta tietää, ettei Pietarsaaren edustalla ole näkynyt venäläisiä ja että he ovat siis reagoineet väärään hälytykseen.
Eric Gustaf ratsastaa pohjoiseen, kohti Kruunupyyn kotia. Yövyttyään Abborsin kestikievarissa hänellä on ilo varhain seuraavana aamuna yllättää vanhempansa ja sisaruksensa kotona ennen kuin nämä ovat ehtineet noustakaan. Eric Gustaf lähtee isänsä kanssa katsomaan pappilan lähellä olevaa paikkaa, jossa kenraalimajuri Gripenbergin 3. prikaati oli muutamaa päivää aiemmin onnistunut estämään eversti Vlastovin venäläisjoukkojen yritykset estää Kruunupyynjoen ylitys ja näin katkaista pohjoiseen johtava peräytymistie.
Eric Gustaf lähtee uudelleen etsimään joukkoaan, joka on nyt ehtinyt peräytyä pohjoiseen Kruunupyyn ohi. Hän pysähtyy Kokkolaan ja juo muutaman lasillisen punssia Donnerin luona, mutta kun kaupunginportin ulkopuolella pamahtaa, hän lähtee laukkaa pohjoiseen päin ja tavoittaa pataljoonansa.
Nyt on sateinen ja ikävä syksy, ja tunnelma on masentunut. Kalajoella on menossa syysmarkkinat, ja Eric Gustaf sairastuu siellä. Hän alkaa olla kunnossa vasta 13. lokakuuta ja päättää, että on aika lähteä armeijasta ja palata kotiin. Hän saa passiinsa uudelleen ylipäälliköksi nimitetyn (Carl Nathanael) af Klerckerin allekirjoituksen ja lähtee seuraavana päivän yksin etelää kohti. Hänen hevosensa on aivan laihtunut, koska renki on käyttänyt rehua varten annetut rahat johonkin muuhun.
Kaikkialla, missä olin aiemmin käynyt, väkeä oli ollut vilisemällä, täällä vallitsi kaamea hiljaisuus. Tienvieren talot olivat hylätyt ja autiot; jatkoin matkaani peläten, että joku sotilaskarkuri ryöstäisi minut. Kun olin päässyt lähemmäs Lohtajaa, näin kahden venäläissotilaan, joilla oli yllään vanhat takit ja talonpoikaislakit, hiipivän kivääreitään kantaen ohitseni pensaiden välissä ja luovan minuun synkkiä katseita. Kylmä väristys kulki lävitseni, en tiennyt, millaisia yhteenottoja saattaisi syntyä.”Drastuite kamrata” [Hyvää päivää, toverit], tervehdin niin ystävällisesti kuin kykenin, tämä sai miesten kasvot kirkastumaan, he vastasivat minulle miltei yhtä ystävällisesti ja näyttivät jatkavan tyytyväisinä matkaansa.
Pian Eric Gustaf jälleen pysäytetään ja taas hänellä on hyötyä venäjän taidostaan. Häneltä otetaan passi ja kasakka saattaa hänet Kokkolaa kohti. Pitkän matkaa iltahämärässä ajettuaan Eric Gustaf tunnistaa ilokseen Wittikin kestikievarin. Seuraavana päivänä Eric Gustaf luovutetaan Kokkolassa kenraalimajuri Kozatškovskille, samalle kenraalille joka oli Juuttaalla taistellut von Döbelniä vastaan. Eric Gustaf otetaan tylysti vastaan, kunnes seuraava pysähdys on kenraali Nikolai Kamenskin luona kauppias Gustaf Riskan talossa. Tämä ei olekaan kuka tahansa kenraali vaan Venäjän uusi ylipäällikkö, 32-vuotias, joka oli mm. johtanut venäläisjoukkoja Oravaisissa, sittemmin häntä ylistettiin ”Suomen valloittajana”.
Muutaman minuutin päästä luokseni saapui majoitushuoneesta Upseeri ja kysyi minulta varsin kohteliaasti: ”Sprechen Sie Deutsch oder Französisch?””Ja, ich spreche Deutsch und Französisch, was Sie befehlen” [Puhutteko saksaa tai ranskaa? Kyllä, puhun saksaa ja ranskaa, ihan sen mukaan kuin määräätte], vastasin. Upseeri meni sisään, palasi pian takaisin ja pyysi seuraamaan Kreivin luo. Tämä nousi ylös, tervehti ystävällisesti, esitti saman kysymyksen, ja minä vastasin samalla tavalla. Sitten Kreivi kyseli kaikenlaista matkaani sekä Ruotsin Armeijan tilannetta koskevaa, lopulta hän luovutti minulle passini, jonka hän oli allekirjoittanut, ja sanoi: ”Matkustakaa Kruunupyyhyn tai minne haluatte, toivotan Teille onnellista matkaa. Kertokaa Isällenne terveisiä minulta; olen levännyt yön hänen luonaan.” Sitten Kreivi kumarsi kohteliaasti. Kenraali Kozatkovski näytti melko nololta ja kumarsi syvään. Kiitin Kreiviä hänen hyvyydestään ja läksin.
Kruunupyyssä isän koira on Eric Gustafia ensimmäisenä vastassa.
Lempeä eläin ei tahtonut lakata hyväilemästä minua ja hyppimästä ympärilläni eikä tiennyt, miten olisi osoittanut iloaan. Pian minulla oli ilo yllättää Äiti ja rientää hänen käsivarsilleen, me itkimme molemmat ilon kyyneleitä. Isä ja sisarukseni eivät olleet kotona, mutta saapuivat pian, ja silloin seurasi uusia molemminpuolisen ilon ilmauksia.
Artikkelin päälähteenä on Ylioppilaan sotapäiväkirja 1808 (SKS, 2008), jossa Eric Gustaf Ehrströmin päiväkirja on suomeksi käännettynä nykykielisenä versiona. Päiväkirjan on julkaissut toimitettuna ja modernisoituna ruotsinkielisenä versiona myös Eric Gustafin jälkeläinen Christman Ehrström teoksessa Kanonerna vid Oravais (Bokförlaget Legenda 1986). Johanna Wassholm on julkaissut tarkan analyysin Eric Gustaf Ehrströmin elämäntyöstä teoksessa Svenskt, finskt och ryskt (SKS 2014), joka perustuu hänen väitöskirjaansa.
