Gösta Karlsson, purmolaisen maatilan poika, kutsuttiin sotapalvelukseen 19-vuotispäivänään 20.9.1941. Jatkosota Neuvostoliittoa vastaan oli alkanut kolme kuukautta aiemmin.
Göstan Verner-isoveli, talvisodan 1939–1940 veteraani, oli jo kutsuttu uudelleen rintamalle. Verner haavoittui edellisessä sodassa pahasti, kun hänen päähänsä tunkeutui kranaatinsirpale, mutta kypärä pelasti hänen henkensä.
Göstan kutsunta oli Purmon kirkonkylän seurantalolla. Valtaosa kutsutuista 18–19-vuotiaista otettiin palvelukseen. Paikalla oli sotilaslääkärin lisäksi paikallinen suojeluskuntapäällikkö Gunnar Kling, joka vastasi itse nopeasti kysymyksiin, joita lääkäri esitti nuorukaisille. Lääkäri ei usein edes ehtinyt kysyä kysymystä loppuun ennen kuin vastaus oli jo kirjoitettu ylös.
Kun Gösta tilasi sota-arkistosta 60 vuotta myöhemmin häntä koskevat kutsunta-asiakirjat, hän huomasi, että kaikki vastaukset papereissa olivat väärin. Myös hänen allekirjoituksensa puuttui, sillä hän ei ollut saanut tutustua papereihin. Suojeluskuntapäällikkö tiesi Göstan keuhko-ongelmista, mutta hän piti huolen siitä, ettei lääkäri päässyt tutkimaan Göstaa.
Gösta oli asepalveluksessa jo viisi päivää kutsunnasta. Hänen Viktor-isänsä tilasi ähtäväläiseltä nahkuri Borgilta tukevat saappaat pojalleen. Gösta pyöräili Ähtävälle hakemaan uudet saappaat päivä ennen sotilaskoulutukseen lähtöä.
Matka sotilaskoulutukseen alkoi Pännäisten rautatieasemalta. Siviilipukuiset nuorukaiset ohjattiin asemalla karjankuljetusvaunuihin.
Vartin matkanteon päästä juna saapui Kovjoen asemalle, jossa vastassa oli huutava alipäällystö. Joukko marssi siviiliasuissa Uuteenkaarlepyyhyn, jossa nuorukaiset jaettiin komppanioihin.
Tästä alkoi Gösta Karlssonin sotilasura.
Saamme nyt kuulla joistain taisteluista, joihin Gösta osallistui seuraavan kolmen vuoden aikana. Gösta oli pitänyt ahkerasti päiväkirjaa jo 12-vuotiaasta asti, minkä ansiosta voimme seurata tarkoin hänen askeleitaan myös taistelutantereella.
Tämä johdanto-osa koskee Göstan toista matkaa rintamalle Syvärin alueelle, jonne hänen tykkikomppaniansa oli sijoitettu ruotsinkieliseen 61. jalkaväkirykmenttiin.
Göstan ensimmäinen matka rintamalle oli päättynyt pitkään sairaalahoitoon, sillä hän oli joutunut keskelle sikotautiepidemiaa, joka melkein koitui hänen kohtalokseen. Sairaalalääkäri oli lähettänyt riutuneen potilaan takaisin Purmoon ”saamaan lihaa luidensa ympärille”.
Gösta on nyt siis toista kertaa matkalla rintamalle karjavaunussa. Tällä kertaa kaikki muut matkustajat ovat suomenkielisiä, eikä hän juurikaan ymmärrä, mitä he puhuvat. On kylmä, ja vaunun kamiinaa täytyy jatkuvasti lämmittää. Sotilaat nukkuvat kaksikerroksisissa punkissa vaunussa, jonka ovet on lukittu ulkoa, ettei kukaan pääse livistämään.
