Tuonelan porteilla

Levänluhta kesä 2020

Kuva: Gun-Marie Wiis

Levänluhta kevät 2019

Levänluhta kesällä 2020 (yläkuva). Lähdettä ei silloin näkynyt, ja Metsähallitus oli kaatanut osan vuoden 1984 kaivausten yhteydessä istutetuista muistopuista. Vielä keväällä 2019 lähde oli näkyvissä, kuten Anna Wessmanin ottamassa kuvassa (alempi) näkyy. –Levänluhta on vain muutaman kymmenen metrin marginaalilla Pohjanmaan puolella rajaa nykyistä Etelä-Pohjanmaan maakuntaa vasten.
Kuva: Anna Wessman

 

Yksi asiasta kiinnostuneista oli Oskar Rancken (1824–1895), opettaja ja historioitsija, joka toimi pitkään lehtorina ja ajoittain myös rehtorina Wasa gymnasiumissa, josta sittemmin tuli Vasa Svenska Lyceum. Rancken oli ensimmäinen, joka järjestelmällisesti keräsi suomenruotsalaista kansanperinnettä, ja hän järjesti kesällä 1886 kaksi kaivausta Levänluhdassa.

Oskar Rancken päätyi siihen, että löydökset vahvistivat nuijasota-teoriaa, vuosien 1596–1597 talonpoikien kapinaa, jota Pohjanmaalla johti Jaakko Ilkka Turun linnan käskynhaltijaa Klaus Flemingiä vastaan. Esimerkiksi ”koivunuijat”, joita Rancken löysi haudasta, sopivat hyvin kuvaan. Verilöylyyn viittasi hänestä myös se, että haudasta löydettiin miesten, naisten ja lasten luita.

Toinen tutkija, arkeologi Alfred Hackman (1864–1942) Muinaistieteellisestä toimikunnasta (nyk. Museovirasto) kävi pitkällä urallaan monta kertaa Levänluhdassa. Hän otti ensimmäisellä käynnillään v. 1894 tässä vasemmalla ylhäällä näkyvän valokuvan. Kaksitoista vuotta myöhemmin hän piirsi kartan ympäristöstä ja pani merkille, että Ranckenin tutkima alue oli veden peitossa.

Vuosina 1912–1913 paikalla oli Hackmanin lisäksi kaksi muutakin tutkijaa, arkeologi Aarne Michael Tallgren (1885–1945) ja kasvitieteilijä Harald Lindberg (1871–1963). Sattumalta Tallgren havaitsi lankuilla ja kivillä peitetyn lähteen, josta hän löysi ihmisen luita. Hän raportoi saven suuresta suomalmipitoisuudesta. Hackman pani merkille, että aivan ihmisluiden vieressä oli koivupaaluja.

Tämän jälkeen kului 70 vuotta ennen kuin arkeologit jälleen tutkivat Levänluhtaa. Sen sijaan toinen löytöpaikka kiinnosti Isossakyrössä sitäkin enemmän. Vuonna 1920, siis tarkalleen sata vuotta sitten, Eino Pukkinen löysi maasta muinaisesineitä kaivaessaan talolleen perustuksia Pukkilassa, vain kivenheiton päässä Kyrönjoesta – linnuntietä 6,5 km:n päässä Levänluhdasta. Sittemmin osoittautui, että rakennuspaikka sijaitsi täsmälleen asein ja muin esinein varustellun polttokenttäkalmiston yläpuolella.

Yllä mainittu Alfred Hackman johti kesällä 1920 ”arkeologiseksi pelastustoimeksi” kutsumaansa operaatiota, joka onnistui vain osittain, koska talonomistaja rajoitti kaivauksia pelätessään talon vahingoittumista. Löydösten joukossa oli pronssikahvainen rengasmiekka ja ns. völva-sauva, ainut koskaan Suomesta löydetty. Löydökset olivat merkittäviä, ja niistä kirjoitettiin v. 1938 laaja saksankielinen tutkielma Das Brandgräberfeld von Pukkila.

Paljon myöhemmin myös Anna Wessman tarttui Pukkilan löydösten herättämiin kysymyksiin, ja löydökset ovat olleet olennaisesti avuksi myös Levänluhdan tulkinnoissa.