Hän istuu edelleen vanhassa huoneessaan mutta Herrfors Nät-Verkko Oy:n toimitusjohtajan titteli on uusi. Kristian Finell on ehtinyt työskennellä kaksi kuukautta uudessa roolissaan ja alkaa tuntea olonsa kotoisaksi. Hänen siirtymisensä päävastuuseen selvisi viime marraskuussa Seppo Tupelin lähdettyä toisen sähköalan yhtiön toimitusjohtajaksi.
”Syksystä tuli todella tiivistahtinen ja minulla oli paljon uutta opittavaa, mutta olen saanut tarvittavaa apua Sepolta ja muilta Herrforsin organisaatiossa”, Kristian Finell sanoo.
Hän ja Herrforsin sähköverkko eivät tokikaan olleet toisilleen ventovieraita. Kristian tuli Herrforsiin v. 2010 toimittuaan 10 vuotta teleliikennealalla, mm. IT-päällikkönä ja projektinjohtajana. Herrforsissa hän aloitti johtamalla siirtymistä vanhoista sähkömittareista etäluettaviin. Se sujui suunnitelmien mukaan ja jatkui vuoteen 2014 saakka. Sen jälkeen Finell eteni verkkopäälliköksi, vastuualueenaan mm. verkon rakentaminen ja investoinnit.
”Toiminta jatkuu tiekarttamme mukaisesti. Lisäämme maakaapeliosuutta ja parannamme sähköverkon yleistä toimitusvarmuutta.”
Hän viettää vapaa-aikansa perheen, vaimon, kahden lapsen ja koiran seurassa. Tilaisuuden tullen hän viihtyy kahdella pyörällä, autotallissa on valittavana eri vaihtoehtoja alustan mukaan – metsäpolulle, jääradalle, maantielle.
”Oman kodin rakentaminen Sandsundiin on vienyt paljon aikaa, ja siksi moottoripyörät ovat saaneet enimmäkseen seisoa tallissa viime vuodet.”
Hän on viime aikoina korvannut moottorivoiman yhä enemmän lihasvoimalla ja osallistunut eri MTB-kisoihin, mm. Jämin ja Seitsemän järven maastopyöräilyihin.
”Saahan siinä enemmän liikuntaa, mutta moottoripyöräilyn tunnetta on vaikea lyödä.”