”Yhdeksän kuukautta talvea ja kolme kuukautta huonoa rekikeliä”, kuuluu vanha, ähtäväläiseksi mainittu sanonta. Ajat muuttuvat, ja nyt ähtäväläiset voivat jakaa vuodenajat kolmeen kuukauteen luonnonnurmea ja yhdeksään kuukauteen tekonurmea omassa hallissa.
Jalkapalloa on pelattu syyskuun lopusta lukien uudessa Esse Elektro-Kraft Arenassa, joka sijaitsee Ähtäväntien ja Urheilukentäntien risteyksessä. Areenan aikoja ovat jakamassa Esse IK:n noin 200 juniori- ja 100 seniori-ikäistä pelaajaa, ja kunta tarjoaa yleisölle viisi tuntia viikossa. Myös koulut käyttävät hallia. Lisäksi muut ulkopuoliset voivat vuokrata hallia, jos vapaita aikoja löytyy.
”Olimme pitkään miettineet hallin rakentamista, jotta jalkapallotoimintaa voitaisiin pitää käynnissä vuoden ympäri. Runsaat kaksi vuotta sitten aloimme tosissamme selvittää, mitä eri avustuksia jalkapallohallin rahoittamiseen oli saatavilla”, kertoo Rasmus Vikström, yksi tulisieluista, jotka veivät hankkeen maaliin.
Suurin sponsori antoi nimen
Suuri osa työstä on tehty talkoovoimin kustannusten pitämiseksi mahdollisimman alhaisina. ”Hanke on todella saanut kylän tuen ja monet sellaisetkin ovat olleet auttamassa, joita jalkapallo ei edes kiinnosta”, Rasmus Vikström kertoo.
Esse Hallen Ab:n rahoituksen lähtökohtana oli, että hankkeen talouslaskelman piti olla realistinen, jotta kaikki kustannukset voidaan maksaa pois kohtuullisessa ajassa. Yhtiö laati noin 350 000 euron budjetin, josta 150 000 € oli omaa lainaa, noin 100 000 € valtion avustusta aluehallintoviraston kautta, 25 000 € tuli Pedersören kunnalta ja lisäksi 100 000 € sponsoreilta.
”Sponsorirahaa antaneet yritykset saavat näkyvyyttä hallissa. Esse Elektro-Kraft on ylivoimaisesti suurin sponsorimme, ja se sai antaa nimen hallille”, Rasmus Vikström selittää ja näyttää vahvistukseksi seinällä olevia kylttejä.